Hillon tajunnanvirtaiselta vaikuttavat lennokkaat kuvat ovat saaneet Tearcandyn angstaamaan ja kritisoimaan Hillon taidetta. Alkuperäisestä aiheesta voi lukea edellä mainituista blogeista enemmän. Itse kävin Tearcandyn blogissa hieman kommentoimassa Hilloon kohdistunutta kritiikkiä, joka minusta ei ollut kauhean perusteltua eikä aiheellista. Jokaisella on tietysti oikeus omaan subjektiiviseen mielipiteeseensä taiteesta ja onkin tosiasia, että taide herättelee ihmisissä usein hyvin alkukantaisia reaktioita ja syviä tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Taiteen herättämä tunne ja reaktio on varmasti yhtälailla hyvin subjektiivinen kokemus.
Itse olen innoissani tästä kaikesta heränneestä keskustelusta. Kerrankin blogistaniassa puhutaan asiaa! Tästä aiheesta on keskusteltu ja väitelty vuosikaudet, eikä se ole vielä koskaan selvinnyt. Silti siitä puhuminen yhä uudelleen on mielestäni tärkeää.
Mikä on taidetta? Mikä ei ole taidetta? Mikä on tekotaiteellista? Kenellä on oikeus määritellä, mikä on taidetta? Millaista on hyvä kritiikki? Kuka on oikeutettu antamaan kritiikkiä? Jos taiteen kokeminen on joka tapauksessa niin subjektiivista kuin edellä esitin, mikä merkitys on ylipäätään kritiikillä, onko jonkun toisen mielipide arvokkaampi tai oikeampi kuin toisen?
Yritin etsiä Laajoen ja Konttisen vuonna 2000 julkaistusta Taiteen sanakirjasta taiteen määritelmää, mutta ironista kyllä kyseinen teos ei käsittänyt sitä. Ei siis auta kuin koettaa itse määritellä oma käsitykseni taiteesta... Selvittelen lisäksi omia ajatuksiani kritiikistä.
TAIDE
Kuvataiteeseen liittyen taide on mielestäni jotakin, minkä avulla tekijä koettaa ilmaista omia tunteitaan tai ajatuksiaan tai herätellä katsojassa jotain tunteita tai ajatuksia tai muulla tavoin kommunikoida katsojan tai yhteiskunnan kanssa. Taide voi olla myös hyvin ironista, humoristista tai kriittistä. Taiteen ei aina tarvitse eikä pidä olla mitenkään erityisen kaunista. Taide voi olla rumaakin, mutta yhtälailla se voi olla kaunistakin. Taide on minusta jotakin ainutkertaista, taiteilija joko topoksella eli kuvaaiheella tai teemallaan (sisällöllä) tai tekotavallaan tuo esiin jotakin ennen näkemätöntä, jota kukaan toinen ei ole ennen samalla tavalla tehnyt tai tuonut esiin. Taiteilija siis luo jotakin uutta. Taiteilijan ei tarvitse olla Kuvataideakatemian kasvatti tai Kuvataiteilija (AMK) tai muun instituution nimeämä ollakseen oikeasti taiteilija. Tavallinen ihminenkin voi olla taiteilija. Silti kaikki, mitä esimerkiksi piirretään tai maalataan, ei ole taidetta. Ammattitaiteilijakin voi tuottaa koko elämänsä jotakin, mikä ei ole taidetta samoin kuin vaikkapa pikkulapsi voi viidessä minuutissa tuottaa jotakin, mikä on suurinta taidetta. Taidetta tuntuu olevan käytännössä lähes mahdotonta määritellä mitenkään tyhjentävästi. Ihmisten taidekäsitys ja taidetaju semoin kuin maku eroavat toisistaan niin paljon, että ihmisten lienee lähes mahdotonta päästä koskaan yhteisymmärrykseen siitä, mikä on taidetta.
