Pedro Almadóvarin ohjaama Volver eksyi kerrankin tuossa taannoin videovuokraamosta mukaani. Yleensä tartun hieman toisenlaisiin elokuviin, sillä parempi puoliskoni ei ole juurikaan kiinnostunut monista nk. "taidelokuvista" tai independent-elokuvista. Tällä kertaa mies jopa suostui jostain ihmeen oikusta katsomaan kanssani tämän elokuvan, ja jopa pitikin siitä ainakin hiukkasen. Niin, parisuhde on aika pitkälle kompromisseja...

Volver on palkittu Cannesissa vuonna 2006 prahaan naispääosan tittelillä, joka jaettiin elokuvan kuuden naispääosanesittäjän kesken. Elokuvan naisnäyttelijät tekivät jopa Penelope Cruzia myöden erinomaisia näyttelijäsuorituksia elokuvassa. En ole juurikaan arvostanut Penelope Cruzia näyttelijänä tätä elokuvaa ennen, voi olla että se johtuu siitä että hänen äidinkielensä on kuitenkin espanja eikä englanti, ja se todellakin näkyy hänen näytellessään. Muita naisnäyttelijöitä tässä elokuvassa olivat Carmen Maeera, Lola Duenas, Blanca Portillo, Yolanda Cobo ja Chus Lampreave.

Nyt seuraa juonen kuvausta, jos et halua tietää juonta, älä lue tätä kappaletta... Elokuvassa varsinaisina päähenkilöinä nähdään Raimunda sekä tämän tytär Paula. Lisäksi elokuvassa häärää suuri joukko Raimundan sukulaisia ja ystäviä. Kaikenkaikkiaan Volverista jäi ihn hyvät tunnelmat, se oli ohjauksena aika hajanainen, eivätkä siirtymät tapahtumien välillä olleet kovinkaan sulavia. Almadóvar kuljettaa monen montaa tarinaa päällekkäin. Raimundan kantama synkkä salaisuus on, että hänen tyttärensä Paulan isä onkin Raimundan oma isä. Paula onkin siis sekä Raimundan sisko että oma lapsi. Raimundan oma aviomies Paco intoutuu ahdistelemaan Raimundan murrosikään ehtinyttä tytärtä Paulaa, ja Paula puukottaa isäpuoltaan. Tässä vaiheessa Paula ei kuitenkaan vielä tiedä, ettei Paco ole hänen oikea isänsä. Seuraa pitkällinen salailun ja ruumiista eroon hankkiutumisen vaihe. Raimundan sisko Sole taas yllättäin tädin kuollessa saa vieraakseen jo kuoliaaksi luullun äitinsä. Ilmeisesti Sole luuleekin juttelevansa äitinsä haamun kanssa ymmärtämättä, että tämä ei olekaan kuollut heidän isänsä kanssa tulipalossa niinkuin siihen asti oli luultu. Heidän tätinsä taas on ollut tuosta surullisesta päivästä saakka kadonneena. Pian selviääkin, että Raimundan äiti oli saanut tietää siitä, että hänen miehensä oli hyväksikäyttänyt Raimundaa, ja että kaiken lisäksi isällä oli ollut suhde heidän tätiinsä. Tästä tympääntyneenä heidän äitinsä onkin sytyttänyt talon tuleen sillä aikaa, kun hänen aviomiehensä eli Raimundan isä harrasti seksiä heidän tätinsä kanssa. Molemmat kuolivat tämän seurauksena.

