Tapasin eilen töiden merkeissä erään ihmisen, joka jäi mietityttämään minua. Hän on pitkästä aikaa ensimmäinen tapaamani ihminen, josta voin sanoa olevani vaikuttunut ja ketä suorastaan ihailen lähes varauksettomasti. Tässä en tietenkään pysty tämän henkilön nimeä sanomaan hänen henkilöllisyyttään (ja omaani) suojellakseni.

Ensi vaikutelmani tästä henkilöstä oli eräänlainen suuri energiapurkaus ja ilotulitus. Nainen on keski-ikäinen, hyvin tavallisen näköinen ihminen. Kun hän avasi suunsa ja alkoi puhua, en voinut kuin kuunnella. Ja ihmetellä. Ja Kuunnella. Ja lopulta ihailla. En edes tiennyt, että oikeasti sellaisiakin ihmisiä on, siis oikeassa elämässä, eikä vain elokuvissa.

Tämä nainen, kenestä tässä puhun, on varmaan 1960-luvulta asti seissyt barrikadeilla ja taistellut sen puolesta, minkä hän uskoo oikeaksi. Hän on ollut mukana niin monissa merkittävissä asioissa ja tapahtumissa, että en voinut uskoa korviani. Kun tapaamisen jälkeen googlasin hänen nimellään internettiä, olin lähes tipahtaa penkiltä. Nainenhan oli vaatimatonkin vielä! Ei ollut kertonut minulle puoliakaan saavutuksistaan.

Se, että hänen kaltaisiaan ihmisiään ei juuri koskaan tapaa, kertoo siitä että heitä on niin vähän. Harvinaista, että samassa henkilössä yhdistyy suunnaton määrä positiivista muutos energiaa, ideologista ajattelua, tahtoa ja toimintaa. On upeaa, että oikeasti joku sen ikäinen ihminen on jaksanut tapella tuulimyllyjä, byrokratiaa, päättäjiä ja valtakoneistoja vastaan kaikki nämä vuodet, eikä selvästi aio lopettaa ihan lähiaikoina. Mahtavaa, että joku tulee ja lyö nyrkkiä pöytään ja sanoo, että tässä on nyt tällainen ongelma ja se pitää korjata. Että joku karjuu päättäjille, että tämä asia kuuluu teille, ette voi paeta vastuuta ja teidän on kuunneltava.

Täytyy sulatella kaikkea hänen sanomaansa vielä hetkisen. Olen vaikuttunut. Ja hämmentynyt. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että ihmiset pitävät joitakin henkilöitä esikuvinaan. Nyt ymmärrän. Se nainen on niin lähellä minun ihmisihannettani, että ei ehkä kukaan toinen tapaamani ihminen tähän asti. Siinä on ihminen, joka voi todella sanoa, että hänellä on ollut jotain merkitystä.