Tänään on ollut varsinainen ketutuspäivä heti aamusta alkaen, osaksi ihan tietoisestikin. Tästä päivästä mielenrauha ja zen, saatikka valaistuminen ovat olleet hyvin kaukana. Päivää voisi päin vastoin kuvailla sanoin kiehuminen ja mustuminen (valaistumisen vastakohtana).

Itse asiassa keräsin täksi päiväksi jo hyvän maksimaalisen päähän ottamisen eilen illalla. Tajusin nimittäin, että eräässä järjestössä, jossa minäkin toimin aktiivisesti, eräs henkilö vastustaa reilun kaupan kahvin käyttöönottamista, ei sen kalleuden takia, niin kuin hän väittää, vaan siitä syystä että hänellä on nyt syystä tai toisesta jotakin hampaankolossa minua vastaan. Minä tyhmä kun luulin, että tässä on nyt ihan oikeasti kyse siitä kahvista. Mikään ei inhota minua enemmän kuin ihmiset, jotka leikkivät omia valtapelejään ja leikkejään ja naamioivat sen tuollaisiin tyhjänpäiväisiin nipottamisiin. Mikään ei oikeasti ole naurettavampaa kuin ratsastaa jollain reilun kaupan kahvilla omista itsekkäistä syistään. Kun tämän tajusin yöllä, olinkin jo niin vihainen, että oli vaikeaa saada ylipäätään unta.

Niin siinä kävi sitten, että aamulla heräsin jo valmiiksi vihaisena tietyille ihmisille ja ketutukseni vain kasvoi päivän mittaan. Tiedättehän, selalisen aivan ylimaallisen huonon tuulen, järjettömän aggression jota koittaa peitellä. Kun kaikki energia menee sen kontrolloimiseen, ettei räjähdä kaikille, keiden kanssa on tekemisissä. Näitä päiviä sattuu onneksi minulle todella harvoin. Tänään sattui paha kyllä olemaan juuri sellainen päivä, pahinta laatua.

Kun on oikein kylmissään, väsynyt ja aggression huipulla, ei ole mitenkään ihanaa, että koko päivä aamusta iltaan asti on ohjelmoitu ja että on aivan pakko kipeänäkin tehdä, mitä on tehtävä. Ainoa asia, mikä tänään lähes sai minut hyvälle tuulelle, oli lähes täydellinen taidehistorian luento. Sen jälkeen oli puoliksi juostava toiseen apikkaan tekemään ryhmätyötä. Tässä armaassa ryhmätyössä parinanai on tietysti ihminen, joka koettelee jsokus hermojani, vaikka olenkin hyvällä tuulella. Tiedättekö, miten rasittavaa on tehdä ryhmätyötä ihmisen kanssa, joka ei osaa käyttää tietokonetta ja haluaa silti itse käyttää sitä? Tai ihmisen kanssa, joka haluaa miettiä joka sanamuotoa ja puuttua joka pieneen pilkkuun? Tai ihmisen kanssa, joka alkaa heti kun kahden tunnin työurakka on aloitettu hermoilemaan viiden minuutin välein, että emme ehdi kirjoittaa koko juttua loppuun asti kuitenkaan. Kaikki nämä ihanat ominaisuudet yhdistyivät tässä henkilössä kenen kanssa minulla oli kunnia työskennellä. Itse koetin hengitellä syvään ja yrittää olla siirtämättä alkuperäistä kiukkuani tähän ihmiseen sekä olla hermostumatta enää enempää.

Iltani kruunasi aivan naurettava liiketalouden pakollinen luentosarja, jossa eri yritykset käyvät lähinnä mainostamassa yrityksiään. Liuta toinen toistaan ikävystyttävämpiä ja ikävämpiä kaupallisia arvoja edustavia tyyppejä puhumassa kaupan alan jargonia, höystäen juttujaan vitseillä, jotka liittyvät yrityksiin, joita kukaan yleisössä ei tunne. Kaksi tuntia tätäkin!!!

Nyt ketuttaa kaiken lisäksi jo huomisaamu. Silloin tämä reilun kahvin jupakaksi naamioitu typerä valtataistelu käydään aikaisin aamulla äänestämällä asiasta. Ei voisi olla enää ankeampaa ihan oikeasti. Yksi pilkunnussija ja vallan himoinen pikkusielu riittää pilaamaan siis ilon kaikilta muiltakin. Olen nyt kerta heitolla saanut tarpeekseni jo koko typerästä järjestöstä, eivätkä enää ko. järjestön kissan ristiäiset pahemmin jaksa kiinnostaa. Vastaanotettu luottamustoimi kai on silti vietävä kunnialla loppuun.

Tätä päivääni ei voi mikään pilata enää enempää. Paitsi ehkä raivoisa parisuhderiita. No, jos olen hiljaa ja hengittelen syvään tämän lopuillankin, saatan onnistua olemaan riitelemättä kenenkään aknssa koko päivänä tai siirtämättä omaa pahaa oloani muihin. Toisaalta jotenkin lohdullinen ajatus, että tästä eteenpäin kaikki voi olla oikeasti enää vain paremmin. Ei muuta kuin sohvalle flunssakuumeisen miehen kainaloon peiton alle, katsomaan frendejä ja juomaan kuumaa teetä.