385865.jpg

385864.jpg

385863.jpg

Katsoin juuri elokuvan Cheonnyeon ho eli The Legend of the Evil Lake (2003). Elokuva on Lee Kwang-Hoon ohjaama ja taistelukoreografiat on kehittänyt Tak Yuen. Elokuva oli yhtä visuaalista, surrealistista, kaunista tanssia alusta loppuun höystettynä ripauksella fantasiaa, manaajaa, aasialaista kauhua, painajaismaista tunnelmaa sekä hurjia ja väkivaltaisia taistelukohtauksia. Välillä elokuva oli jopa niin raaka, etten voinut katsoa. Elokuvassa oli hauska visuaalinen liike tai rytmi, joka säilyi melkein jokaisessa kohtauksessa. Jos henkilöt olivat paikallaan, niin kamera pyöri heidän ympärillään. Elokuva oli alusta loppuun hyvin visuaalinen sekä lähes paatosmaisen eeppinen. Elokuvaan kätkeytyy valtava rakkaustarina, riipivän raastava kolmiodraama, vallanhimoista juonittelua ja demonisia henkivoimia.


Chilla-keisarikunnan ensimmäinen keisari vangitsi pahan hengen kuvankauniiseen järveen aikojen alussa. Myöhemmin paha henki ottaa valtaansa Ja Woon-bin, nuoren kuvankauniin maalaistytön ja kenraali Biharangin vaimon. Pahan hengen aikomuksena on tuhota vallassa oleva dynastia, joka tappoi hänen kansansa. Kun tuhannen vuoden vihan veren punainen kuu nousee, henki pääsee valloilleen.

Oikeastaan tätä elokuvaa on vaikea sanoin kuvata, se kannattaa vain katsoa itse ja unohtaa kaikki mitä yleensä odottaa elokuvalta. Elokuva oli kaunis, karmiva, romanttinen ja riipaisevan surullinen. Elokuva on lisäksi kuvattu samoissa henkeäsalpaavissa maisemissa kuin Hero, samalla uskomattoman kauniilla järvellä bambumetsän keskellä. Unelmani on vielä jonakin päivänä päästä käymään sinne järvelle...

Elokuvassa oli kohtia, jotka olivat "länsimaiseen makuun" jopa vähän liian yliluonnollisia ja ylidramaattisia. Väkivallalla oli paikoin mässäilty aivan liikaa. Silti annan elokuvalle viisi tähteä, koska se oli kaunis ja hienosti tehty, ja ennen kaikkea koska siinä kerrottiin suuri tarina. Sellaisia ei enää nykyään kerrota länsimaissa...