Harvoin kannattaa olla iloinen siitä, että työt peruuntuvat. Minä kuitenkin olen! Kaikki viikonlopun ja ensi viikon työni peruuntuivat ja sain itselleni vapaa-aikaa. Ihan mieletön fiilis. Perjantaina kävin törsäämässä oikein urakalla. Ostin käsityöliikkeestä petrolinvihreää Cool Flamme Tweed-lankaa kolme kerää ja olen tässä näpräillyt Novitan ohjeella itselleni huivia. Tulee ihan sairaan nopeasti valmiiksi! Jos lankaa jää, teen siitä vielä pipon. Jälki tosin ei ole maailman kauneinta, kun teen sitä virkaten, enkä ole ala-asteen jälkeen virkkaillut. En edes muistanut miten se tapahtuu. Onneksi löysin kuitenkin netistä lumilautailijapoikien tekemän käytännöllisen piponvirkkaussivuston, jossa on oikein videokuvaa asiasta.

Perjantain "nyt on aikaa itselle"-maniassa ostin myös hauskaa askartelumassaa, jota voi paistaa ja se jähmettyy ihan kovaksi ja posliinimaiseksi. Muovasin siitä ihan innosta pinkeänä eilen erilaisia helmiä ja pienen enkelin. Lisäksi kävin ostamassa uusia siveltimiä, peitevärejä sekä öljyvärimaalaus pohjia. Aion tehdä chakra-aiheisia värikkäitä tauluja. Niistä tulee luultavasti ihan fiilispohjaisia ja meditatiivisia, voi olla että päädyn ihan monokromaattiseen ratkaisuun. Ihan järkyttävän hintaisia muuten kaikki käsityö-, askartelu- ja maalaustuotteet; ostokseni maksoivat yli 100 euroa. No toisaalta, huonomminkin voisi rahansa käyttää.

Ihanaa kun on tekemistä! Pitkästä aikaa on mukava ja iloinen fiilis. Nyt on muuten halloween/samhain! Huomasin sen äsken vasta. Ihan hassulta tuntuu istua kotona  näpräilemässä tällaisena iltana, mikä kuuluisi viettää jossain vanhoilla raunioilla nuotion loimussa ja pakanallisten bakkanaalien merkeissä.