KRITIIKKI
Aihellinen ja hyvinperusteltu kritiikki on mielestäni arvokasta ja paikallaan. Taiteen kentällä pyörii liikaa mukataiteilijoita ja muka-asiantuntijoita ja keisarilla tuntuu olevan taidemuseoissa ja gallerioissa liian usein uudet vaatteet ilman, että kukaan uskaltaa sanoa sitä ääneen. On hyvä, että kyseenalaistajia on. Kritiikin tulee kuitenkin olla mielestäni aina erittäin perusteltua eikä kritiikin avulla tule yrittää nuijia taiteilijaa persoonana vaan hänen tekojaan. Kritiikin ei tarvitse aina olla nujertavaa ja ylikriittistä, vaan kriitikkokin voi joskus antaa aiheellisia kehuja. Kritiikin ei tule olla osoitus kriitikon omasta ylikriittisestä luonteesta ja säälimättömästä ilkeydestä. Kritiikillä tulee olla aina jokin pohja. Parhaimmillaan ns. "huono" eli negatiivinen kritiikki voi auttaa taiteilijaa pääsemään eroon omista maneereistaan ja kehittymään taiteilijana entistä paremmaksi. Pahimmillaan huono kritiikki eli aiheeton ja perustelematon, ilkeällä mielellä annettu liiskausmielessä puserrettu kritiikki voi mitätöidä lahjakkaankin taiteilijan kyvyt ja pahimmassa tapauksessa saada taiteilijan luopumaan taiteen tekemisestä tai kadottamaan luovuutensa. Tämän kaltaista kritiikkiä viljellään liian usein, sen kaltaista kritiikkiä ei tarvittaisi ollenkaan. Kritiikki on aina joka tapauksessa vain yhden ihmisen tuntemuksiin ja mielipiteisiin perustuva, eikä kriitikon tulisi pyrkiä mihinkään hyvän maun papittaren tai taiteen ylimmän auktoriteetin asemaan. Kriitikkoja ei myöskään tulisi pitää sellaisina. Kritiikin antaminen on vaativa laji, ja vain harva siinä onnistuu. Rakentavaa kritiikkiä osaavat antaa vain aniharvat mutta huonoa kritiikkiä kuka vain. Kritiikin saaminen on vielä vaikeampaa, vain harva osaa ottaa vastaan itseensä kohdistuvaa negatiivista kritiikkiä kääntäen sen kasvukokemukseksi.
Tässä minun ajatuksiani tästä aiheesta. Jos joku tahtoo tuoda omia ajatuksiaan esille, se onnistuu helposti kommenttiosiossa.
BLOGIKRITIIKISTÄ
Viime aikoina blogistaniassa on ilmennyt myös paljon ns. blogikritiikkiä. Ihmiset ovat itse oma-aloitteisesti kritisoineet omia blogejaan sekä miettineet omaa linjaansa bloggaajina. Vieläkin innokkaammin monet valinneet keskuudestaan "pantavinta" eli ilmeisesti parasta tai kiinnostavinta bloggaajaa. Toisten blogeja on ruodittu melkoisen säälimättä. Osa tästä nk. blogikritiikistä on ollut selkeästi vain oman pahan olon purkamista muihin ihmisiin ja omaa pätemisen tarvetta. Silti myös blogeihin kohdistuva kritiikki voi mielestäni olla aivan paikallaan ja jopa hauskaa ja kasvattavaa. Koskahan ilmestyy ensimmäinen blogikriitikon kirjoittama blogi, jonka sisältö koostuu vain toisten blogien ruodinnasta? Epäilen mahtaako kyseisestä blogista tulla kovin asiallista tai rakentavaa...
Itse olen esimerkiksi oman blogini suhteen hyvinkin kriittinen. Liian usein kirjoittelen asioita vain selventääkseni omia ajatuksiani tai kuluttaakseni aikaa. Kirjoituksista tulee liian tylsiä ja päiväkirjamaisia. Ketä se kiinnostaa, montako kertaa joogasin viime viikolla tai miten hirveä riita avomiehen kanssa eilen oli? No, ehkä arvioin lukijani väärin ja ehkäpä ne ovatkin juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat blogissani.
