Älkää koittako tätä kotona. Tähän tarinaan liittyy muutama lähes kattoon asti ulottuva Ikean pahvilaatikkoon osina mahdutettu huonekaluihme ja nurkan takaa selkään puukottava, erittäin raju ja kova PMS. Lisäksi tähän liittyy patalaiska mies, jolla on peukalo keskellä kämmentä ja blondi, joka luulee olevansa hyvinkin kätevä, mutta ei sitä olekaan.

Eilisiltana parempi puoliskoni vain istui tapansa mukaan tietokoneella pelaamassa jotain Heroes of Might and Magicciä tai jotain muuta todellisuudesta sopivasti irrottavaa. Minä olen toiminnan nainen; en kestä katsella, kun samat huonekalulaatikot nököttävät pienessä eteisessä päivätolkulla. Niinpä siis menetin kaikessa hiljaisuudessa hermoni ja ryhdyin tuumasta toimeen. Ähisten ja puhisten onnistuin ihan itse keplottelemaan pari cd-tornilaatikkoa olohuoneen puolelle ja aloin kello 12 yöllä niitä kokoamaan. Kolmen tunnin päästä olin suunnattoman ylpeä itsestäni, olin osannut koota ne tornit aivan loistavasti ihan itsekseni! Jätin onnessani ne tornit odottamaan seuraavaa kokoamisvaihetta, eli siihen takaosaan piti lyödä vielä sellainen takalevy nauloilla kiinni.

Aamulla heti innoissani ryhdyin niitä takalevyjä paukuttelemaan kiinni ja olin ihan älyttömän iloinen saavutuksestani. Siinä kävikin sitten niin, että olin ylimmät poikkilevyt onnistunut kiinnittämään väärin päin. Seurauksena alhaalta ylös katsottaessa näkee neljä rumaa, erittäin näkyvää metallinväristä ruuvia. Tiedän, että ne ovat oikeastaan aika pieni kosmeettinen haitta, mutta yllättäin iskeneen PMS:n yhdistyessä vuosia piinanneeseen perfektionismiin se olikin oikeasti itkuraivarin paikka. Miesparka ei oikein aina tiedä eikä ymmärrä näitä juttuja, ja koitti turhaan piristää, lohdutella ja tyynnytellä kun minä makasin sängyssä vollottaen "Mä en ikinä enää kokoa mitään! Voi että mä mokasin senkin!". Pahaa oloa lisäsi se, että vaikka olin luullut että olimme ostaneet Ikean laadukkaimmasta päästä olevia täyspuisia huonekaluja, niissä puulevyissä oli ihan selviä kolhuja, naarmuja ja jopa yksi sellainen sälö, jota jouduin pikaliimalla liimaamaan. Jos en niin kovasti haluaisi niitä kirjahyllyjä, veisin saman tien ne takaisin Ikeaan ja vaatisin rahat takaisin. Täytyy sanoa, että sutta ja sekundaa myyvät ja Ikean huono maine on ihan täysin ansaittu.

Miehen puolustukseksi voi sanoa, että patalaiskuudestaan huolimatta hän on välillä oikein ihana. Vaikka lohduttelu on melko turhaa noissa PMS-itkuraivari-maailmanloppu-tilanteissa, täytyy kyllä myöntää että siitä tuli silti ehkä ihan vähän parempi mieli. Nyt kun olen hiukan selvinnyt tästä ruuvien muodossa minua kohdanneesta takaiskusta, olen miettinyt että voisin ehkä kiinnittää siihen yläosaan mustan huovan niin, ettei niitä ruuveja näy. Tai ehkäpä keksin vielä jonkin muun keinon. Joku varmaan ehdottaa, että eikö sitä voi enää purkaa, mutta tosiaan siinä on jo se takalevy kiinni eli purkaminen ei käy. Nyt on vain kärsittävä omasta tyhmyydestä.

Tänään mies ei varmaan kehdannut enää olla osallistumatta huonekalujen kokoamiseen, ja sain hänet avukseni kirjahyllyjen ja televisiotason kanssa. Juuri äsken mies tosin kirjahyllyjen jälkeen jätti homman kesken ja lähti kaverinsa luokse, mutta lupasi laittaa teeveetason illalla kuntoon. Paras olisi, tai PMS-itkuraivari numero kaksi odottaa jo nurkan takana.

Tähän "koti kuntoon"-projektiin liittynee tänään illalla myös blondi niin suuren poran kanssa, että hädin tuskin jaksaa sitä yhdellä kädellä nostaa. Siitä voi tulla rumaa jälkeä. Kenties mies yllättääkin ja ottaa poran itse kauniiseen käteensä. Joissain asioissa minä ymmärrän polyamoristeja. Jos minä olisin polyamoristi ja minulla olisi kaksi miestä, joista se toinen olisi varsinainen remontti-Reiska, ei tätäkään ongelmaa olisi. Vai voiko täydellisyyytä vaatia keneltäkään, edes muuten niin täydelliseltä mieheltä?

Tästä taas päästään siihen vuosia vanhaan vaivaan ja ongelmaan, eli perfektionismiin. Pitäisikö ihmisen vain kestää se, että tuli hiukan mokailtua ja nyt saa katsella vuosikaudet ruuvinkantoja, joita ei pitäisi näkyä lainkaan? Ehkä ne kolhut, naarmut ja särökin niissä kalusteissa tulisi vain ohittaa olan kohautuksella. Ärsyttää silti periaatteessa, sillä kyllä nuo täyspuiset huonekalut aika paljon maksoivat, vaikka olivatkin Ikeasta. Kyllä minusta silloin saa vaatia laatua. Näiden kokemusten jälkeen en voi kyllä pahemmin Ikean huonekaluja kenellekään suositella... Ja PMS:n kourissa kenenkään ei pitäisi edes koittaa huonekalujen kokoamista.

Tiedän, että tämä kirjoitus on täynnä pillkuvirheitä, mutta en jaksa korjata niitä.