Minulla taitaa olla tällä hetkellä profiilissani jotain 140 ystävää. Tai paremminkin alle kymmenen ystävää, loput kavereita, opiskelukavereita, työkavereita, kaverin kavereita, entisiä asiakkaita tai muuten työkuvioista tuttuja, sukulaisia... Erään ihmisen olen tavannut ainoastaan kerran.

Siinä kyllä kannattaakin hiukan miettiä, mitä tietoja haluaa itsestään julkiseksi ja kenelle "kavereistaan" haluaa esimerkiksi valokuvansa jakaa tai status updatensa näkyville. Eipä paljon kannata niiden oikeiden ystävien kanssa kovin henkilökohtaisia asioita julkisesti toistensa "seinille" kirjoitella. Onneksi Facebookissa nykyään pystyykin aika hyvin säätämään sen, kuka näkee mitäkin. Jopa sen voi säätää, kuka pystyy löytämään oman profiilin sieltä eli toisin sanoen voi estää joitakin henkilöitä ikinä löytämästä sinua sieltä. Minä olen laittanut tällaisen eston kahdelle ihmiselle; toinen on eksäni, jonka kanssa en halua olla ikinä enää missään tekemisissä tai tietävän minusta enää yhtään mitään, ja toinen on hiukan arveluttava miespuolinen henkilö, jolla epäilen olevan piileviä nettistalkkarin ominaisuuksia.

Kaverilistallani on karkeasti arvioiden kymmenkunta henkilöä, joiden kanssa en juuri olisi välittänyt olla enää tekemisissä. Ihmisiä, jotka jo aikoinaan yläasteella tai lukiossa kuuluivat niihin ihmisiin, joille minulla ei ollut mitään asiaa tai joita inhosin jo silloin. Tai ihmisiä, jotka ovat jollakin tavalla pettäneet luottamukseni ja osoittautuneet joksikin vallan muuksi, kuin minkä kuvan he ovat alunperin itsestään antaneet. Siellä on myös yksi ihminen, kuka on tällä hetkellä luultavasti maailman ainoa ihminen, ketä en voi sietää silmissäni. Jo pelkkä sen ihmisen kuvan näkeminen tai hänen itserakkaiden statuspäivitystensä näkeminen aiheuttaa minussa pienen allergisen reaktion.

Lärvikirjassa on paljon kirouksia, ja yksi suurimmista kirouksista julkisuuden lisäksi on se, että sinut voi oikeasti löytää sieltä ihan kuka vain. Joku, kenet olet itse jo unohtanut, mutta kuka ei voi unohtaa sinua. Joku, kenestä et pidä, mutta kenen ystäväpyyntöä et kehtaa kohteliaisuussyistä hylätä. Toisinaan sitä toivoo, että ei oikeasti olisi sellaisten sosiaalisten normien ja käyttäytymissääntöjen orja, vaan voisi ihan rohkeasti laittaa ignorea eräiden ihmisten ystäväpyyntöihin ja kirjoittaa vielä perään "Adios, amiga!".