Lord Boredom kirjoitti nykyrunoudesta blogissaan. Tuon innoittamana aloin itse miettiä millaisista runoista pidän.. Tulin siihen tulokseen, että kaikessa taiteessa; kuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa, elokuvissa ja runoudessa etsin aina sitä samaa. Silloin, kun teos saa minut tuntemaan oikeasti jotakin, muistamaan jonkin tunteen tai tilanteen jonka olen joskus kokenut, tai eläytymään muuten tunnetasolla teokseen; kun teos on koskettanut minua jollakin tasolla; oli se sitten tunnetason hipaisu tai syvempi kosketus, tai kenties vain jokin älyllinen, kiehtova ajatus; vasta silloin teos on hyvä.

Tässä on runouden alalta muutamia minua koskettaneita:

Laulu Ikävästä merellä

(Pentti Saarikoski)

Tule armaani ja kätes anna mulle
Tule armas ja sieluni vie
lämpöiseen pesään,
se on paleleva tuulien tähden,
se on pelkäävä vaarojen vuoksi,
se on lepattanut mastosta irrallaan,
riekaleina noussut pilviin
ja kaivannut,
ota suuhusi minut, pane kielesi alle,
lämmitä paleleva,
rauhoita pelkääväinen.

Päätös
- Edith Södergran - (Tulevaisuuden varjo, 1920)
(suom. Pentti Saaritsa)

Olen hyvin kypsä ihminen
mutta kukaan ei tunne minua.
Ystäväni luovat minusta väärän kuvan.
En ole kesy.
Olen punninnut kesyyden kotkankynsilläni ja
tunnen sen hyvin.
Oi kotka, mikä sulous sinun siipiesi lennossa.
Vaikenetko kuten aina?
Tahdotko kenties runoilla? Sinä et runoile
enää koskaan.
Jokainen runo on oleva runon rikkirepimistä,
ei runoa, vaan kynnenjäljet.

 

Aurinko

- Edith Södergran -
(Tulevaisuuden varjo, 1920)
(suom. Aale Tynni)

Seison kuin pilvellä verrattoman autuaana.
Pilven reunat hehkuvat punaa. Se on aurinko.
Aurinko on minua suudellut. Niin ei suutele
mikään maan päällä.
Elääkö ikuisesti todistaen tätä hetkeä,
ah, ei, kohota luotisuoria säteitä myöten
lähemmäksi häntä.
Kerran
kehrään itseni aurinkoon kuin kärpänen
meripihkaan,
jälkimaailmalle ei siitä tule aarretta,
mutta minä olen ollut autuuden hehkuvassa uunissa.
Voi, sinä kruunu joka välkyt otsani ympärillä,
mitä he tietävätkään, kun he sinua katselevat?

 

"Minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa, joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni, joka on veistetty ja sinua"

(Pentti Saarikoski)

 

"Jos makaat kaiket päivät
raukeana kuin
ternimaidosta päihtynyt puhvelin vasikka
kenen luulet uskovan
ettet ole rakastunut siihen mieheen? "

(Intialainen sattasai-kokoelma, 200-luku )

 

"Sillä rakkaus
on musta leijona
vertajuova
nälissään
laiduntaa rakastavien sydänverta


Joka hetki
rakkaus
lyö murskaksi
tuhat maljaa
joka hetki
ompelee
ja repii rikki
tuhat vaatetta.


Tuhat silmää
itkee rakkauden tähden
rakkaus nauraa
tuhat sielua kuin yhden
surmaa
tuskallisesti. "

(Mawlana Rumi)

 

If You Forget Me

(Pablo Neruda)
 
I want you to know
one thing.

You know how this is:
if I look
at the crystal moon, at the red branch
of the slow autumn at my window,
if I touch
near the fire
the impalpable ash
or the wrinkled body of the log,
everything carries me to you,
as if everything that exists,
aromas, light, metals,
were little boats
that sail
toward those isles of yours that wait for me.

Well, now,
if little by little you stop loving me
I shall stop loving you little by little.

If suddenly
you forget me
do not look for me,
for I shall already have forgotten you.

If you think it long and mad,
the wind of banners
that passes through my life,
and you decide
to leave me at the shore
of the heart where I have roots,
remember
that on that day,
at that hour,
I shall lift my arms
and my roots will set off
to seek another land.

But
if each day,
each hour,
you feel that you are destined for me
with implacable sweetness,
if each day a flower
climbs up to your lips to seek me,
ah my love, ah my own,
in me all that fire is repeated,
in me nothing is extinguished or forgotten,
my love feeds on your love, beloved,
and as long as you live it will be in your arms
without leaving mine.