No antaa nyt sitte tämän blogipohjan olla hetken, vaikka se viliseekin silmissä. Pitäisi varmaan olla niin fiksu ja filmaattinen, että osaisi itse tehdä mieleisensä blogipohjan. Bloggaaminen tuntuu taas tällä hetkellä ihan mukavalta. Olen iloinen, etten ole mennyt poistamaan blogiani ihan hetken mielijohteesta. Näemmä olenkin kirjoitellut tähän blogiin jo vuodesta 2006 ja sitä aiemminhan pidin jo toistakin blogia. Se on kyllä kumma, miten sitä miettii kaikkea tyhjänpäiväistä, kuten että mitä tutut ajattelevat kirjoituksistani tai että kirjoitusten pitäisi olla jotenkin hauskempia, laadukkaampia ja proosallisempia. Humoristinen tai proosallinen tyyli sopii kyllä joillekin kirjoittajille, mutta minusta siihen ei kuitenkaan pidä väkisellä ryhtyä. Se on kyllä kumma, miten vanhat kirjoitukset alkavat usein kaduttamaan ja hävettämään.

On kuitenkin lopulta parempi, että kirjoitan aivan omalla tyylilläni omista asioistani tai muista minua kiinnostavista asioista, kuin se että alan kosiskelemaan ja nuoleskelemaan niitä kaikkia kymmenkuntaa lukijaa, jotka minulla blogilistan mukaan on. Luultavasti paras keino saada lisää lukijoita olisi pestä kaikki likapyykkinsä ja ihmissuhdesotkunsa blogissaan, tehdä jatkuvasti mielettömiä paljastuksia elämästään, ruveta pettäjäksi ja kertoilla siitä avoimesti blogissaan tai muuttaa bloginsa terapiablogiksi ja kertoa kaikki kauheudet ja pahimmat traumat, mitä on lapsesta asti kokenut. Yksi hyvä jippo olisi leväyttää koko vaatekaappinsa ja meikkipussinsa maailmalle ja kuvien kera kertoilla omasta tyylistään. Moni ei tietenkään kerro mainitsemistani asioista sen vuoksi, että niillä saavuttaa eniten lukijoita, mutta olen huomannut sen kaltaisten blogien menestyvän parhaiten. Mitä se sitten kertoo meistä ihmisistä?

Kauhean monet hyvät bloggaajat ovat lopettaneet. Päällimmäisenä tulee mieleen mm. Lord Boredom ja MissFoxy, joiden blogeja kaipailen edelleen. Vieläkin useammat hyvät blogit ovat kadonneet salasanojen taakse, ja se on erityisen harmillista. En  varmasti pyytele keneltäkään mitään salasanoja minnekkään. Ehkä sitä voisi itsekin olla veemäinen ja pistää tämä blogi salasanan taakse yhtäkkiä? No ehkä en sittenkään. Voihan olla, että ihmiset siirtyvät salasanan suojiin hyvästä syystä, esimerkiksi niiden anonyymien huutelijoiden takia, jotka purkavat pahaa oloaan toisten blogeihin. Kumma juttu, että olen itse säästynyt sellaisilta kokonaan, vaikka välillä kirjoittelenkin aika kiukkuisia postauksia. Ehkäpä olen tehnyt jo tarpeeksi selväksi, että tänne on turha tulla urpoilemaan?

Se, että kirjoitan täällä vain tietyistä elämääni liittyvistä asioista, enkä kerro itsestäni ja elämästäni kaikkea, on ihan tietoinen valinta. Sillä haluan myös suojella läheisiä ihmisiä, en halua että kukaan joutuu kärsimään minun kirjoitusteni vuoksi. Monilla bloggaajilla hämärtyy julkisen ja yksityisen raja. Sen kanssa kieltämättä saakin olla tarkkana, jollei nyt sitten halua kirjoittaa itsestään mitään palajastuspäiväkirjaa. Se on kyllä kumma, miten jotkut ihmiset muodostavat täysin kuvan toisesta ihmisestä esimerkiksi tämän blogikirjoitusten perusteella. Minäkin olen saanut kuulla olevani pumpulissa kasvanut ja naivi vain sen vuoksi, että en ole itse pessyt omaa likapyykkiäni blogissani tai kertonut täällä kaikesta kokemastani. Se, että en kirjoita joistakin asioista, ei tarkoita sitä, etteikö minulle olisi voinut tapahtua niitä. Lukekaa joskus rivien välistä, hyvät ihmiset, mutta älkää tulkitko väärin.