Eilen tuli todella mielenkiintoinen dokumentti ykköseltä Second Life-virtuaalipelistä. Kyseessä on ikään kuin aikuisten Habbo-hotelli. Ihmiset käyvät siellä töissä, ostavat asuntoja, osakkeita, muotisuunnittelijoiden luomuksia jne. Siellä voi jopa ansaita ihan oikeaa rahaa, sillä pelin raha on vaihdettav issa oikeaksi rahaksi ja lisäksi siellä on jopa oma pörssi. Second Lifessa on mahdollisuus olla kaikkea sitä, mitä ei oikeassa elämässä ole: voi olla ihan mitä vain haluaa ja toteuttaa unelmiaan, voi jopa oppia halutessaan lentämään. Siellä voi jopa harrastaa seksiä ja mennä naimisiin.

Toisaalta minua samaan aikaan kiehtoo ja kauhistuttaa koko ajatus Second Lifesta. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että markkinavoimat ja kulutushysteria Second Lifessa avaavat vain uusia ovia ja mahdollisuuksia rahanahneille ihmisille ja monikansallisille yrityksille. Ihmisluonto on silti samanlainen jopa virtuaalimaailmoissakin, on tapahtunut jopa raiskaustapaus eräässä toiseessa virtuaalimaailmassa. Lisäksi virtuaalimaailmaoissa sairaimmat yksilöt pääsevät harrastamaan virtuaalisesti seksiä jopa alaikäisten kanssa.

Koko ajatus toisesta maailmasta, olipa se sitten virtuaalinen tai todellinen, eräänlainen rinnakkaistodellisuus on kerta kaikkiaan käsittämättömän kiehtova. Toisaalta taas Second Lifen kohdalla ei ole kyse tavallaan oikeasta rinnakkaistodellisuudesta, sillä se on yhtäkaikki virtuaalinen. Toisaalta, kuinkahan moni ihminen hukkaa aikansa, rahansa ja mahdollisuutensa tehdä tästä reaalimaailmasta ja nk. oikeasta elämästään sellainen, mistä he unelmoivat? Monenko oikea elämä hupenee olemattomiin ja elämä oikeasti siirtyy sinne virtuaalimaailmaan? Entäpä jos joku hakkeri onnistuu kehittämään jonkin tavan kaataa Second Lifen 6500 serveriä, miten silloin käy niiden, jotka ovat lakanneet elämstä oikeassa elämässä?

Entäpä jos maailma menisi siihen, että joka ihminen loisi itsestään avatarin Second Lifeen, ja kaikki työnteko, ihmissuhteet jne siirtyisivät sinne. Ihmisten elämä olisi vain koneen äärellä istumista. Olisiko silloin henkilö itse vain tarvittava fyysinen väline, jolla virtuaalinen hahmo saisi elämän? Milloinkohan nuo virtuaalihahmot menevät sellaisiksi, että ne saavat ihan oikean tekoälyn ja ne alkavat oppia tekemistään virheistään ja kokemastaan... Entäs jos virtuaalihahmot oppisivat myös tuntemaan? Olisiko silloin oikein, jos niiden "luoja" koittaisi ohjailla niiden elämää ja päättäisi asioita niiden puolesta...