Nyt on aika tämän vuoden kyselyn... Eli muistella menneitä.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Jaa, nyt kyllä tuli heti alkuun paha kysymys. Hei, keksinpä! Kävin Pietarissa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Tein muistaakseni viime vuonna kaksi uuden vuoden lupausta, joista toinen piti ja toinen ei. Kuitenkin viime vuoden lupauksesta innostuneena teen tänäkin vuonna lupauksen, jälleen aion luvata sen minkä lupasin viime vuonnakin. Tänä vuonna aion vieläpä toteuttaa lupaukseni.


3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Hmm, no jos miehen yhden parhaimman kaverin vaimo lasketaan minunkin läheisekseni, niin siinä tapauksessa kyllä. Pääsin jopa maailman ihanimman tytön kummitädiksi.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei onneksi kukaan aivan lähipiiriini kuuluva.

5. Missä maissa kävit?

Kävin Venäjällä ja Italiassa. Näissä maissa molemmissa on omat hyvät puolensa, mutta kyllä minun sieluni taitaa olla enemmän italialainen kuin venäläinen.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?

Haluaisin enemmän aikaa itselleni. Enemmän itseni hellimistä. Että ehtisin tehdä niitä juttuja, joita rakastan ja nähdä enemmän itselleni rakkaita ihmisiä.

7. Mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Varmaankin kummityttöni syntymäpäivän, muidenkin läheisten syntymäpäivät. Parisuhteen vuosipäivä tuskin voisi milloinkaan unohtua. Jostain syystä mieleeni jäi myös päivämäärä, jolloin aloitin uudessa kesätyössäni.


8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?


9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Luultavasti se, että en kyennyt pitämään antamaani uuden vuoden lupausta. Muuten en katso epäonnistuneeni erityisesti mistään.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Varpaani taisivat jälleen kerran murtua keväällä, muuten kai olen ollut suhteellisen terve.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

En varmaan ole ostanut mitään niin erityisen merkittävää, koska mitään ei tule mieleeni. Ehkä se on kuitenkin puhelimeni, josta pidän vieläkin ja joka toimii vallan moitteettomasti. Toinen, minkä olen ostanut ja mistä olen pitänyt ehkä eniten, on ihana musta mekko, jonka ostin pikkujouluihin.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Ehkä hieman ilkeää, mutta erään kaveripariskunnan pettävän osapuolen ja toisen naisen (joka myös kuului nk. tuttavapiiriin) käytös heidän jäädessään kiinni. Itse olin itse asiassa se osapuoli, joka asiasta valaisi tietämätöntä avopuolisoa. Se tapa, jolla sekä toinen "nainen" että kiinni jäänyt mies pakoilivat vastuutaan viimeiseen asti ja koittivat esittää molemmat täysin viatonta, oli minusta paitsi hilpeän säälittävä myös aika surkuhupaisa.

Hyvällä tavalla hilpeyttä herätti oma kultani, joka osaa laittaa minut huononakin päivänä kiemurtelemaan naurusta. Olen myös onnellinen siitä, että minulla on aivan mahtavia ystäviä, joilla on aivan mahtava huumorintaju.


13. Kenen käytös masensi?

Yllämainitun kaveripariskunnan miehen, joka osoitti ja todisti, että suurin osa miehistä on aika luokattomia hylkiöitä. Myös oman mieheni käytös masensi minua kesällä ja todisti äsken esittämääni vihamielistä kannanottoani miessukupuolesta. Myös erään naispuolisen ystäväni käytös on hieman masentanut. Hän loi välillemme kauhean kilpailutilanteen jostain syystä, ja tästä aiheutui paljon jännitteitä. Hän myös alkoi käyttäytymään minua kohtaan inhottavasti enkä siedä sellaista keneltäkään. Se ystävyys taisi mennä siinä.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Suurin osa rahoistani taisi mennä vuokriin. Toiseksi suurin osa kului tänä vuonna matkusteluun (niin kuin kaikkina muinakin vuosina).

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Matkoistani Italiaan ja Venäjälle. Niistä olen varmaan tänä vuonna ollut eniten innoissani. Toisekseen olin innoissani joulusta, mutta niin olen joka vuosi.


16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?

Olen varmaan jokseenkin muistamaton, tai en ole kuunnellut tänä vuonna mitään erityisiä hittibiisejä. Eräs biisi kyllä muistuttaa minua eräästä ihmisestä.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi ja surullisempi.

b) laihempi vai lihavampi?

Lihavampi. Aion kyllä tehdä asialle jotain.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Hämmästyttävää kyllä rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Toivoisin, että olisin ollut itselleni kiltimpi ja pitänyt itsestäni parempaa huolta. Toivoisin, että olisin viettänyt enemmän aikaa ystävieni kanssa.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Toivon, että olisin vähemmän stressannut ja kantanut huolta erinäisistä tapahtumista ja ihmisistä. Toivon, että olisin riidellyt avomiehen kanssa vähemmän.

20. Kuinka vietit joulua?

Kotona oman rakkaani kanssa rentoutuen ja rauhoittuen ja välttäen kaikki ylimääräiset jouluhössötykset ja hääräykset.

22. Rakastuitko vuonna 2007?

;) Tämä menee jo liian henkilökohtaiseksi. Sanon vain, että rakastin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

365 yötä maailman ihanimman miehen kanssa! ;)

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Suosikkitelkkariohjelmiani olivat varmaan Boston Legal, Frendit ja Sex and the City.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En vihaa ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Se on minulla vielä kesken, mutta tiedän nyt jo, että se on paras. Harry Potter & the Deathly Hallows.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Oi joi, sen täytyy olla Gotan Project.

28. Mitä halusit ja sait?

Tämä kysymys on niin typerä, etten osaa tähän vastata. Halusin rakkautta, sain rakkautta.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Hmm, olisin halunnut yhden sivuaineen, jonka pääsykokeissa jäin pisteen päähän. Se hieman harmittaa vieläkin.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Näin niin monta hyvää elokuvaa, että niistä on todella vaikeaa sanoa, mikä voisi olla paras.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin _taas_ 21 vuotta! Merkillistä, joka vuosi samat lukemat. ;I Mies vei minut syömään yhteen Turun hienoimmsita ravintoiloista.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Jos minulla olisi hieman enemmän selkärankaa kuin mitä minulla ilmeisesti on.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?

Mustaa.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Ihanat ystävät.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Valtakunnallisesti luultavasti Tehyn lakko. Paikallisella tasolla Turun kulttuuripääkaupunkihanke, joka on suuren suuri vitsi. Lisäksi olen seurannut suurella mielenkiinnolla sitä, miten Turku ei suostu luovuttamaan taiteilijoille heille kuuluvia työtiloja. Myös Turun taideakatemian alasajo ja tulevaisuudennäkymät huolestuttvat minua suuresti.

37. Ketä ikävöit?

Perhettäni. Ikävoin myös ystäviäni, jotka ovat muuttaneet muihin kaupunkeihin ja ulkomaille.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Tänä vuonna paras tapaamani uusi ihminen oli eräs Mika. :P Haha, Mika jos luet tätä, et varmaan osannut tätä odottaa.