Tässä päivän mietelause.
Jee, selvisin kaamesta liiketalouden tentistä näkemättä liikaa vaivaa ja saan luultavasti vielä ihan hyvän arvosanan. Neiti Nipottaja ja Kaikkien Perfektionistien Äiti on oppinut päästämään irti ylisuorittamisesta! Jotenkin vapauttava kokemus, että ei aina tarvitse tähdätä vain parhaisiin arvosanoihin, eikä maailma kaadu vaikka joskus tulisikin huonompi arvosana. Joskus ihan oikeasti riittää se, että pääsee läpi. Tentistä poistuessani ihmettelin, kun jotkut olivat kirjoitelleet kolmekin konseptillista kolmeen yksinkertaiseen kysymykseen vastauksia, ja itselleni riitti sentilleen yksi konseptipaperi. Omituisinta oli se, että lähdin oikein hyvällä mielellä tentistä ja vieläpä palkitsin itseni kotimatkalla syntisellä suklaaherkulla.
Toinen mieletön elämys tai oivallus tuohon tenttiin lukiessa oli se, että joku toinen saattaa rakastaa liiketaloutta aivan samalla tavalla kuin minä kuvataidetta. Olen aina jotenkin ajatellut, että muihin kuin taiteisiin liittyviin ammatteihin ihmiset suhtautuvat jotenkin vähemmällä intohimolla ja rakkaudella. Tai edes mielenkiinnolla. Että he vain tekevät sitä, niinkuin minäkin olen vain tehnyt ja salaa inhonnut kaikkia muita kuin kuvataiteeseen liittyviä töitäni. Olen luullut, että jos ei tunne intohimoa ja kiinnostusta taiteisiin (kuvataide, musiikki, teatteri, kirjallisuus..), tuskin tietää mitä on olla innostunut jostain. Että ihmiset ovat vain esimerkiksi päättäneet itselleen sopivimman tai tuottavimman ammatin (koska eivät ole ymmärtäneet taiteen hienoutta) ja sitten tyytyväisinä tekevät sitä ilman mitään sen kummempia intohimoja, kun eivät kerran paremmastakaan tiedä. Tietysti näinkin voi olla, mutta niin ei välttämättä ole.
Ajatus siitä, että joku saattaisi intohimoisesti rakastaa esimerkiksi kansainvälistä kaupankäyntiä tai matematiikkaa oli minulle siis suunnilleen samanlainen, kuin jos joku olisi kertonut, että lehmät ratkovat mielellään sudokuja tai varikset tanssivat polkkaa. Hassua, sillä mieheni on kauppatieteilijä ja eräs erittäin hyvä naispuolinen ystäväni matemaatikko. Tottakai olen heiltäkin joskus epäilevästi kysellyt heidän motiivejaan ammatteihinsa, ja en ole uskonut kumpaakaan, kun he ovat kertoneet että kaikista maailman asioista matemattiikka tai talous kiinnostavat kaikkein eniten. En ole uskonut sitäkään, kun joku on joskus sanonut, että kuvataide ei voisi vähempää kiinnostaa tai että kuvataide taiteenmuotona ei tippaakaan sytytä. En vain ole uskonut. Tänään ihan yhtäkkiä vasta palaset loksahtivat paikoilleen ja ymmärsin asian. Jollekin taiteet voivat olla yhtä täydellisen vastenmielisiä, kuin minulle matematiikka. (Tuskin inhoan mitään muuta maailmassa yhtä paljon kuin matematiikkaa.)
Hohoo, eikö maailma pyörikään minun napani ympärillä? Ovatko ihmiset aivan oikeasti niin käsittämättömän erilaisia? Vanhaksi sitä pitää elää näköjään, että ymmärtää joitakin asioita.
Kommentit