No niin nyt täytyy olla takinkääntäjä ja todeta, että ei se mies tämän parisuhteen ongelma olekaan, vaan se, että ajoittain ymmärrämme väärin toisiamme. Hotellikin on nyt vihdoin buukattu matkaa varten, ei tarvitse enää sitäkään huolehtia eikä stressata. Otettiin lopulta todella vaatimaton hotelli, joka on kuitenkin kaikkien arvosteluiden mukaan todella siisti verrattuna moniin muihin kaupungin hotelleihin. Ehkä ei pitäisi noita parisuhderiitoja tai kiehahduksia ihan tänne internettiin asti enää revitellä, se ei ole kovin reilua rakkaintani kohtaan. Välillä vain kun hänen kanssaan tuntuu olevan niin kohtuuttoman vaikeaa se kommunikointi, on pakko purkaa vähän tuntoja jonnekin ja päästellä kunnolla höyryjä.

Olen jatkanut uuden vuoden lupaukseksi ottamaani linjaa, että huolehdin itsestäni paremmin ja niinpä kävin oikein parturissa tuossa taas. Parturina minulla oli aivan todella mukava ihminen, joka näytti vähän Anna-Leena Härköseltä, mutta oli nätimpi ja söpömpi. En parhaalla tahdollanikaan voi sanoa parturissa käyntiä halvaksi, mutta sain kyllä todellakin rahoilleni vastinetta. Tuloksena on uusi vähän aiempaa rohkeampi leikkaus ja vaihteeksi todella pirtsakka uusi värjäys. Lisäksi parturini vaikutti olevan aivan aidosti minusta kiinnostunut ja hänen kanssaan oli todella mukava rupatella. Kaiken huipuksi sain ekstrana n. 5-10 minuutin taivaallisen päähieronnan tehohoidon vaikuttaessa hiuksissani. Aikaa tuohon kaikkeen meni huimat kolme tuntia (!) mutta se oli aivan ihanaa. Aion kyllä mennä samalle parturille jatkossakin. Ainoa ongelma on, että unohdin kysyä hänen nimeään; en tiedä onnistuuko seuraavalla kerralla saman parturin saanti, jos pyydän varaamaan ajan siltä Härkösen näköiseltä parturilta.

Olen huomannut että sitä tulee loppujen lopuksi onnelliseksi niin pienistäkin asioista, sen ei tarvitse edes olla kuin pieni happihyppely, ystävällinen hymy vastaantulijalta tai kuppi täyteläistä, aromikasta kahvia tai tuokio hyvän ystävän seurassa. Tai pieni hetki aikaa ihan vain itselle. Tai sellainen pieni valaistuksenomainen hetki parisuhteessa, kun toinen tekee tai sanoo jotain juuri niin tyypillistä tai pöhköä, että vain hän voi sanoa sellaista. Sellainen hetki, että yhtäkkiä tulee sellainen lämmin, höntin onnellinen olo ja tajuaa, että on se sittenkin niin ihana.

p.s. Tässä vaiheessa miespuoliset jostain kumman syystä blogiini harhautuneet henkilöt voivat laittaa silmänsä tiukasti kiinni ja siirtyä muille sivuille, nyt seuraa nimittäin niin pahan sorttista tyttöjen juttua että sitä ei kovin moni mies kestä.

Kävin sittenkin sillä miesgynekologilla, ja syynä tähän oli lähinnä se, että varatun ajan peruuttaminen ja siitä soittaminen nousi tällä kertaa kynnyskysymykseksi ja se vain kerta kaikkiaan jotenkin jäi. Olisi kyllä sittenkin pitänyt jättää menemättä. Koko kohtaus oli ihan kuin Woody Allenin elokuvasta, hän oli hermostunut ja selvästi peitellyn pervo viisikymppinen mies, joka ensin lähti kahville, kun minun aikani olisi pitänyt olla. Vartin myöhässä hän saapui ja kyseli minulta että minkäslaista vaivaa on. Minä siihen että "Ei oikeastaan mitään vaivaa, ihan vain sellainen rutiinitarkastus",  niin hän siitä sitten piti minulle kymmenen minuutin luennon aiheesta "Miksi nuoret naiset tuhlaavat gynekologin aikaa, jos heillä ei ole vaivoja". Sain kuulla, että gynekologille on turhaa mennä, jos ei ole ongelmia ja että papakokeen seulominen on ihan turhaa muuten kuin viiden vuoden välein, sillä kohdunkaulan syöpä kehittyy niin hitaasti, että sitä on turha joka vuosi seuloa. Siinä aikansa höpöteltyämme (hän höpötti taukoamatta ja minä nyökyttelin) ja kuunneltuani toisen luennon aiheesta "Papa-kokeen nimi pitäisi muuttaa Papillooma-viruskokeeksi eli sukupuolitautitestiksi, eikä sitä ole aiheellista ottaa jos ei epäile sukupuolitautia" sain kuulla vielä kolmannen puhuttelun aiheesta "Sinäkin voisit jo pikku hiljaa alkaa miettiä sitä lisääntymistä".

Siinä vaiheessa, kun olin jo vakuuttunut siitä, että en joudukaan riisumaan pöksyjäni vaan selviän kaikesta pelkällä verbaalisella läksytyksellä, lääkäri-setä tokaisikin, että "Otapas ne vaatteet nyt sitten pois niin katsotaan sinne, kun olet kerta sitä varten tänne tullut." No, tämän jälkeen minä otin vaatetta pois ja setä katseli kun riisuin, kunnes hän huomasi ettei se ole ihan soveliasta ja koetti olla katsomatta. Tämän jälkeen minun piti "hypätä vaan siihen pöydälle" ja siinä vaiheessa olikin jo liian myöhäistä juosta karkuun. Seuraavaksi setä sitten siinä katseli ja ihasteli, ja päätti näyttää minulle oikein ultraäänellä mitä siellä sisällä on, ja vakuutteli että "siellä ne ovat tallella vaikkei niitä joka vuosi tarkastaisikaan ja ihan hyvältä näyttävät". Sitten seurasin häkeltyneenä, miten hän selosti kuin Kyllönen formulakisoja sitä, mitä ruudulta näkyy ja missä vaiheessa kuukautiskiertoa olen menossa. Se Papa-koe jäi sitten ottamatta kokonaan. Kun vihdoin olin saanut pukea housut takaisin jalkaani, unohtumattomana loppukaneettina mieleeni jäi soimaan: "Siitä vaan sitten niitä lapsia hankkimaan, ei se ole sen vaikeampaa kuin että ottaa kortsun pois välistä". Tässä vaiheessa minä mutisin naama punaisena jo "Kiitos hei" käsi oven kahvalla, ja ajattelin mielessäni, että ensi kerralla menen yksityiselle naislääkärille; maksoi, mitä maksoi.