Jee, enää on kaksi yötä jouluun. Olemme jo miehen kanssa saaneet joulusiivot tehtyä ja jouluruuat hankittua kinkkua lukuunottamatta. Kinkku on miehelle ns. pakollinen juttu, ja huomenna hän todennäköisesti käy sen kaupasta hakemassa heti herättyään. Kuusi saa luultavasti odottaa vuoroaan vasta sen jälkeen... Itse olen jo tänään leiponut pullia ja kakkua, ja huomenna on pipareiden ja torttujen vuoro.

Tiedän, että kaikkien pitäisi muodikkaasti olla inhoavinaan joulua, kaikkea hössötystä ja söhellystä sen ympärillä. Pitää vastustaa joululahjojen ostamista ja kaikkea mikä jouluun liittyy. Pitää vastustaa joulua sen kristillisyyden vuoksi ja vielä enemmän sen kaupallisuuden vuoksi. Minäkin vastustan jouluun liittyvää kulutushysteriaa, mutta muuten se on minusta vallan mahtava juttu. Se ei merkitse minulle tavarapaljoutta tai mitään hullua hössötystä lukuunottamatta sitä, että vaikka ihmettelin viimeksi tänään, miksi jouluna syödään 1800-luvun muotiherkkuja, vaikka ei enää syödä pettuleipääkään, kannoimme kotiin juuri niitä samoja ruokia mitä esi-isämme jo söivät toissavuosisadalla suurimpana herkkuna. Jouluun kuuluvat jonkinlaiset perinteet. Minullakin on muutamia perinteitä, joita odotan...

Koska muulloin saa makoilla rauhassa vaikka 24/7, lukea Harry Potteria (kyllä vain, olen säästänyt sen tähän hetkeen ja luin hetki sitten pari ensimmäistä sivua..) ja vaikkapa tarttua siveltimeen ja maalailla kaikessa rauhassa? Koska muulloin saa pakattua kaikki mapit ja kansiot vaatekomeron ylimmäiselle hyllylle, minne ei tahdo ylettyä kuin tuolilla? Vaikka laiska luonne vastustaa jouluun liittyvää siivousta ja puunausta, on kieltämättä mahtavaa kun koti on ihanan siisti.

Odotan sitä, kun laitetaan ruokaa tuntikaupalla kellosta välittämättä, aivan kuin vatsan palvonta olisi joulun pääteema ja kyseessä olisikin kristillisen juhlan sijasta pakanalliset bakkanaalit. Odotan sitä, kun viimeiset pisarat punaviiniä maistuvat niin kitkeriltä, että ne on pakko kaataa menemään ja ääni on aamuyöstä puhumisesta ja nauramisesta käheä. Odotan kiihkeitä tuntikausia kestäviä lautapelisessioita (hähää, mitä oikein luulit..? U perv.) joissa ei ole oikeasti tärkeää se, kuka voittaa, vaan se, että ollaan yhdessä. Odotan myös sitä hetkeä, kun kääriydyn kullan kainaloon kuusen kynttilöiden loisteessa ja sitä tunnetta, kun hetki tuntuu kestävän ikuisuuden ja maailmassa on sen hetken vain me kaksi ihmistä.

Odotan sitä, kun joulun jälkeen miehen sukulaisissa käytyämme pääsemme vihdoin omia sukulaisini tervehtimään. Kun saamme siskoni kanssa istua takkatulen loimussa tuntikaupalla keskellä yötä, kun muut ovat jo väsähtäneet ja menneet nukkumaan. Odotan siskoni riehuvia koiria, jotka pyörivät jaloissa ja rakastavat ihmisiä sellaisella kuolaavalla kiihkolla, että siihen eivät minkään maan gigolot pystyisi. Odotan kinastelevia ja väsymyksestä hihitteleviä lapsia. Odotan oman kotiväkeni meluisaa kohellusta, jolle Kiljusen herrasväkikin olisi kateellinen.

Niin, tuliko jo selväksi? Minä rakastan joulua.