Omasta mielestäni ärsyttävin piirre blogissani on se, että kun yritän nopeasti kirjoittaa 10-sormijärjestelmällä keskisormeni tuntuvat olevan aina etusormia nopeampia. Kirjaimet menevät aina vääriin järjestyksiin tai pahimmillaan sanoista puuttuu kirjaimia tai ne katkeavat keskeltä. (Hahaa, jos olit luullut, että minulla on lukihäiriö, olit väärässä. Kyse on vain puutteellisesta 10-sormijärjestelmästäni ja laiskuudesta, kun en jaksaisi joka ikistä kirjoitustani lukea uudelleen ja korjata kirjoitusvirheitä.) Muutenkaan suomenkieleni ei ole lähelläkään täydellistä, tiedän. Olen aina ollut suhteellisen huono kieliopissa, eikä tilannetta paranna se, että eräs toinen käytämäni kieli sekoittaa usein esimerkiksi sanajärjestykseni täydellisesti... Tätäkään kirjoitustani en nyt ehdi tarkistaa, joten jos jollakulla meni pilkkuvirheiden takia kahvit rinnuksille tai pullanmurut väärään kurkkuun, olen pahoillani. Ainakin melkein.
p.s. Tampereen reissullani muuten huvittavin bongaamani yksityiskohta oli eräs kadunkulmassa näyttävästi sijainnut punaisella päällystetty paikallinen tissi-baari, jonka ikkunoissa luki näyttävästi BIG TITS. Tämä olisi ollut mielestäni suhteellisen ällöttävää ja kornia jo sinällään, mutta en voinut olla repeämättä aivan totaalisesti, kun huomasin että lisähoukuttimeksi noitten mahtavien munkkien alapuolelle oli teipattu pieni lappu, jossa luki "Kahvia ja pullaa!". BIG TITS, kahvia ja pullaa! Voiko suomalaiselle miehelle enää mitään houkuttelevampaa olla?! En voi mitään sille, että mieleeni nousee välittömästi kuva hienoista vanhoista herroista siemailemassa pikkurillit pystyssä kahvia ja keskustelemassa keskenään sivistyneesti samalla, kun yhtä pitkä kuin leveä nainen, jolla on ainakin DDD-kokoiset maitorauhaset villisti valtoimenaan kaataa herroille lisää kahvia. Melko kiihottavia nuo tissibaarit, vai mitä?! Harmi, ettei ollut kameraa mukana.
Itse olen innoissani tästä kaikesta heränneestä keskustelusta. Kerrankin blogistaniassa puhutaan asiaa! Tästä aiheesta on keskusteltu ja väitelty vuosikaudet, eikä se ole vielä koskaan selvinnyt. Silti siitä puhuminen yhä uudelleen on mielestäni tärkeää.
Mikä on taidetta? Mikä ei ole taidetta? Mikä on tekotaiteellista? Kenellä on oikeus määritellä, mikä on taidetta? Millaista on hyvä kritiikki? Kuka on oikeutettu antamaan kritiikkiä? Jos taiteen kokeminen on joka tapauksessa niin subjektiivista kuin edellä esitin, mikä merkitys on ylipäätään kritiikillä, onko jonkun toisen mielipide arvokkaampi tai oikeampi kuin toisen?
Yritin etsiä Laajoen ja Konttisen vuonna 2000 julkaistusta Taiteen sanakirjasta taiteen määritelmää, mutta ironista kyllä kyseinen teos ei käsittänyt sitä. Ei siis auta kuin koettaa itse määritellä oma käsitykseni taiteesta... Selvittelen lisäksi omia ajatuksiani kritiikistä.
