Kyllä nyt nyppii. Töissä olen kuunnellut mukavien ja iloisten asiakkaiden ja työkavereiden lisäksi myös kitiseviä ja kiukuttelevia asiakkaita ja työkavereita nyt viikon verran. Tänään oli koko päivän hyvä työfiilis päällä, jaksoin tsempata vielä viimeisen ruuhkaisen päivän ja hymyillä kiukkuisille naamoille. Näin siis ainakin siihen asti, kunnes työaikaa oli enää puoli tuntia jäljellä. Eräs keski-ikäinen, aina naama väärin päin (rumasti sanottuna norsun vitulla) kulkeva, ketjussa polttava mies, joka kuvittelee olevansa muiden työntekijöiden yläpuolella sen vuoksi, että hänelle on uskottu työpaikan kaikki avaimet haltuun, tulee huutamaan minulle niin jostain mitättömästä asiasta, että keitti pahemman kerran yli. Minun oli käsketty tehdä eräs asia (en nyt kerro mitä sen enempää, etten paljasta liikaa asioita) tiettyyn kellon aikaan. Tuohon kellon aikaan, kun koitan tehdä ko. asiaa, mies jyrähtää minulle "Ei vielä!". Tästä kuluu puoli minuuttia, ja hän huutaa minulle, että miksi en jo tehnyt asiaa vaikka kello on niin ja niin paljon. Hänen mukaansa asia olisikin pitänyt tehdä jo viisi minuuttia aikaisemmin. Tässä vaiheessa jo savu nousi minunkin korvistani ja sanoin erittäin äänekkäästi vastaan. Jos on kesätyöntekijä, niin pitääkö sitä antaa kaiken maailman kiukkuisten äijien antaa purkaa kiukkuaan itseensä?

Toinen asia, mikä ottaa nyt niin maan ankarasti päähän on se, että kun tulin töistä ja soitin miehelle, että missä hän on menossa ja tehtäiskös jotain kivaa ehkä tänään yhdessä, kun on kaksi vapaapäivää tulossa; hän sanoi tulevansa puolen tunnin sisällä kaverin luota ja että voidaan tehdä jotain kivaa sitten. No, minä odotan ja menee kaksi tuntia. Kello on puoli yhdeksän, ja taas keittää yli. Soitan miehelle ja sanon, että ei tarvitse sitten enää tulla ollenkaan, kun lupaa tulla puolessa tunnissa, ja sitten onkin kaksi tuntia vielä jossain teillä tietämättömillä. Mies on kuulemma ihan juuri tulossa, eikä mene aikaakaan, kun tämä tulee kaverinsa kanssa rassaamaan tietokonetta. Tietokonetta!!!

Morjens. Kyllä on kivaa.

Edit. klo 21:50: Jalkapallo.

Tarvitseeko sanoa edes enempää. Voi perse.