Röhnötän krapulassa sohvalla ja tunnen eilisillan hauskuuden tällä hetkellä suhteellisen raskaana kropassani. Onneksi ei ole sentään kovin huono olo, sillä tänään täytyy vielä istua autossa muutama tunti ja matkata pohjoiseen.

Minulla on juuri nyt todella vetämätön olo. Kaiken suhteen. Kesä meni kuin sumussa kesätöissä, on hauska huomata, että olen kehittynyt työssäni ja sietokykyni erinäisiä ihmisiä kohtaan on selkeästi kasvanut. Kiinnostus kaikkia töitäni kohtaan on tällä hetkellä kuitenkin olematon ja käytännössä koitan vain seuraavat pari vuotta opiskella niska limassa, että saisin vihdoin paperit ulos. Siinä sivussa onh kuitenkin pakko tehdä ihan hulluna töitä, opintotukia on jotain kahdeksan enää jäljellä ja toisen elätettäväksi en millään voi ruveta. Rahapula tai huoli pärjäämisestä onkin ehkä isoin ongelmani (ja ainoa oikea ongelma luultavimmin) tällä hetkellä.

Nyt seuraavaksi kun kirjoitan ystävyyssuhteistani, täytyy huomauttaa, että en tässä kritisoi ketään niistä kahdesta ystävästäni, joiden tiedän lukevan tätä blogia. Lähinnä puran tässä turhautumistani eräisiin toisiin ystäviin ja ystävyyssuhteisiin, jotka tuntuvat jotenkin raivostuttavilta tai työläiltä. Ehkä kyse on siitä, että olisinkin halunnut olla läheisempi ystävä joidenkin kanssa, mutta en ole itse osannut päästää muita lähelleni. Toisaalta, olen selvästi joutunut usein monenlaisten muka-ystävien ystävyyden kohteeksi, ja herännyt liian myöhään huomaamaan, että kyse onkin ollut jostain läheisriippuvaisesta ihmisestä, hyväksikäyttäjästä tai oman edun tavoittelijasta.

No niin, asiaan jo.. Olen viettänyt aika paljon aikaa ystävien kanssa viime aikoina ja saanut paljon uusia ystäviä. Nautin heidän kaikkien seurastaan ihan äärettömän paljon, vaikka välillä huomaan muutamia pieniä juttuja, jotka leimaavat ihmissuhteitani. Ensinnäkin, naisilla on vielä kolmekymppisenäkin tapana selvästi pitää jotain yhtä ns. parasta ystävää, ja minusta se on suhteellisen säälittävä piirre naissukupuolessa. Se ottaa myös päähän silloin, kun ei itse selvästikään ole kenenkään bestis ja tuntee itsensä ihan ulkopuoliseksi omassa kaveripiirissään. Ystäväni sen sijaan ovat sitäkin läheisempiä keskenään. Olen siis nykyään jotenkin ulkopuolinen omassa ystäväpiirissäni ja se on varmaankin suurimmaksi osaksi ihan omaa syytäni. En vain osaa päästää ketään lähelle. 

Välillä en kestä sitä, miten huono olen ihmissuhteissani; muutamat erittäin hyvät ystävät ovat muuttaneet kauaksi ja minä olen ehkä maailman huonoin yhteydenpitäjä. Muutama uudempi ystävä (olen tutustunut heihin noin vuosi sitten ja joihinkin jopa tänä kesänä) on myös tullut vastaan ja he vaikuttavat aivan ihanilta ihmisiltä sen perusteella, mitä heitä tässä vaiheessa tunnen. Minä vain olen jossain piilossa kuoreni alla, enkä näytä omaa itseäni oikeasti. En päästä lähelle, en oikeasti, vaikka puhunkin paljon ja nauran ja toisaalta kerron paljon asioita itsestäni. Toisaalta kerron paljon, mutta en mitään. En mitään, millä olisi oikeasti jotain väliä. Olen viime aikoina ollut hieman hämmentynyt siitä, miten harva lopulta tunteekaan minut oikeasti. Moni luulee tuntevansa minut kovinkin hyvin, mutta he eivät todellisuudessa tunne minua. Pelkään pahoin, että moni ei edes jaksa nähdä sitä vaivaa, että oppisi oikeasti tuntemaan.

