Eilen televisiossa kerrottiin, että nuoret (18-30 vuotiaat) näkevät politiikan ja vaalit yhä enemmän sukupolvien välisenä taistona. Ei ihme. Siltä se minusta itsestänikin alkaa yhä enemmän tuntumaan.

Sain tällä viikolla Kelalta yllärikirjeen. Kela lähetti "ehdotuksen" vuoden 2005 opintotukien takaisinperinnästä. Kiitti Kela! Erityisesti, koska koko takaisinperintä on aivan aiheeton, aloitin nimittäin kyseisenä vuonna 2005 syksyllä opiskeluni uudestaan. Teen siis toista tutkintoa. Kela on kaikessa viisaudessaan ottanut kuitenkin koko 2005-kalenterivuoden tuloni huomioon, jolloin näyttää kuin olisin tienannut hirveitä summia, sillä olin tammikuusta kesäkuuhun tulkkina töissä normaalisti, heinäkuun työttömänä ja jälleen elokuun normaalisti töissä. Sinä aikana, kun olin opiskelijana, minä en ylittänyt sitä maagista tulorajaa.

Tuloksena on se, että olen joutunut etsimään kissojen ja koirien kanssa kaikki mahdolliset palkkatodistukseni ja eritellyt palkkakuitit koko 2005 vuodelta. Onneksi se ei ollut niin vaikeaa, sillä olen maaninen arkistoija. Piti ne kyllä lisäksi myös kopioida. Entäpä, jos en olisi maaninen arkistoija, vaan heittänyt pois kaiken? Tai hukannut? Menettäisin minulle ihan oikeutetusti kuuluneet etuudet ilmeisesti, ja joutuisin maksamaan ne takaisin 15%:n korolla.

Lisäksi olen kiertänyt yliopistolla erinäisissä kanslioissa monta päivää kerjäämässä todistusta, josta ilmenisi että olen tullut hyväksytyksi ko. laitokseen syksyllä 2005 ja milloin (minä päivämääränä) opiskeluni virallisesti ovat tuolloin alkaneet. Tämä on osoittautunut puolestaan aivan älyttömän vaikeaksi asiaksi, oman oppiaineen toimistosta minut ohjattiin tiedekunnan opintotoimistoon jne. Ilmeisesti sitä alkamispäivämäärää ei muka millään pysty näkemään mistään tms. Tänään ajattelin kollata kaikki laatikkoni läpi, jos löytäisin vielä jostain yliopiston lähettämän hyväksymiskirjeen. Todennäköisesti se on täällä jossain vielä, liian hyvässä tallessa että sen löytäisin. Myös kirjallisen uudelleenkäsittelypyynnön laatimisessa meni oma aikansa.

Mitä Kela tästä kaikesta siis kostuu? Ei yhtään mitään. Todennäköisesti heille tuli vain hirveästi vaivaa koko jupakasta, viimeistään siinä vaiheessa kun lähetän tai vien heille valituskirjelmäni ja sen ainakin 1 cm:n paksuisen liitepinon. Itse olen nähnyt aivan järjettömän vaivan todistaakseni heille jotain, etten menettäisi etuuksiani ja joutuisi yhtäkkiä maksamaan järjetöntä summaa ilman perusteita. Lisäksi takaraivossa jyskyttää pelko siitä, että valitukseni ei kuitenkaan mene läpi, vaikka tottakai sen pitäisi mennä.

Suomessa yritetään kaikin mahdollisin keinoin tehdä nuorten, erityisesti opiskelijoiden elämä hankalaksi. Opiskelijoita piiskataan siitä, jos joutuu käymään töissä ja valmistuminen sen vuoksi viivästyy. Opiskelijoita piiskataan siitä, että käy töissä ja ansaitsee liikaa. Auta armias, jos avopuolisosi ansaitsee liikaa, niin et ole myöskään oikeutettu edes asumislisään. Haloo, kenellä enää nykyään on puolison kanssa yhteiset tulot?! Lisäksi opiskelijoita yritetään pakottaa ottamaan opintolainaa, mikä on aivan perseestä. Kaikki opiskelijat elävät köyhyysrajan alapuolella, eikä kukaan tee asialle yhtään mitään. Suuret ikäluokat haluaisivat päinvastoin jatkuvasti vain nipistää lisää pois nuorilta.

On se nyt kumma, jos ei opiskelijoiden asioihin saada jo vihdoin jotain muutosta! Alkaa ihan tosissaan tympiä nuo poliitikkojen vaalivalheet, joita ei varmasti taaskaan edes yritetä pitää. Viime vaalienkin alla opiskelijoille luvattiin kaikkea suurta ja kaunista, ja kuluneella kaudella opiskelijoiden elämää vain ainoastaan vaikeutettiin entisestään.

ON SE NIIN VÄÄRIN!!!