Elokuva oli hyvin värikylläinen. Niin huoneiden kauniit, värikkäät maurilaisvaikutteet kuin värikkäät esineetkin toivat joka kuvaan mukavasti väriä, puhumattakaan elokuvan naisten värikkäistä vaatteista. Almadóvar oli kuvannut varsin hyvin sitä, miten Paco alkoikin yhtäkkiä himoitsemaan murrosikäistä tytärtään. Tässä vaiheessa elokuvaa katsoja ei siis vielä tiedä, että Paco ei olekaan Paulan oikea isä. Toisaalta, vaikka katsoja myöhemmin saa tietää että kyseessä onkin isäpuoli, se ei mitenkään poista ällötystä tuota miestä kohtaan. Kyseessä on silti nelikymppinen mies, joka himoitsee alaikäistä tyttöä, joka kaiken huipuksi luulee, että mies on hänen isänsä. Elokuvassa yllättää toisaalta se, miten vähän Raimunda tuntee surevan aviomiestään. Ehkäpä miehen hirveä teko on saanut hänet niin suunniltaan, tai kenties hänen rakkautensa tytärtään kohtaan vain ylittää miestä kohtaan tuntemansa rakkauden. Päällimmäisenä Raimundan mielessä onkin, että ruumis pitää hävittää niin hyvin, että tytär ei voi jäädä kiinni.

Musiikkia elokuvassa on käytetty suorastaan säästellen. Niissä kohdissa, joissa käydään dialogia, musiikkia ei yöeisesti ottaen ole lainkaan. Niin sanotuissa siirtymäkohdissa sen sijaan jännitystä pidetään yllä musiikin av ulla. Elokuva on tapahtumiltaan hyvin hidasrytminen, sen kiihkeän rytmin aiheuttaa pikemminkin henkilöiden välinen kiivas vuoropuhelu kuin tapahtumat itsessään. Jännitystä luodaan myös erilaisilla tilanteilla. Kun Pacon ruumis makaa lattialla, ovikello sekä puhelin soivat. Almadóvarilla on muutamia erittäin hienoja visuaalisia kohtia, joissa hän käyttää hieman erikoista kuvakulmaa. Nämä kohdat ovat usein vain pikantteja yksityiskohtia, eivätkä millään tavoin merkityksellisiä juonen kannalta. Elokuvan ihmiset syyttävät kaikesta tapahtuneesta kummallista tuulta, ja useaan otteeseen Almadóvar kuvaakin tuulivoimaloiden pyörivää liikettä, kenties kuvaamaan juuri tätä oikullista tuulta. Toisessa kohtauksessa, kun Raimunda tiskaa, on kamera siirretty aivan katon rajaan, josta kuvataan suoraan alaspäin. Kuvakulma paljastaa erityisesti naisen rintojen liikkeen hänen tiskatessaan. Kolmas erikoinen yksityiskohta on heti Pacxon kuoleman jälkeen, kun Raimunda alkaa siivota jälkiä. Hän levittää valkosita talouspaperia verilammikoihin ja seuraa lähikuva valkoisesta paperista, joka imeytyy verestä punaiseksi.

On mielenkiintoista, että ihmiset syyttävät tuulta kaikesta tässä elokuvassa. Olen törmännyt tähän "oikullinen tuuli on kaiken takana"-ajatteluun aiemminkin, "Pieni suklaapuoti"-elokuvassa nimittäin näyttää myös tuuli olevan kaiken takana. En tiedä, onko kyse näiden maiden yleisestä uskosta, vai onko kyse vain yksinkertaisesti siitä, että Volverin käsikirjoittaja on napannut tämän yksityiskohdan Pienen suklaapuodin kirjoittajalta Joanne Harrisilta. Muutakin yhteistä näissä elokuvissa on. Molemmissa on pääosissa vahva äiti tyttärensä kanssa, ja molemmat tapahtuvat pienessä idyllisessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Molempien päähenkilöitä myös yhdistää ilmeisen rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon, ja tätä kuvataan hartaudella. Kenties kyseessä on tahaton yhteensattuma, mutta silti minusta Pieni suklaapuoti onnistui monella tavalla paremmin kuin  Volver.

Volver on kyllä hyvin kelvollinen elokuva, mutta toisaalta se ei ole mitenkään ihmeellinen tai erikoinen elokuva edes ohjauksensa puolesta, vaikka Almadóvaria aina kaikkialla niin hehkutetaankin. Se on elokuvana hyvä, mutta ei kuitenkaan kaikesta erikoisuuden tavoittelustaan huolimatta ole niin erikoinen kuin voisi ehkä olettaa ohjaajan maineen perusteella.