Eilen oli täydellinen sunnuntai. Itse asiassa heräsin lievän krapulaan, edellisiltana oli ystävän hääbileet, joissa tuli juotua hieman enemmän kuin oli alunperin tarkoitus. Toisaalta juuri tästä syystä heräsin sunnuntaina suhteellisen aikaisin ja pirteänä, olin jo puolenyön aikoihin sen verran tuiskeessa, että tulimme muistikuvieni mukaan joskus yhden aikoihin jo yöllä kotiin. Loistava ratkaisu lähteä kotiin siinä vaiheessa, nimittäin kotimatkalla juomani viina (kaikkia laatuja ja sekaisin, tietenkin) suorastaan humahti päähäni ja täällä kotona olin päätynyt kikattamaan olohuoneen lattialle, että jään siihen nukkumaan. No, onneksi toinen meistä käyttäytyy kuin aikuinen, eikä ollut ilmeisesti yrittänyt juoda koko baaria tyhjäksi; mies oli kantanut (tai kenties taluttanut? En muista.) minut sänkyyn ja tuonut litrakaupalla vettä ja puolikkaan buranan, jonka jälkeen olin simahtanut kuin saunalyhty. Kuulemma viimeisinä järkevinä puheinani olin paasannut englantilaisten vartiosotilaiden karvahatuista, joita varten tapetaan aina yksi karhu, tai jos kyseessä on karhuemo, jopa sen kokonainen pesue kuolee. Tätä olin tippa linssissä tilittänyt, kunnes nukahdin.

Sunnuntai-aamuna heräsin siis sängystä freshinä edellisillan meikit naamalla kuten elokuvissakin herätään. Edellisiltana vielä upean kiiltäviltä näyttäneet hiukset olivat muuttuneet kiillottomaksi takkukasaksi, ja eteisestä makuuhuoneen saattoi seurata matkani etenemistä. Käsilaukku nätisti aseteltuna eteisen oveen (onneksi se oli vielä mukana!), korkokengät heiteltyinä pitkin eteistä, sukkahousut olohuoneen lattialla, juhlamekko mytättynä makuuhuoneen lattialla. Täytyy sanoa, että tuollaisina hetkinä en ole erityisen ylpeä itsestäni ja yleensä meneekin aina puolisen vuotta, ennen kuin erehdyn taas uudelleen luulemaan itseäni pesusieneksi. Täytyy lisätä, että yleensä näiden retkien jälkeen krapula on seuraavana päivänä hädin tuskin siedettävä, mutta ilmeisesti miehen tällä kertaa antama ensihoito jo yöllä auttoi sen verran, että nyt minulla oli ainoastaan hieman villi olo, eikä krapulasta ollut juuri tietoakaan. Lisäksi arvostelen itseäni siitä, että koskaan, en milloinkaan vedä tuollaisia kännejä ollessani yksin liikenteessä, sen verran hyvä itsesuojeluvaisto minulla on. On muuten ihan älyttömän epäreilua miestä kohtaan menettää kontrolli sen vuoksi, että luotan häneen kuin kallioon ja tiedän hänen huolehtivan minusta, tapahtui mitä tahansa. Tämän kertainen morkkis ja huono olo tuli lähinnä tämän oivaltamisesta. Voi olla, että nuo olivat viimeiset överikännini.

Päätimme sunnuntaina miehen kanssa viettää loistavan krapulasunnuntain, ja nautittuamme ensin SubWaylla rasvaiset krapulamättöannokset latten ja limukan kera suuntasimme lempikahvilaamme, josta saa puolen pellin kokoisia korvapuusteja. Ostimme isot kaakaot, järjettömän ison korvapuustin puoliksi ja lisäksi vielä suunnattoman suuren brownie-keksin ja suuntasimme kahvilan terassille viltin alle nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä. Siinä hetkessä oli jotain taikaa ja tuntui ensimmäista kertaa siltä, että Neiti Kevät oli päättänyt liittyä seuraamme terassilla. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin lämmin kaakao ulkosalla auringonpaisteessa viltin alla. Tästä innostuneena aionkin järjestää kavereille piakkoin piknikin meren rannalla. Kunhan nyt ensin tuo surkea höttöinen räntäkerros taas sulaisi pois, mitä tänään on koko päivän satanut taivaalta. Sunnuntai-iltapäivän vietimme elokuvateatterin pimeässä hämyssä katsellen Tim Burtonin Sweeney Toddia, josta en näyttelijöitä, lavastusta ja puvustusta lukuunottamatta pitänyt tipan tippaa. Huonoin elokuva todella pitkään aikaan, mutta en antanut edes sen pilata hyvää tuultani.

Sunnuntaina kaikki on paremmin.