Olen tässä viime aikoina paljon mietiskellyt blogaamista ja sitä, miten niin monet tutut ja pitkään kirjoittaneet bloggerit ovat viime aikoina yhtäkkiä lopettaneet. Blogi on vain lakannut yhtäkkiä olemasta. Tästä hyvänä esimerkkinä mm. Miss Foxy. Elän vielä Kamin suhteen toivossa, toivon että bloggerissa on vain jokin tilapäinen vika, jonka vuoksi hänen blogiaan ei löydy. Luulen että monet tosiaan käyttävät blogia apuna käsitelläkseen itseään, vaikeita asioita itsessään tai ympärillään. Monet kirjoittavat pelkästä kirjoittamisen ilosta, siksi koska se on hauskaa ajanvietettä. Joku on saattanut jäädä koukkuun muiden bloggerien luomaan sosiaaliseen verkkoon. BLogi täyttää jonkin tyhjiön, ja kun se tila mikä blogille on varattu, täyttyy jollakin muulla keinolla, ei blogia enää tarvita.

Itse bloggasin, koska minulla oli asiaa. Halusin kirjoittaa asioista, jotka ottivat päähän tai jotka piti mielestäni nostaa pöydälle. Tämän vaiheen jälkeen aloin kirjoittaa blogimerkintöjä, koska ymmärsin miten hieno keino se on päästä harjoittelemaan kirjoittamista ja saada muilta palautetta. Anonyymiyden turvin kirjoittelin joitakin taideaiheisia kirjoituksia, joita en ehkä omalla nimelläni olisi kehdannut julkaista. Välillä saatoin kirjoittaa tänne omista henkilökohtaisista asioistani, vain koska halusin poistaa tietyt ajatukset mielestäni. Viime aikoina olen oppinut, että blogi on kuitenkin ennen kaikkea julkinen foorumi, vaikka sen sivuille kirjoittelisi itsestään miten henkilökohtaisia tahansa.

Blogimerkintäni ovat pitkään harvenneet ja harvenneet. Välillä olen tehnyt jonkun typerän meemin ihan vain sitä varten, että olen halunnut kirjoittaa, mutta oikeastaan minulla ei ole ollut mitään sanottavaa, tai se mitä olisi ollut sanottavana, on niin henkilökohtaista, että blogi on sille liian julkinen paikka. On minulla toisaalta vielä paljonkin sanottavaa, mutta en ole tuntenut niin voimakasta tarvetta huudella eetteriin kuin ennen. Tällä hetkellä mietin oman blogini jatkuvuutta.

Kärsin mm. Lord Boredomiakin vaivanneesta ongelmasta, että häpeilee omia vanhoja kirjoituksiaan sekä kannanottojaan ja ne tekisi mieli poistaa. Toisaalta haluaisin myös tuhota koko tämän vanhan blogin ja tehdä uuden, hienon, tyylikkään ja kaikin tavoin paremman blogin. Hauskemman, viihdyttävämmän ja jännittävämmän. Johonkin tiettyyn asiaan keskittyvämmän, olen onnistunut tekemään tästä blogista aikamoisen sillisalaatin. Toisaalta, siinä tapauksessa minun pitäisikin ehkä laittaa blogini sijasta itseni vaihtoon. En halua alkaa esittämään mitään roolia edes blogissa, vaikka olisi tietysti hienompaa olla vähän jännittävämpi, coolimpi ja tyylikkäämpi persoona.

En ole halunnut joutua pakkoblogaamisen noidankehään, että tekisin typeriä merkintöjä siitä, miten lakkasin varpaankynteni ja liimasin kukkasia niihin, juoksin bussipysäkille, katselin ikkunasta pihlajan lehtien värin vaihtamista tai mitä mieletä olen kenestäkin ystävästäni tai miten olen unohtanut palauttaa kirjat yliopiston pääkirjastoon ja minulla on sinne varmaan ikuinen lainauskielto. Miten suloinen 8kk vanha kummityttöni on, kun hän tekee hassun pontevan kiukkuisen ilmeen naurattaakseen aikuisia ja tuhisee. Kuinka tein eilen kantarellipiiraan. Voihan olla, että juuri noita asioita ihmiset haluaisivatkin kuulla, mutta itse haluaisin, että blogini olisi edes jollakin tavalla merkittävämpi, ettei se pyörisi vain oman napani ympärillä. En ole niin narsistinen henkilö, että uskoisin oman elämäni olevan mikään spektaakkeli, jota muut ihmiset haluaisivat seurata.

Aika varmaan tulee näyttämään, mihin suuntaan blogiani vien. Vai poistanko sen vähin äänin, ketään varoittamatta, niin kuin niin monet muut ovat tehneet.