Erikoisin jenkkileffa mitä olen nähnyt viime aikoina. Päähenkilö Sarah on elämäänsä ja olemiseensa kyllästynyt kotiäiti, joka tapaa leikkikentällä koti-isänä viihtyvän Bradin. Brad on kummallinen huoleton heppu, joka pakenee todellisuutta ja kauniista vaimostaan huolimatta hän alkaa haikailla Kate Winslettin esittämän Sarahin perään. Sarahin mies taas on jäänyt koukkuun nettipornoon ja tarkemmin Slutty-Kay -nimiseen sutturaan, jonka pikkuhousut hän tilaa internetistä. Kun Sarah yllättää miehensä masturboimasta Slutty-Kayn pikkuhousut naamallaan, ei heidän liitostaan ole enää paljoakaan pelastettavissa...

Samaan aikaan naapurustoa kauhistuttaa vankilasta vapautunut seksuaalirikollinen, joka on tuomittu itsensä paljastelusta lapsille. Roolihahmoissa on niin urakiipijää, elämässään epäonnistunutta, hulluuden rajoilla häilyvää entistä poliisia, poroporvarillisia sievistelijöitä ja lapsen tasolle jäänyt hieman vinksahtanut paljastelija, jota koko naapurusto vihaa; sekä tämän vanha ja sisukas äiti, joka koittaa huolehtia onnettomasta keski-ikäisestä pojastaan viimeiseen asti. Vähiten Sarahin ja Bradin platoninen suhde kehittyy seksisuhteeksi ja elokuvan kuvaukset ovat kyllä ihan oikeata soft-core pornoa. Seksiä ei ole kuvattu mitenkään erityisen helläksi tai rakastavaksi niinkuin tämän tyyppisissä elokuvissa yleensä.

Elokuva oli kaiken kaikkiaan hyvin outo ja häiritsevä, ja sen jälkeen jäi lähinnä vaivautunut ja hämmentynyt olo. Parhaan näyttelijäsuorituksen tekee Jackie Earl Haley, joka näytteli seksuaalirikollista. Kate Winslettin ja Jennifer Connellyn esitykset olivat ihan mukiinmeneviä, erityisesti Kate Winslett vakuutti paikoin. Miespääosassa nähty Patrick Wilson taas puolestaan lähinnä ärsytti, tai en ole ihan varma oliko se hän itse vai hänen roolihahmonsa. Kaveria olisi pitänyt jonkun potkaista oikein kunnolla persuksille, niin saamaton vätys. Elokuvassa ehkä hämmentyneen ja epämukavan olon aiheutti se, että siinä yritettiin ymmärtää kaikkia. Niin avionrikkojia, lastenahdistelijoita kuin niitä poroporvareitakin. Joskus on jotenkin onnellisempi, kun saan vapaasti ajatella asiat juuri niin mustavalkoisina kuin ne ovat. Ei minusta aina kaikkea pitäisi koittaa ymmärtää...

Kuvaus oli todella taitavaa ja hyvin toteutettua. Vaikka tarina tuntuikin vähän hajaniaselta ja paljon merkityksettömiä kohtauksia sisältävältä, niin Todd Fieldin ohajus toimi. Tarina perustuu Tom Perrottan kirjaan.

Annan tälle elokuvalle kaikesta huolimatta neljä tähteä.