Toissa päivänä vietin kaksi tuntia elämästäni yliopiston jumpissa. Ensimmäinen oli keskivartaloa muokkaava pilates-tyyppinen rauhallisen pitkällinen muokkaussessio, jonka jälkeen tuntui suorastaan nautittavalta osallistua kehonhallinta ja venyttely-tunnille. Tuon vääntämisen seurauksena onnistuin kivistyttämään ns. syvät vatsa- ja selkälihakseni suhteellisen tehokkaasti.

Tästä minä en kuitenkaan viisastunut, vaan eilen löysinkin itseni ensin circuit trainingista ja sen jälkeen salsa aerobicista. Circuitissa luulin loppuni tulleen ennen viimeistä kierrosta. Silti juoksin ja hypin siellä into piukalla huolimatta siitä, että kyseessä on laji, jossa puolet liikkujista on miespuolisia kyylääviä otuksia. Tuo miesten kyylääminen treenatessa on minulle jotain suhteellisen uutta, olen kamppailulajeissa tottunut treenaamaan vuosikaudet miesten kanssa ilman minkään asteisia kyyläyksiä. Tatamille mennessä kun vetäisee dobokin eli treeniasun päälleen, niin muuttuu jollain lailla "sukupuolettomaksi" eikä sitä niin tule ajatelleeksi, kenen kanssa sitä on lähikontaktissa. Joskus alempivöisten miesten kanssa treenatessa painia pystyssä tai matossa kyllä itse asiassa huomasi pienen hienoisen kiusaantuneen punan välillä miesten kasvoilla, kun he koettivat mielessään päättää minne olisi soveliasta koettaa tarttua niin, etteivät he vahingossa tulisi tarttuneeksi vääriin paikkoihin. Ohuissa trikoohousuissa ja t-paidassa circuitissa sen sijaan suorastaan tunsi, miten erityisesti hyppiessä penkkien yli tai viivajuoksussa kieli vyön alla eteen päin naama punaisena painellessani silmäparit suorastaan porautuivat kiinni. Tämä voi johtua siitäkin, että satuin unohtamaan urheilurintaliivit kotiin, mutta täytyykö sitä silti niin kauheasti tuijottaa? Olisi tehnyt mieleni kiljaista, että keskittykää omaan treenaukseenne uunot ja antakaa muillekin treenirauha!

Vaikka circuitin jälkeen jonkun aikaa unohduksessa olleet vatsalihakseni koettivatkin hieman kivuliaasti muistutella olemassaolostaan, päätin samalla vaivalla vetää sen jälkeen vielä sen salsa aerobicin läpi. Sitä veti hauskan näköinen äärimmäisen pieni ja jäntevä, afrohiuksinen musta nuori nainen. Asunaan hänellä oli armeija- eli maastokuosinen tanktoppi ja piukkaakin piukemmat samaa kuviota olevat housut, joissa oli sähäköitä tehostekuvioita. Päässään hänellä oli leveä hopeinen, kimalteleva paljettikangas kiedottuna niskaan. Alkutunti ei millään tasolla poikennut tavallisesta, tylsästä aerobicista. Keskivälistä eteenpäin sen sijaan seurasi sellaista takapuolen sheikkausta ja vatkausta erinäisin salsatanssiliikkein höystettynä, että musiikkivideoidenkin koreografiat saattavat näyttää sen rinnalla säädyllisiltä.

Parituntisen urheilusessioni jälkeen oloni oli jollakin tavalla ihanan utuinen ja väsynyt. Jalkani tuntuivat voimattomilta makaroineilta kotiin päin pyöräillessäni. Illalla jo huomasin, että mitä kummallisemmat lihakset kehostani olivat tulleet niin kipeiksi, että käveleminen tuotti suorastaan tuskaa. Erityisesti lonkkaluiden yläpuolella vinot vatsalihakset, kyljet, syvät vatsalihakset ja koko ristiselkäni alue tuntuivat joka liikahduksella hieman parahtavan. Tänään heräsin armottomaan lihaskipuun siinä kuuden jälkeen.

Seuraavaksi aion pitää itselleni äärimmäisen nautittavan ja venyttävän joogapohjaisen venyttelytunnin, että pystyn irivistelemättä kävelemään iltapäivällä töissä. Tuntuu ihanalta rääkätä hieman kehoaan ja löytää siitä jälleen uusia kipupisteitä. Ehdottomasti aion siis jatkaa tätä rataa tulevaisuudessakin! Harmin paikka vain, että sydämeni tuntuu jääneen jonnekin  tatamin reunalle. Nämä naiselliset aerobicit ja hömppähetkutukset ovat kyllä omalla tavallaan vallan mukavia, mutta kaipaan sitä kamppailulajeihin kuuluvaa mielenhallintaan, keskittymiseen ja rauhoittumiseen liittyvää meditatiivista tilaa. Eräät treenikaveripiirin ihmissuhdesotkut vaikuttavat kuitenkin siihen, että minusta ei tunnu kovin mukavalta eikä luontevalta mennä enää treeneihin. Taidanpa siis tulevaisuudessa potkimisen, lyöntien, heittojen ja vääntämisen sijasta keskittyä rakentamaan itsestäni kesäkuntoista muilla tavoin...

Muuten, olen tällä hetkellä vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, ja mikäli oikein innostun, saatan raportoida sen vaikutuksista hieman tuonnempana. Haha, ikään kuin ketään kiinnostaisi! Se hyvä puoli muuten tuossa itsensä uuvuuksiin treenamisessa on, että illalla voi suoraan kaatua sänkyyn, eikä ole pelkoakaan siitä, etteikö saisi unta.