Minä en jaksa montaakaan asiaa ystävyyssuhteissa. En kestä suhteita, jotka liittyvät siihen, että kumpikin saavuttaa tai saa suhteen avulla jotain; tiedättehän sellaista verkostoitumisen tyyppistä laskelmoivaa ystävyyttä, josta ajatellaan joskus olevan jotain hyötyä. Sellaisiin suhteisiin liittyy usein älyttömästi salattua kateutta ja peiteltyä pahansuopuutta sekä pelailua ja selän takana puhumista. Sellainen on yllättävän yleistä opiskelupiireissä ja työelämässäkin. En kestä sellaisiakaan kaverisuhteita, joissa ystävää käytetään välineenä, että saisi jotain muuta. Esimerkiksi se on raivostuttavaa, että joku pyytää baariin vain siksi, että tapaisi siellä miehiä tai haluaa nähdä vain, koska tarvitsee jotain. Tai jos ystävä jatkuvasti kaataa kaiken niskaan täysin yksipuolisesti, ilman että on kiinnostunut yhtään sen toisen asioista. Silloin tuntee olevansa toisen terapeutin asemassa, mutta jos itsellä meneekin huonosti niin toista ei varmasti näy paikalla. Myös se raivostuttaa, jos on joutunut toisten lokeroimaksi. Tiedättehän, ystävä muodostaa kuvan siitä, millainen toinen on hänen mielestään ja hän näkee kuitenkin vain yhden osan tai puolen ihmisestä, eikä suostu ymmärtämään, että ystävä on niin paljon kaikkea muutakin. Itse sain kerran kuulla eräältä ystävältä puolen vuoden masennusputken päätteeksi, kun vihdoin sain sen kakaistua ystävilleni, etten minä voi olla oikeasti masentunut, kun olen niin iloinen ja ylipäätään lähtenyt kotoa jonnekin, ja että minä en edes tiedä mitä se oikea masennus on.  Niin, ajatella, olin varmaan ensi kertaa iltaa viettämässä ulkona puoleen vuoteen, ja iloinen nähdessäni ystäviäni. Täytyy sanoa, että tuo kyllä sattui ihan oikeasti. Eipä ihme toisaalta, jos sitä jotenkin tulee varovaiseksi ihmissuhteissa...

Miten olisi ihan sellainen perinteinen, pyyteetön, rehellinen, aito, syvällinen, platoninen  ja lämmin ystävyys? Tiedättehän, ystävä jonka kanssa maata sohvalla krapulapäivänä katsoen huonoja leffoja ja syöden irtokarkkeja. Joku, jonka kanssa istuskella vaikka ihan hiljaa yhdessä joen rannalla. Joku, jota oikeasti kiinnostaisi minunkin asiani yhtä paljon kuin hänen asiansa minua. Sellainen ihminen, kenen kanssa voi nauraa hölmöille jutuille ihan katketakseen, eikä kukaan muu voisi edes käsittää, mille nauretaan. Joku, jolle voisi soittaa ja jutella pitkät pätkät ilman mitään asiaa. Sellainen ystävä, joka pysyy aina lähellä sydäntä ja on oikeasti olemassa. Ystävä, joka ymmärtää myös sen, että toinen seurustelee eikä ole mustasukkainen seurustelukumppanista tai vaihda ystävää toiseen sen perusteella, kuka seurustelee. Minä tiedän että teitä on vielä, minunkin elämässäni, mutta miksi te kaikki parhaat asutte niin kaukana?!

Mitä se ystävyys edes oikeasti on? Ehkä se ystävä on joku, joka näkee toisen sydämen ja hyväksyy tämän sellaisena kuin tämä on. Joku, kenen kanssa ei tarvitse naamioita.

Ehkä se on vain tämä krapula.