Tänään ärsyttää ja ottaa päähän aivan ennätysmäisen paljon. Ensinnäkin, jos nyt aloitan pienimmästä pahasta: posti, anteeksi Itella on onnistunut ilmeisesti jälleen hukkaamaan kokonaisen kirjekuoren, joka sattumalta oli minulle äärimmäisen tärkeä. Kyseinen kuori sisälsi työpaikalleni matkaavia erinäisiä laskuja, joiden perusteella yritys laskuttaa ja joiden perusteella minä saan palkkani. Nyt se on kuori on kadonnut, häipynyt kuin maan nielemä. Kuinka vaikea ensinnäkään saman kaupungin sisällä voi olla jakaa postia sitä hukkaamatta?! No, tästä kaikesta seuraa tietysti se, että osaltani koko firman laskutus viivästyy ja minä joudun pyytämään laskuihin uudet allekirjoitukset asiakkailta. Kaiken lisäksi tuntuu aivan uskomattomalta, että saman henkilön kirjekuoret hukkuisivat vuoden aikana kaksi kertaa postissa ja minusta tuntuu siltä, että selityksiäni ei kohta edes työpaikalla enää uskota.

Toisekseen, minua ärsyttää että olin väärässä. Minä olen luullut, että omilla kyvyillä ja lahjoilla tässä maailmassa pärjää. Hohoo, enemmän väärässä en olisi voinut olla. Tässä maailmassa nainen pärjää ilmeisesti tietyillä aloilla vain ihan oikeasti kiipeämällä reittä pitkin ja tarjoamalla pomolle joitakin muitakin avujaan ja palveluksiaan kuin älynsä, lahjansa ja ahkeruutensa. Surullisinta on, että kyynärpäätaktiikkaa muutenkaan kaihtamattomat pyrkyrinaikkoset aiheuttavat työelämässä muille naisille vain hankaluuksia etenemällä itse reittä pitkin. Seksin avulla manipuloitu kilpailutilanne on kaikkea muuta kuin professionaalinen ja reílu. Suoraan sanottuna tällä hetkellä erään työn suhteen huvittaisi heittää todellakin hanskat naulaan ja sanoa, että "kiitos mulle riitti". Sen sijaan huomaan olevani harvinaisen kovapäinen naisyksilö, joka ei ilmeisesti osaa yksinkertaisesti luovuttaa ja antaa periksi, vaan jonka äärimmäisen typerä päähänpinttymä on ilmeisesti survoa itsensä sen kuuluisan harmaan kiven läpi.

Kolmanneksi minua ottaa päähän taas kerran edessä oleva kesätyörumba. On mietittävä minne haluaa kesätöihin ja ennen kaikkea on pohdittava, mistä sattuisi saamaan töitä. On taas koitettava näyttää parhaat puolet itsestään niin paperilla kuin muutaman minuutin mittaisissa työhönottohaastatteluissakin. Ehkä kymmentä lähetettyä haastattelua kohden saan kutsun korkeintaan kahteen haastatteluun ja saatan äärimmäisen hyvällä säkällä päästä johonkin kesätöihin. Salaa mielessäni luotan siihen, että viime kesäinen kesätyöpaikkani olisi kiinnostunut palkkaamaan minut uudelleen, sillä mielestäni tein siellä työt todella hyvin. En kuitenkaan uskalla toivoa tätä liikaa, sillä voi olla, että sielläkin on joku hieman vilauttanut reittä ja pääsee minun edelleni. Jos ei löydy reiden vilauttelijoita, niin ainakin vakituisten työntekijöiden sukulaisia ja kavereita, jotka menevät niillä avuilla kaikkien muiden edelle.

Itseänikin ärsyttää tämän kertaisen kirjoitukseni saama lievästi sanottuna negatiivinen vivahde; huomaan että vaikka olen tässä purkanut angstiani bittitaivaan tuuliin ei paha oloni ole suinkaan poistunut millään tasolla, vaan olen korkeintaan onnistunut hämmentämään ja pahentamaan sitä. Minua ärsyttää toisalta se, että miksi aina pitäisi olla niin hemmetin positiivinen joka asiasta ja koittaa aina miettiä vain asioiden hyviä puolia. Minusta on välillä oikein terveellistä se, että oikein läväyttää kaikki pahan mielen lähteet kerralla eteensä ja oikein ajan kanssa tarkkailee ja tutkailee niitä. Eivät epäreilut ja inhottavat asiat ja ihmiset poistu sillä, että niitä lakkaa ajattelemasta.

Ehkä minunkin pitäisi opetella suhtautumaan asioihin eri tavalla ja vetäistä seuraavan kerran töihin tai työhönottohaastatteluun mennessäni päälle sellainen minihame, että oksat pois. Miksi ei mennä maailman mukana? No, ensinnäkin sen vuoksi, että minä hölmö uskon edelleen, että maailmassa pärjää kuitenkin lopulta niillä omilla kyvyillä ja lahjoilla, eikä sillä ole lopulta niin paljon merkitystä kenelle on persettä tarjonnut. Ei, mikäli tässä maailmassa on edes hitunen oikeudenmukaisuutta jäljellä. Toisekseen, en voi ymmärtää miten ne reittä pitkin etenijät saavat öisin nukuttua, sillä itselläni olisi vaikeuksia sellaisen jälkeen luultavasti jopa katsoa peiliin.

Ai niin, meinasin unohtaa mainita, että on maailmassa jotain hyvääkin. Ostin tänään kaksi Husky Rescuen sinkkua, vai miksi niitä lättyjä oikein sanotaan, jotka sisältävät viisi kappaletta. Olen sitä kuunnellut tässä koko illan, ja täytyy sanoa että ainoa asia mikä minua on tänä iltana vähänkään ilahduttanut on heidän upea musiikkinsa. Lisäksi viikonloppuna edessä olevat pienen ja suloisen kummitytön yksivuotissynttärit eivät voi olla ilahduttamatta paatuneimmankaan kiukuttelijan mieltä.