Palasin taas käyttämään tätä vanhaa Saren tekemää sivupohjaa. Se vihreä bambukuvio lakkasi toimimasta, sen tekijä (joku muu kuin Sare) ei ollut ilmeisesti huomannut että kuva on tekijänoikeuksien alainen. Tänään kun tulin blogiini sen kuvien kohdalla luki vain suurella jotain tekstiä Photobucketista. Jos näette jossain jonkun kivan ja raikkaan bambuaiheisen tai muuten yksinkertaisen ja näpsäkän sivupohjan, hihkaiskaa.

Viime yö oli taas uneton. Tällä kertaa huomaan sen johtuneen vain ja ainoastaan turhasta stressaamisesta ja ahdistumisesta, jota en osaa purkaa. Eilen iski taas vaihteeksi vanha tuttu kriisi, että elämässä voisi tulla joskus jotain valmistakin. Parisuhde on polkenut paikallaan viimeiset kuusi vuotta ja tuntuu kuin en koskaan edes valmistuisi yliopistosta. Kaikki neljä työtä, joita teen, ottavat todella paljon päähän tällä hetkellä.

Nyt puutun erääseen hyvin henkilökohtaiseen asiaan, josta olen jo päättänyt aiemmin, että en sitä täällä käsittele. Nyt on kuitenkin ylitetty taas tietynlainen kiehumispiste ja tämä on nyt vain pakko saada purkaa johonkin. Ottakaas mukava takakeno asento siellä tuolissanne, nyt seuraa viikon sosiaalipornoannos. Nyt jokainen kenellä on joskus jotain vaikeuksia parisuhteessaan, voi tuntea ylemmyyttä siitä, miten heillä menee kuitenkin meitä paremmin. Jokainen sinkku voi nyt huoahtaa hengähdyksestä ja unohtaa sen miehen- tai naisenikävän; ei parisuhdekaan ole aina yhtä ruusuilla tanssimista. Olisi edes joskus...

Parisuhteessakin on paukuteltu viime päivinä ovia entistä enemmän; jotenkin en vain jaksa kun aina kun on jotain minulle tärkeää tai jokin yhteinen juttu mitä pitäisi tehdä, niin toisella ei ole koskaan aikaa tai hän ei vain jaksa. Tämä koskee mm. hotellin varaamista ulkomaanmatkamme ajaksi (matka on toukokuun alussa, lennot on jo varattu kohta kuukausi sitten) ja asuntoilmoitusten katselua. Tässä asunnossa pelkät seinätkin jo ärsyttävät ja ahdistavat, haluan muuttaa. Kaikki televisiosta tuleva urheilu ja ottelut, sekä jopa pasianssi tietokoneella ovat näitä yhteisiä juttujamme tärkeämpiä asioita. Minä olen kyllästynyt kuulemaan sitä, että "ei nyt" ja "ei tänään enää ehdi" tai "en mä nyt jaksa". Muutenkin minusta on tullut eräänlainen talonmies täällä päin, minun odotetaan tekevän tässä asunnossa nykyään aivan kaikki siivouksesta pyykkäämiseen, oven ja auton korjaukseen. Täällä on myös muutama hemmetin painava juttu, joita en jaksa yksin kantaa hemmettiin täältä ja olen halunnut ne jo yli puoli vuotta pois jaloista pyörimästä. Koska mitään ei ole niiden suhteen tapahtunut puoleen vuoteen, voi olla että pian pinnistän ja yksinkertaisesti heitän ne parvekkeelta alas. Vituttaa sellainen saamattomuus. En silti jaksa sanoa asioista, olen niistä kerran sanonut enkä ala jankuttamaan. Kiehun vain itsekseni.

Jos ehdotan jotain ylläolevista asioista, tai kerron mitä varten olen niin kettuuntunut, temperamenttinen mieheni kerää hirvittävät hernemaissipaprikat, vetää ne suoraan henkeensä ja imaisee ne niin syvälle nenäänsä, ettei niitä meinaa sieltä saada pois. Hän ei siedä minkäänlaista arvostelua. Voi sitä huutoa ja mekastusta. Eilen sanoin, että minulle ei niin rumasti huudeta eikä minua haukuta tai nimitellä. Ilmeisesti herraseni luulee saavuttaneensa parisuhteessamme pisteen, jossa hän voi tehdä ja sanoa mitä tahansa ilman että sillä on minkäänlaisia seuraamuksia. No, siinä hän on kyllä väärässä. Minä otan aika paljonkin kaikenlaista paskaa näemmä vastaan parisuhteessa, aivan liikaa. En taida jaksaa enää ottaa. Miehille tiedoksi; anteeksipyynnöllä ei selviä aivan kaikesta.

Sen lisäksi että minusta on tullut tämän perheen talkkari, minä olen myös epävirallinen ohjelmatoimisto. Miestä hyvin harvoin huvittaa olla viikonloppuisin(kaan) kotona edes vuokraelokuvia katselemassa. Mieluiten hän viettää aikaansa kavereidensa kanssa jotain matsia katsellen, peliä pelaillen tai saunoen, tietysti niin että minä en ole mukana. "Mä haluan _tehdä_ jotain, en mä jaksa vain olla", hän sanoo, ja mikään tekeminen, mitä ehdotan, ei kiinnosta häntä. Okei, kaikkien näiden vuosien jälkeen alkaa uudet tekemiset olla hiukan vähissä; jos joku keksii jotain muuta kuin elokuviin menoa, minigolfia, kylpylää, ravintolaan, pubiin tai yökerhoon menoa, niin kertokaa ihmeessä. Ohjelmatoimiston ohjelmatarjonta on niin nähty, eikä se keksi enää uusia. Sitä paitsi on aivan helvetin väärin, että minun pitäisi keksiä jotain sirkusohjelmaa vain, että mies haluaisi viettää aikaa kanssani tai ylipäätään viihtyisi minun kanssani.

Rakkauden puutteesta tässä ei ole kyse, ei kummankaan puolelta. Minua vain alkaa vähitellen niin sapettaa se, että toinen ei saa mitään aikaan eikä edes yritä tehdä mitään suhteemme eteen. Hän on kuin joku pikkupoika, joka haluaa tehdä vain kaikkea kivaa mikä huvittaa eniten juuri sillä hetkellä. Mitkään arkireaalimaailman asiat tai näemmä edes parisuhteemme ei hirveästi näytä kiinnostavan. Sen kuin tekee minun puolestani mitä haluaa. Ohjelmatoimisto on nyt hyvin hyvin väsynyt, se pistää kohta lapun luukulle ja lopettaa. Talonmies lopetti jo.

Minäkään en tänään jaksa.