466906.jpg

466908.jpg

466913.jpg

466911.jpg

466917.jpg

466914.jpg

Jos taidehistoria ei kiinnosta, nyt kannattaa hypätä tämän kappaleen yli. Viime aikoina olen päässäni työstellyt niin paljon taas opintoihin liityvää asiaa, että en ole ehtinyt oikein paljon muuta miettimäänkään.

Kuvien vaellushistoria on kiehtonut minua viime aikoina aivan suunnattomasti, erityisesti enkeli-kuva-aiheen kehitys pakanallisesta Babylonian siivekkäästä hahmosta Venus- ja Victoria -hahmojen kautta nykyajan tuntemaksi suojelusenkeliksi, joka muuten kehittyi vasta 1700-luvulla. Voi olla, että yliopiston pääkirjasto erehtyy kohta luulemaan minua aivan hihhuliksi, kun lainailen sieltä kaikkia enkeliaiheisia kirjoja. On muuten aivan uskomattoman vaikeaa löytää enkeleistä minkääntasoista tieteellistä tutkimusta tai tietoa! New Age -henkisiä todistuksia taas löytyy sitäkin enemmän, mutta ne eivät ihan lähteeksi käy.

Toinen viime aikoina mieltäni kiehtonut kuvien vaellushistoriaan liittyvä aihe on ns. "Venus Pudica" eli ns. siveä/siveellinen Venus -kuva-aihe. Nanette Salomon on kirjoittanut aivan erinomaisen artikkelin tästä aiheesta. Hänen mukaansa kuva-aihe on saanut alkunsa n. 350 eaa Praxiteles-nimisen kuvanveistäjän käsissä (Knidian Afrodite). Kyseessä on siis alastoman naisen kuvaus, jossa nainen (tässä tapauksessa Afrodite) peittää kädellään häpykumpunsa. Tämä kuva-aihe sitten toistui myöhemmin Salomonin mukaan loputtomasti; mm. Capitoline Venus 129 eaa, Hieronymus Boschin Aatami ja Eeva  n.1500 (Alhaalla vasemmassa paneelissa), Sandro Botticellin Venuksen syntymä n. 1480, Tizianin Urbinon Venus 1538 ja Edouard Manet'n Olympia 1863. Kyseiset teokset ovat yllä järjestyksessä kuvattuina. Tässä ketjussa minua kiinnostaa mm. kuva-aiheen tulkintaan liittyvät naistutkimukselliset näkökulmat sekä se, miten antiikin jumalattaren ele siirtyi nuoren prostituoidun eleeksi asti Manet'n teoksessa. Aivan järkyttävän innostavaa!!!

Teokset:

Praxiteles: Knidian Aphrodite n.340 eaa (roomalainen kopio), Museo Pio Clementino, Vatican Museum, Vatican State.

Capitoline Venus. (roomalainen kopoo alkuperäisestä) n. 120 eaa. Musei Capitolini, Rome, Italy.

Hieronymus Bosch: Adam an Eve. Left Panel of the Haywain, n. 1500. Prado, Madrid.

Sandro Botticelli: The Birth of Venus. n.1480. Uffizi, Florence,Italy.

Tizian (Tiziano Vecellio), Venus of Urbino. 1538. Uffizi, Florence, Italy.

Edouard Manet: Olympia. 1863. Musée d'Orsay, Paris, France.