Olen jokseenkin viettänyt hiljaiseloa blogini suhteen, ihan vain siitä syystä, että ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoitella mitään ihmeellistä. Olen ehtinyt maailman uutisiakin seurailemaan aivan liian vähän, joten mitään hirvittävän ajankohtaisia asioita en ole myöskään kuullut enkä näin ollen myöskään viitsi kommentoida. Tällä hetkellä suoraan sanottuna eniten jänskään sitä, voittaako Anna vai Ari idolsin. Toivoisin kovasti että Anna voittaa, ihan sen takia että hän on hyvin lahjakas ikäisekseen ja pääsee kyllä varmasti vielä pitkälle jos haluaa. Ari on mielestäni liikaa itseään täynnä eikä tarpeeksi nöyrä. Anna sitä paitsi muistuttaa jollakin tavalla itseäni hänen ikäisenään. Voi sitä suurta starailua, voi sitä diivailun määrää! Kyllä se Annan sieltä vielä joutuu maanpinnalle palaamaan vaikka hänestä tulisikin suuri tähti. Silti soisin hänelle sen mahdollisuuden tulla tähdeksi.

Jaakko Heinimäki tosin on Seitsemän syntiä - Sisäisen sankarivainajan sielunavaus -teoksessaan sitä mieltä, että ihminen, joka väittää olevansa nöyrä, on jo menettänyt nöyryytensä. Hänestä vain ihminen, joka ei ymmärrä olevansa nöyrä, voi olla aidosti nöyrä. Olenkin tässä viime aikoina koettanut tavailla ko. teosta suurella mielenkiinnolla. Heinimäki käsittelee siinä nk. 7 kuolemansyntiä ja mistä ne saivat alkunsa sekä niiden vastapainoksi hyveitäkin. Syvällistä asiaa mutta suhteellisen hauskasti kirjoitettu muutamia mauttomia vitsejä lukuunottamatta. Joku toinen pitää varmaan niitäkin hyvinä. Kerta kaikkiaan loistava kirja, vaikka menenkin vasta toisessa paheessa/synnissä. Suosittelen lämpimästi kaikille! Jos tuo kirja on loppuun asti niin hyvä kuin miltä se alussa vaikuttaa, aion lukea muutkin Heinimäen kirjat.

Olin tänään keskustelemassa yliopistolla tutkimuksestani ja sain ohjaajaltani ainakin 5 kiloa aihetta koskevaa kirjallisuutta. Aihe tuntuu muuttuvan joka päivä johonkin suuntaan, sillä olen valinnut niin kertakaikkiaan herkullisen taiteilijan, että hänen yhdestä ainoasta teoksestaankin jo syntyisi monta tutkimusta. Vaarana onkin se, että tutkimukseni paisuu liian suureksi ja leviää käsiin. Olen yrittänyt tässä parhaani mukaan miettiä aiheen rajausta ja koettanut toteuttaa "kill your darlings" -neuvoa, jonka lukion äidinkielen opettajani antoi aikanaan. Tutkimuksen teossakin on vaarana se, että ihan liikaa pidän kiinni niistä ensimmäisistä tutkimuksellisista ideoistani tämän taiteilijan suhteen. Kun tuijotan vain niitä, minulla saattaa jäädä jotain todella tärkeää ja mielenkiintoista näkemättä. Joka tapauksessa olen erittäin innoissani tutkimuksestani enkä olisi kyllä voinut kiinnostavampaa kohdetta valita.

Muuten kaikki on kuten ennenkin ja niin kuin pitääkin. Sitä samaa mukavan tasaista arkea. Toivoisin että olisin jotenkin aktiivisempi ystävieni suhteen mutta nyt juuri ei tunnu olevaan aikaa ja energiaa siihenkään suuntaan. Olisi toki kivaa nähdä kaikkia ja tehdä kaikkea kivaa kavereiden kanssa, mutta minussa asustava erakko taas viihtyy ihan hyvin yksikseenkin. Ihan kuin minussa oikeasti asuisi kaksi erilaista puolta tai ihmistä; toisaalta olen kovin sosiaalinen ja ihmisistä pitävä; toisaalta taas samaan aikaan vetäytyvä ja yksin viihtyvä. Kaipaan samaan aikaan lepoa ja rauhaa sekä toisaalta menoa ja meininkiä. Edustan ihmistyyppiä, jonka monet luulevat tuntevansa kovin hyvin mutta todellisuudessa vain kovin harva tuntee aidosti. Sosiaalisuudella, iloisuudella ja puheliaisuudella saa peitettyä niin paljon, mm. herkkyyden, ujouden ja temperamenttisuuden. Luonteeni kaksijakoisuudesta todistaa sekin, että inhoan ajatustakin esiintymisestä ja esillä olemisesta, mutta useimmiten kun esim. töissä tai muissa yhteyksissä olen sellaisessa tilanteessa, huomaankin pitäväni siitä. Toisaalta haluaisin vastuuta, toisaalta pelkkä ajatuskin sellaisesta saa minut suunnittelemaan muuttoa Korfulle. (Korfu on minun unelmieni saari, josta minä vielä joskus ostan mökin pienestä kylästä.) Toisaalta haluaisin sitoutua ja juurruttaa itseni jonnekin, toisaalta tuntuu että en ole missään kotonani tai että kotini on missä milloinkin. Ajatuskin omistusasunnosta voisi tuntua liian sitovalta, puhumattakaan muista parisuhteeseen kuuluvista perinteisistä sitoumuksista. Tämä ei siis tarkoita sitä, etten olisi jo hyvin sitoutunut, vaan sitä, että jotenkin kammoan kaikkia sellaisia kaavoja miten elämän tulisi mennä. Kaikkine vastakohtaisuuksineni taidan vastata liiankin hyvin perinteistä horoskooppikuvausta kaksosesta. Epäilemättä minun (ja mieheni) suurin haaste on oppia elämään kanssani. Toisaalta, kun ikinä ei tiedä, mistä milloinkin puhaltaa, ei ainakaan käy tylsäksi tämä elämä.