Ilmeisesti olen kyvytön kirjoittamaan niin yleismaailmallisista asioista, että niillä olisi jotain merkitystä tai että ne kiinnostaisivat jotakuta muutakin. Tällä hetkellä egosentrisyyteni lähentelee huippuaan ja on vaikea nähdä mitään omaa napaansa pidemmälle. Syksy kaatuu taas päälle, pimeys ja työt. Ei löydy kauheasti asioita tai ihmisiä, jotka eivät ärsyttäisi. :/

Tällä hetkellä minua vaivaa laiskuuden ja suunattoman saamattomuuden lisäksi negatiivisuus. Kaikki itsessä ärsyttää taas, ja lisäksi melkein kaikki muissakin ihmisissä. Ahdistaa. Toisin sanoen olen kuin perseeseen ammuttu karhu. Tästä voitte päätellä, miten mukavaa ja mahtavaa seuraa olen, ja miten kaikki ihmiset suorastaan palavat halusta viettää aikaansa kanssani. Niillekään harvoille, jotka tietämättömyyttään ovat erehtyneet ottamaan yhteyttä, en ole kyennyt vastaamaan.

En lähde nyt tässä erittelemään tämän lapsellisen angstaukseni syitä enkä seurauksia tämän enempää. Sanon vain, että hormoneistakaan se ei johdu, menkat menivät jo. Prkl. Sanon lisäksi erään biisin sanoin, että "Työnnä positiivinen ajattelu hanuriisi, kierrän kriisiryhmänne kaukaa..."

Jotain hyvää syntyy tästäkin kiukuttelusta, eilen syntyi kuin vahingossa uusi sarjakuvaeläin, Paha-Pupu, kiukkuinen alteregoni.