Lueskelin tässä jostain kumman syystä hieman omia kirjoituksiani, joita olen tänne postaillut viime aikoina. Tulin siihen tulokseen, että suurin osa viime aikoina kirjoittamistani postauksista olisi yhtä hyvin voinut jäädä julkaisematta, sillä joka kirjoituksesta paistaa läpi harmittavan hapannaamainen asenne ja omien turhautumien ja aggressioiden purku kirjoittamisen kautta. Ilmeisesti jokin asia on tiedostamatta vaivannut aika tavalla, ja nyt voisi olla hyvä aika pysähtyä miettimään mistä asiasta on kyse...

Törmäsin pitkästä aikaa (itselleni) uuteen ja mielenkiintoiseen blogiin, jota pitää Junior Jones. Poimin hänen blogistaan oman käden oikeudella mukaani meemin, joka oli minusta aika hauska. Mitäpä muuta sitä tekisi yön pimeinä tunteina, kun seuraavana aamuna on kerrankin vapaapäivä?

Meemissä oli käsittääkseni kyse siitä, mitkä esineet tai asiat koen elämässäni tärkeimmiksi, jos rajataan itsestäänselvät asiat (perhe, terveys, rakkaus...) pois listalta.

TÄRKEIMMÄT

Mielikuvitus. Pienestä pitäen minulla on ollut hurjan elävä mielikuvitus, ja pystyn yhä vieläkin koska tahansa vaipumaan pääni sisällä mitä ihmeellisimpiin asioihin, paikkoihin ja seikkailuihin niin halutessani. Mielikuvitukseni on hyvin visuaalista, näen kaiken kuvitteellisen mielessäni täysin elokuvankaltaisena, realistisena mielikuvana, ikään kuin sieluni silmillä. En antaisi tätä kykyäni kuvitella ja uppoutua kuvitelmiini pois mistään hinnasta.

Oma koti. Olen varsinainen kotikissa ja mikään ei ole niin tärkeää kuin oma koti. Ei niinkään ne asiat tai esineet kodissa, ne ovat kaikki korvattavissa, enkä minä niihin ole kiintynyt. Rakastan ajatusta kodista, jossa on hyvä olla ja jossa on turvassa kaikelta. Minun kodissani on paljon rauhallisia, vaaleita värejä ja rakastan pieniä valaisimia, jotka kovan ja kylmän valon sijasta luovat lämmintä ja kotoista valoa. Makuuhuoneesta löytyy enemmän värejä, sieltä löytyvät oikeastaan kaikki intialaisen mausteisen värit ja se on varsinainen luola upottavine tyynyineen ja värikkäine lyhtyineen.

Syksyiset, myrskyiset illat. Ilma on ehdottomasti minun elementtini ja olen oikea tuulen tytär. Mitä tuulisempaa, sen enemmän minä nautin (paitsi silloin, jos pitää ajaa pyörällä jonnekin). Mikään ei ole niin ihanaa kuin tulla lämpimään kotiin viimasta pimeyden keskeltä synkeänä syysiltana, kun tuuli paiskoo vaahteranlehtiä kaduilla. Kotona keitän suuren kupillisen teetä, laitan lempeän jatsin soimaan taustalle, sytytän kynttilät ja tuikut palamaan sekä sukellan sohvalle viltin alle pieneksi sykkyräksi hyvä kirja seuranani. Siellä kehrään hiljaa kuin kissa ja kuuntelen tuulen ulvontaa. Tämä vastaa muuten aika pitkälle käsityksiäni suhteellisen täydellisestä illasta, sillä erotuksella että joskus sen ihanan romaanin sijasta sinne peiton alle voi ottaa myös ison, karvaisen ja lämpimän miehen.

Kyky luoda. Antakaa minulle pala paperia ja kynä, niin kirjoitan. Jos saan eteeni maalauskankaan, paletin ja kunnolliset öljyvärit, voitte olla varmoja ettei minua näy muutamaan tuntiin. Minulla on ollut pienestä pitäen suuri halu kommunikoida ja kertoa tarinoita kuvien ja sanojen kautta.

Aurinkoiset ja rennot kesäpäivät. Autio hiekkaranta meren rannalla, taivaalla lempeästi lämmittävä aurinko. Ympärillä muutamia hyviä ystäviä. Pullo hiekanlämmintä punaviiniä ja auringon kimallus veden laineilla. Sellaista hetkeä ei voi pilata mikään, ei edes ukkoskuuro ja kaatosade. Mikäs sen mahtavampaa kuin mennä porukalla viltin alle sadetta suojaan ja kertoa vaikkapa kummitusjuttuja... Tänä kesänä minulla ei ole ollut vielä oikeastaan yhtään tällaistä päivää, mikä on aika poikkeuksellista. Sellaisia päiviä minä kaipaan.

Suvun mökki kaukana saaressa. Se on minulle tärkeä ja hieno paikka. Mökille päästäkseen täytyy ajaa loputtomia tunteja, mutta odotus on matkan ja vaivan arvoinen. Perillä odottaa pieni ja vaatimaton, mutta niin rakas kesämökki. Kaikki siellä muistuttaa lapsuuden aurinkoisista intiaanikesistä, ja ihmisistä, joita ei enää ole. Siellä se on vieläkin, ukin rakentama, nyt jo pahasti ränsistynyt lautamaja. Ukin keltainen, jättimäinen sadetakki mökin naulakossa. Mummon aikoinaan istuttamat, villiintyneet marjapensaat mökin takana. Sieltä löytyy isäni omin käsin hirsien hiomisesta lähtien rakentama saunamökki, jossa lämpiävät maailman parhaat löylyt, ja josta pääsee pulahtamaan suoraan viileään veteen. Siellä näkee vieläkin haukan liitelevän veden yllä ja kuulee käen kukkuvan. Missään ei ole niin hyvä henki, kuin siellä.

Läheisyys. Yhtä hyvin tässä voisi lukea koskettaminen, mutta se ei varsinaisesti pitäisi paikkaansa. Toisinaan rakastan koskettaa ja tulla kosketetuksi, toisinaan taas kukaan ei saa koskea minuun. Pikemminkin tarkoitan siis läheisyyttä, sitä että saan olla rakkaani lähellä, samassa huoneessa, samassa tilassa tai talossa. Hengittää samaa ilmaa, tuntea läheisyyttä, ja jos haluan, voin mennä ja kietoutua fyysisesti vielä lähemmäksi. Läheisyyden ei kuitenkaan tarvitse olla millään tavalla fyysistä, vaan läheisyyttä voi tuntea toisen kanssa, vaikka tämä olisi toisella puolella maapalloa. Se yhteys vain tuntuu sydämessä.

Siinäpä varmaan ne tärkeimmät. Ei ole oikeastaan mitään yksittäistä esinettä, joka olisi minulle niin ölyttömän tärkeä, ettenkö voisi sitä ilmankin elää. Ja kuten sanottu, on aivan itsestään selvää, miten tärkeitä perhe ja ystävät ovat, terveydestä puhumattakaan.

No niin, kuulostipas lässyltä tämä, mutta antaa mennä, kun ne kerran kuitenkin ovat ne tärkeimmät.