1235742.jpg

Istuskelen tässä aamupalani kanssa tietokoneen äärellä ja nautiskelen hiljaisista tunneista. Aamupalani on suhteellisen kevyt, se koostuu mehusta, mustikkakeitosta ja hedelmistä. Kymmenen aikaan olen sopinut naapurissa asuvan kaverini kanssa treffit kymmeneksi, ja menemme yhdessä vesiaerobicciin. Olen jo tuossa aamutuimaan täytellyt hakemuksen kesätöihin samaan paikkaan kuin viime kesänä. Olen ehkä materialisti, mutta haen samaan paikkaan suurimmaksi osaksi töihin uudestaan sen vuoksi, että he tarjoavat monta sataa euroa parempaa palkkaa kuin muut vastaavat humanistisen alan kesätyöpaikat täällä päin. Lisäksi on aika helppoa mennä samaan paikkaan tuttuihin kuvioihin ja tuttujen ihmisten keskelle. Voi olla, että haen yliopiston harjoittelupaikkoja vasta vuoden päästä, jolloin minulla on suurin piirtein enää gradu tekemättä tai jotain. Niissä on aivan törkeän huono riistopalkka, ja todennäköisesti työ ei välttämättä olisi juuri sen kummallisempaa kuin se, mitä nyt teen paremmalla palkalla. Voi olla, että olen niin laiska, etten edes hae muita kesätöitä. Jos en pääse tuonne paikkaan, niin sitten "opiskelen" kesän ja lomailen. Tällä hetkellä ei vain oikein jaksa stressata...

Olen viime aikoina nukkunut aivan käsittämättömän hyvin. Eilen illalla nukahdin yhdeksän aikoihin tänne työhuoneeseen kuunnellessani uusia ostamiani levyjä ja harvakseltaan höpötellessäni samalla miehen kanssa, joka pelaili tietokoneella. Olin kerta kaikkiaan niin väsähtänyt, että en edes jaksanut lukea juuri Akateemisen kirjakaupan alesta hankkimiani uusia kirjoja. Tänään sitten heräsin taas jo tuttuun tapaan puoli seitsemältä aamulla.

Olen hieman ihmeissäni yöllisistä toilailuistani. Mies kertoi, että olin toissayönä noussut istumaan sängyssä, osoitellut tyynyä ja tivannut, että "Mikä tuo on? Mitä tuo täällä tekee?". Mies sitten koitti selittää, että tyynyhän se on, niin kuin sängyssä kuuluukin olla, mihin olin vain inttänyt että "niin, mutta mitä tuo täällä tekee?". Tästähän mies repi riemua koko eilisen päivän. Viime yönä, tässä työhuoneessa kolmeen asti yöllä torkkuessani, olin myös yhtäkkiä noussut istumaan ja kyselemään, että "Onko täällä niitä?" ja tehnyt niitä sanan kohdalla kädelläni sellaista aaltomaista, lennokasta liikettä. Olin tätä useamman kerran toistellut, kunnes mies oli ihmetellyt, että "Mitä niitä?". Siihen olin vastannut aivan kuin itsestään selvää asiaa kyselevä olisi hieman tyhmä, kun sellaisia kyselee, että "No niitä jättiläisperhosia."

Minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä unta olen mahtanut nähdä tai mitään muistikuvaa näistä yöllisistä rupatteluhetkistämme. Usein minulla on kuulemma ihan silmätkin auki, kun yhtäkkiä nousen höpöttelemään näitä kummallisia juttuja. Uskomattoman mielenkiintoinen asia tuo ihmisen alitajunta, ja se että yöllä sitä unissaan viettää melkeinpä kaksoiselämää tietämättä valveilla ollessaan, mitä yöllä on tullut tehtyä. Tekisi melkein mieleni asentaa webbikamera tallentamaan yöllisiä toilailujani, mikäli meillä olisi sellainen. Mistä ihmeestä nuo unet oikein kumpuavat, ja miksi jotkut puhuvat unissaan?

No, pääasia on se, että tällä hetkellä tunnen itseni virkeämmäksi kuin pitkään aikaan. Alan tässä pikkuhiljaa etsiskellä uimapukuani ja valmistautua vesiaerobicciin...