TAIDE
Kuvataiteeseen liittyen taide on mielestäni jotakin, minkä avulla tekijä koettaa ilmaista omia tunteitaan tai ajatuksiaan tai herätellä katsojassa jotain tunteita tai ajatuksia tai muulla tavoin kommunikoida katsojan tai yhteiskunnan kanssa. Taide voi olla myös hyvin ironista, humoristista tai kriittistä. Taiteen ei aina tarvitse eikä pidä olla mitenkään erityisen kaunista. Taide voi olla rumaakin, mutta yhtälailla se voi olla kaunistakin. Taide on minusta jotakin ainutkertaista, taiteilija joko topoksella eli kuvaaiheella tai teemallaan (sisällöllä) tai tekotavallaan tuo esiin jotakin ennen näkemätöntä, jota kukaan toinen ei ole ennen samalla tavalla tehnyt tai tuonut esiin. Taiteilija siis luo jotakin uutta. Taiteilijan ei tarvitse olla Kuvataideakatemian kasvatti tai Kuvataiteilija (AMK) tai muun instituution nimeämä ollakseen oikeasti taiteilija. Tavallinen ihminenkin voi olla taiteilija. Silti kaikki, mitä esimerkiksi piirretään tai maalataan, ei ole taidetta. Ammattitaiteilijakin voi tuottaa koko elämänsä jotakin, mikä ei ole taidetta samoin kuin vaikkapa pikkulapsi voi viidessä minuutissa tuottaa jotakin, mikä on suurinta taidetta. Taidetta tuntuu olevan käytännössä lähes mahdotonta määritellä mitenkään tyhjentävästi. Ihmisten taidekäsitys ja taidetaju semoin kuin maku eroavat toisistaan niin paljon, että ihmisten lienee lähes mahdotonta päästä koskaan yhteisymmärrykseen siitä, mikä on taidetta.
KRITIIKKI
Aihellinen ja hyvinperusteltu kritiikki on mielestäni arvokasta ja paikallaan. Taiteen kentällä pyörii liikaa mukataiteilijoita ja muka-asiantuntijoita ja keisarilla tuntuu olevan taidemuseoissa ja gallerioissa liian usein uudet vaatteet ilman, että kukaan uskaltaa sanoa sitä ääneen. On hyvä, että kyseenalaistajia on. Kritiikin tulee kuitenkin olla mielestäni aina erittäin perusteltua eikä kritiikin avulla tule yrittää nuijia taiteilijaa persoonana vaan hänen tekojaan. Kritiikin ei tarvitse aina olla nujertavaa ja ylikriittistä, vaan kriitikkokin voi joskus antaa aiheellisia kehuja. Kritiikin ei tule olla osoitus kriitikon omasta ylikriittisestä luonteesta ja säälimättömästä ilkeydestä. Kritiikillä tulee olla aina jokin pohja. Parhaimmillaan ns. "huono" eli negatiivinen kritiikki voi auttaa taiteilijaa pääsemään eroon omista maneereistaan ja kehittymään taiteilijana entistä paremmaksi. Pahimmillaan huono kritiikki eli aiheeton ja perustelematon, ilkeällä mielellä annettu liiskausmielessä puserrettu kritiikki voi mitätöidä lahjakkaankin taiteilijan kyvyt ja pahimmassa tapauksessa saada taiteilijan luopumaan taiteen tekemisestä tai kadottamaan luovuutensa. Tämän kaltaista kritiikkiä viljellään liian usein, sen kaltaista kritiikkiä ei tarvittaisi ollenkaan. Kritiikki on aina joka tapauksessa vain yhden ihmisen tuntemuksiin ja mielipiteisiin perustuva, eikä kriitikon tulisi pyrkiä mihinkään hyvän maun papittaren tai taiteen ylimmän auktoriteetin asemaan. Kriitikkoja ei myöskään tulisi pitää sellaisina. Kritiikin antaminen on vaativa laji, ja vain harva siinä onnistuu. Rakentavaa kritiikkiä osaavat antaa vain aniharvat mutta huonoa kritiikkiä kuka vain. Kritiikin saaminen on vielä vaikeampaa, vain harva osaa ottaa vastaan itseensä kohdistuvaa negatiivista kritiikkiä kääntäen sen kasvukokemukseksi.
Tässä minun ajatuksiani tästä aiheesta. Jos joku tahtoo tuoda omia ajatuksiaan esille, se onnistuu helposti kommenttiosiossa.
