Koskaan ei tiedä, milloin toisen näkee viimeistä kertaa. Siksi ei pitäisi olla kenenkään kanssa huonoissa väleissä tai erota riidoissa. Huono keli saattaa yllättää autoilijan ja auto liirata kovasta vauhdista ojaan. Auto voi ajaa pyöräilijän päälle. Vanhan sydän saattaa väsyä ja lakata lyömästä. Elämä on niin yllätyksellistä, niin pienistä hetkistä kiinni. Sattuman varaista. Koskaan ei tiedä, milloin jollain läheisellä tai itsellä on viimeinen päivä. Sitä ei ihan oikeasti voi tietää!
Vaikka haluaisin ajatella, että kuolema ei ole paha eikä pelottava asia, se silti tuntuu hieman pahalta ja pelottavalta. Vaikka kuoleman jälkeen synnyttäisiinkin uudelleen ja omat rakkaat kuuluisivat eri hahmoissa myös seuraavaan elämään. Entäs tämä elämä?
Koska jokainen päivä voi olla viimeinen, on aivan turha murehtia tulevaisuutta. Stressaaminen on siis aivan turhaa. Se hyvä puoli kaikessa katoavaisuudessa on... Stressi ja tulevaisuuden pelkokin ovat turhia. Toisaalta, jokaista päivää ei voi elää niin kuin se olisi viimeinen, sillä on todennäköisempää, että elämä jatkuu. Arkipäiväisiä asioita on yleensä pakko tehdä, rutiineista täytyy huolehtia. Silti, jos olisi se kaikkein viimeisin päiväni, en tekisi mitään niistä asioista.
Jos olisi minun loppuelämäni viimeinen päivä, en todellakaan tuhlaisi sitä menemällä töihin tai luennolle. Päivän aikana ottaisin yhteyttä kaikkiin, keiden ääntä haluaisin vielä kuulla. Kaikkiin, keiden kanssa on vielä selvittämättömiä asioita. Kaikkiin, keitä rakastan. Kävelisin luonnossa, istuisin yksin metsän keskellä. Kuuntelisin linnunlaulua. Kotona kuuntelisin musiikkia. Nauttisin hyvästä ruuasta. Halaisin loputtomasti rakkaimpaani. Rakastelisin, kertoisin kuinka paljon rakastan. Aika jännä juttu, että en lähtisi tekemään jotain päätöntä ja hurjaa, kuten hyppäämään benji-hyppyä tai kiipeilemään vuorille. Nuo asiat, joita minä haluaisin viimeisenä päivänäni tehdä, ovat lopultakin hyvin tavallisia asioita. Asioita, joita saatan tehdä joka päivä.
Silti siinä on eroa. Tavallisena päivänä en nauti joka ikisestä suupalasta, anna rakkaan maiseman piirtyä sydämeeni, kerro kaikille tärkeille ihmisille, miten paljon heistä välitän. Sinänsä olisi hienoa osata elää jokainen hetki, niin kuin se olisi viimeinen. Vaikka sen jälkeen koittaisikin aina uusi aamu... Se, että en olisi valmis kuolemaan tästä vain nyt heti, vaan että haluaisin viettää vielä viimeisen, täydellisen päivän, kertoo siitä että kuolemaan liittyy silti jotakin sellaista, jonka kanssa en ole sinut. Jotakin, joka pelottaa kamalasti. Periaatteessa omien kaikkein lähimpien kuolema pelottaa vielä enemmän kuin oma kuolema. En olisi valmis päästämään irti enkä hyvästelemään. Onko kukaan?
Voiko kukaan ihminen koskaan oppia elämään joka hetki täysillä kaikesta täydellisesti nauttien? Voiko kukaan ihminen koskaan oppia täysin ymmärtämään kuolemaa ja olemaan pelkäämättä sitä? Ehkäpä jotkut valaistuneet voivat. Minustakin se olisi ihanaa, jos vain tietäisin miten. Elää kuin viimeistä päivää...
Kommentit