Viimeinen naula nörttiyteni arkkuun oli nettipeli Travianin pelaaminen. Huvittavinta on, että ennen tätä olen tuskin ikinä pelannut mitään matopeliä kummempaa ja olen aina vihannut erityisesti tietokonepelejä. Puolet virtuaalisesti tuntemistani ihmisistä pelaa sitä kirottua peliä, joka on toisaalta ihan äärettömän yksinkertainen ja tylsä, mutta toisaalta viekkaan juonitteleva ja ennen kaikkea koukuttava. Ja minä olen koukussa. Pelaan kahdella serverillä, ja toivoisin voivani sanoa että pelaan leikilläni...

Olen liittoumassa, puhun pelistrategioista liittoumani kanssa.. Pelaan, hyökkään, juonittelen, puolustan. Olen kohdannut itsessäni ikäviä lievään ahneuteen, epäluotettavuuteen, pyrkyryyteen ja kostonhimoon viittaavia piirteitä enkä pidä niistä ollenkaan. No, toisaalta se on pelin henki ja se on kaikki vain peliä.

Tiedän myös itseni ja mietin itsekseni montako kuukautta jaksan pelata, ennen kuin kyllästyn. Sinä päivänä, jolloin kyllästyn peliin, eroan liittoumastani etten tuota heille vahinkoa ja hyökkään kaikella tarmolla ja energiallani erään kenties koko pelin ärsyttävimmäksi tyypiksi osoittautuneen henkilön kimppuun ja tuhoan hänen joukkonsa.

Voisihan sitä olla koukussa paljon epäterveellisempiinkin asioihin, kuten tupakkaan, viinaan, huumeisiin tai seksiin. Tämän pelin jälkeen en enää ikinä pelaa mitään, sitten se on nähty. Toisaalta voin ottaa tämän virtuaalisen matkani sotamaailmaan pienenä oppituntina ihmisluonnosta ja siitä, miten yhteiskunta toimii. Kaikki on lopultakin kiinni siitä, keitä tunnet ja kuinka hyvät suhdeverkot olet saanut luotua. Tuskin mitään saa ilmaiseksi, vaan palveluksesta odotetaan vastapalevelusta. Oikestaan aika hyvä läksy kiltille humanistille...

Kaikki muutkin Travianin pelaajat, tulkaa esiin kaapeistanne ja ilmoittautukaa kommenttiosiossani! Tiedän, etten ole yksin. ;P

p.s Niille, jotka kiinnostuivat tästä ja haluavat myöskin koukkuuntua: www.travian.fi

Syö tai tule syödyksi!