BLOGIKRITIIKISTÄ
Viime aikoina blogistaniassa on ilmennyt myös paljon ns. blogikritiikkiä. Ihmiset ovat itse oma-aloitteisesti kritisoineet omia blogejaan sekä miettineet omaa linjaansa bloggaajina. Vieläkin innokkaammin monet valinneet keskuudestaan "pantavinta" eli ilmeisesti parasta tai kiinnostavinta bloggaajaa. Toisten blogeja on ruodittu melkoisen säälimättä. Osa tästä nk. blogikritiikistä on ollut selkeästi vain oman pahan olon purkamista muihin ihmisiin ja omaa pätemisen tarvetta. Silti myös blogeihin kohdistuva kritiikki voi mielestäni olla aivan paikallaan ja jopa hauskaa ja kasvattavaa. Koskahan ilmestyy ensimmäinen blogikriitikon kirjoittama blogi, jonka sisältö koostuu vain toisten blogien ruodinnasta? Epäilen mahtaako kyseisestä blogista tulla kovin asiallista tai rakentavaa...
Itse olen esimerkiksi oman blogini suhteen hyvinkin kriittinen. Liian usein kirjoittelen asioita vain selventääkseni omia ajatuksiani tai kuluttaakseni aikaa. Kirjoituksista tulee liian tylsiä ja päiväkirjamaisia. Ketä se kiinnostaa, montako kertaa joogasin viime viikolla tai miten hirveä riita avomiehen kanssa eilen oli? No, ehkä arvioin lukijani väärin ja ehkäpä ne ovatkin juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat blogissani.
Omasta mielestäni ärsyttävin piirre blogissani on se, että kun yritän nopeasti kirjoittaa 10-sormijärjestelmällä keskisormeni tuntuvat olevan aina etusormia nopeampia. Kirjaimet menevät aina vääriin järjestyksiin tai pahimmillaan sanoista puuttuu kirjaimia tai ne katkeavat keskeltä. (Hahaa, jos olit luullut, että minulla on lukihäiriö, olit väärässä. Kyse on vain puutteellisesta 10-sormijärjestelmästäni ja laiskuudesta, kun en jaksaisi joka ikistä kirjoitustani lukea uudelleen ja korjata kirjoitusvirheitä.) Muutenkaan suomenkieleni ei ole lähelläkään täydellistä, tiedän. Olen aina ollut suhteellisen huono kieliopissa, eikä tilannetta paranna se, että eräs toinen käytämäni kieli sekoittaa usein esimerkiksi sanajärjestykseni täydellisesti... Tätäkään kirjoitustani en nyt ehdi tarkistaa, joten jos jollakulla meni pilkkuvirheiden takia kahvit rinnuksille tai pullanmurut väärään kurkkuun, olen pahoillani. Ainakin melkein.
p.s. Tampereen reissullani muuten huvittavin bongaamani yksityiskohta oli eräs kadunkulmassa näyttävästi sijainnut punaisella päällystetty paikallinen tissi-baari, jonka ikkunoissa luki näyttävästi BIG TITS. Tämä olisi ollut mielestäni suhteellisen ällöttävää ja kornia jo sinällään, mutta en voinut olla repeämättä aivan totaalisesti, kun huomasin että lisähoukuttimeksi noitten mahtavien munkkien alapuolelle oli teipattu pieni lappu, jossa luki "Kahvia ja pullaa!". BIG TITS, kahvia ja pullaa! Voiko suomalaiselle miehelle enää mitään houkuttelevampaa olla?! En voi mitään sille, että mieleeni nousee välittömästi kuva hienoista vanhoista herroista siemailemassa pikkurillit pystyssä kahvia ja keskustelemassa keskenään sivistyneesti samalla, kun yhtä pitkä kuin leveä nainen, jolla on ainakin DDD-kokoiset maitorauhaset villisti valtoimenaan kaataa herroille lisää kahvia. Melko kiihottavia nuo tissibaarit, vai mitä?! Harmi, ettei ollut kameraa mukana.
Kommentit