Voisin kertoa teille uskomattoman tylsiä tarinoita siitä, montako tenttiä olen nyt tehnyt ja montako luentopäiväkirjaa palauttanut, ja monenko kurssin essee täytyy palauttaa vasta kevään puoella. Sen sijaan kerron teille, miten kyllästynyt olen. Heräsin kahdelta yöllä (kyllä vain, olin valvonut edellisen yön ja nukahdin eilen viideltä tai kuudelta illalla ja posotin kello kahteen yöllä) ja nyt istun täällä yksin pirteänä kuin peipponen ja koitan viihdyttää itseäni jotenkin.

Yö on siitä ankeata aikaa, että minuutit kuluvat eteenpäin siirappisen hitaasti ja aamuun tuntuu olevan ikuisuus. Yöllä on aivan liian hiljaista, aivan liian tyhjää. Yöllä on liikaa aikaa ajatella kaikkia asioita, jotka vaivaavat syystä tai toisesta. Minä esimerkiksi ymmärsin äsken, että olen tylsistynyt. En tiedä olisiko kyllästynyt parempi sana.

Elämä kyllä mataa eteenpäin mukavasti, rakkaani kanssa menee nyt paljon paremmin kuin kesällä. Toisen kanssa on yksinkertaisesti hyvä olla, vaikka tekemättä mitään. Voisin tuntikaupalla vain olla hänen lähellään edes sanomatta mitään. Jo se, että toinen on kotona ja molemmat puuhailevat omiaan, on ihanaa sillä koko ajan tietää ja tuntee, että toinen on silti siinä lähellä. Opiskeluista olen edelleen yhtä kiinnostunut kuin ennenkin, tosin en jaksa enää innostua aivan joka kurssista vaan olen ruvennut enemmänkin "suorittamaan" kursseja saadakseni ne tehtyä, että joskus valmistuisin. Minulla on ihania kavereita, heidän kanssaan voisin korkeintaan viettää enemmän aikaa. Toisaalta eräs sinkkukaverini ihan suoraan sanoi, että he viettävät uuden vuoden mieluummin sinkkujen kanssa, kuin että minäkin tulisin miehen kanssa mukaan kemuihin. Minusta se oli kyllä itse asiassa aikamoista syrjintää. Monellekko sinkulle on sanottu, että "sulla olis siellä varmaan tylsää kun me kaikki muut seurustellaan, ei sun ehkä kannata sinne tulla". Itselleni ei tulisi mieleenkään sanoa tuolla tavalla kenellekään. Ei kaverini varmasti pahaa tarkoittanut, mutta jotenkin otin sen silti osoituksena siitä, että ystävänä olen hänelle toissijainen, koska seurustelen. Itselläni nousi samantien pieni allergia ko. kaveria kohtaan. No onneksi on myös ystäviä, joille seurustelevat ihmiset kelpaavat seuraksi ja niinpä meidätkin on kutsuttu erään kaveripariskunnan luokse uutena vuotena.

Kylläpäs eksyin nyt taas kauas siitä alkuperäisestä aiheestani, eli tylsistymisestä. En itsekään tiedä, miksi arkipäiväiset asiat, kuten töihin meno, luennoilla käynti ja ihan tavallinen eläminen ja oleminen tuntuu nyt niin tylsältä. Yleensä pidän itseni jatkuvasti niin kiireisenä, että en ehdi pysähtyä ajattelemaan tai tuntemaan arkipäivän tylsyyttä, mutta nyt taas loman tullessa aistin sen joka solullani. Vaikeinta tässä on  se, että en edes tiedä miksi olen niin kyllästynyt arkipäivään ja tavallisiin rutiineihin. En tiedä mitä kaipaan ja millä tasolla, kenties jotain uutta haastetta tai jotain uutta asiaa tai tapahtumaa elämääni. Kaikki on vain niin samanlaista, vuositolkulla samalla tavalla eteenpäin rullaavaa pullaa. Ihan hyvää ja ihanaa, ei siinä mitään, mutta tässäkö se kaikki on?

Ehkä juuri tästä syystä ihmiset lähtevät sukelluskursseille, jäätikkövaelluskursseille ja vaihtavat työpaikkaa. En muista, että olisin koskaan kokenut elämän tavallisuutta ja tasaisuutta näin. Enkö sovellu tavalliseen, säännölliseen elämään tekemään säännöllisiä, tavallisia asioita? Mitä se on, mitä minä kaipaan? Mitä oikein pitäisi tapahtua?

Näin pohtii elämän tutkimusmatkailija, melkein puoli kuudelta aamulla.