Kevätväsymyksen merkkejä ilmassa. Viimeisiä esseitä ja tenttejä ei millään jaksaisi hoitaa enää ja ajatuskin niistä tuntuu täysin merkityksettömältä. Olen jo saanut tiedon, että pääsen sinne kesätyöpaikkaan josta jo aiemmin mainitsinkin. Odottelen asiaan enää vain viimeistä varmistusta työpaikan taholta. Asiasta päätetään rahoituksen vuoksi jossakin korkeammalla taholla... Sormet ristiin että kaikki menisi loppuun asti hyvin.

Olen ajatellut myös mennä päräyttää ja ostaa polkupyörän mutta osa Venetsian matkasta (joka toteutuu lokakuussa) täytyykin maksaa jo kesäkuussa joten en ole ihan varma vielä fillarin ostosta... Yleensä inhoan polkupyöriä, ne eivät yleensä koskaan toimi, vaan niissä on joko kumi lössönä tai kokonaan puhki, huonot vaihteet tai jarrut. Suurimmalla osalla polkupyöristä eteenpäin meno on todellinen haaste, ne ovat raskaita ajaa ja huonoja ohjata ja niissä on epämukava penkki. Jos ostan sen polkupyörän, aion ostaa jonkun hyvän pyörän jonka voi vakuuttaa ja joka on unelman kevyt ja pehmeä polkea ja jossa on unelmaisen pehmeä penkki. Saa nähdä törmäänkö koskaan sellaiseen.

Eilen tunsin valitsemani alan ensimmäistä kertaa snobistiseksi. Kurssiryhmämme teki ekskursion Paimion parantolaan, joka on ennen toiminut tuberkuloosi parantolana ja joka nykyäänkin toimii TYKS:in yksikkönä jossa hoidetaan mm. reuma- ja keuhkosairaita potilaita. Syy kurssimme törmäämiseen kyseiseen sairaalaan oli se, että arkkitehti Alvar Aalto on suunnitellut viimeistä piirtoa myöten kyseisen paikan lisärakennuksineen funktionalismin henkeen. On totta että kyseessä on hieno arkkitehtuurikohde ja harvoin Suomessa funktionalismi on toteutunut yhtä hienosti kuin Aallon rakennuksissa. Aallon funktionalismi oli toisaalta hyvin selkeää ja puhdaslinjaista, toisaalta taas yllättävän ahdasta ja värikästä. Kaikki sairaalassa oli suunniteltu viimeistä piirtoa myöten siten, että siellä kuolemansairaitten tuberkuloosipotilaiden olisi helppo olla ja hengittää. Mielestäni jotenkin paradoksaalista on, että nykyään hintahuipussaan olevat Aallon Artekille suunnittelemat huonekalut suunniteltiin alunperin mm. juuri Paimion sairaalaan. Koivuvaneeri korvaa funktionalismille ominaisempaa teräsputkea, koska se on jollakin tavoin suomalaisempi ja luonnonläheisempi ja kaiken lisäksi ns. Paimio-tuolin pinta on ollut helppo pitää pyyhkimällä puhtaana. Aallolla oli selkeästi ollut mielessään visio luurangonlaihoista tuberkuloosipotilaista, niin ahtaiksi hän on rakennuksen portaikot, oviaukot ja käytävät suunnitellut. Vaikka sairaalassa toteutuukin funktionalismille ominainen valon kriteeri, se ei mielestäni rakennuksen sisäosissa suurimmaksi osaksi  toteuttanut alkuperäisen funkkiksen ideaa tilan avaruudesta. Potilaille tehdyt aurinkokatokset sen sijaan olivat hienot ja näköala yli harjujen oli todella vaikuttava. Samalla kun meidän ryhmämme ihasteli suureen ääneen Alvar Aallon keltaiseksi maalattua portaikkoa, sairaat ihmiset kulkivat raihnaisesti käytävillä. Minulle tuli sellainen tunne, että meidän ei ihan oikeasti olisi pitänyt mennä sinne sairaalaan ainakaan sisälle pällistelemään. Häpesin. Onneksi meitä ei kuitenkaan päästetty osastoille.

Tänään illalla olen menossa teatteriin kavereiden kanssa katsomaan Thorin vasaraa. Siitä kirjoittelen sitten huomenissa tarkemmin...

p.s. Maistatteko te värejä? Aallon keltainen oli sellainen hapokkaan keltainen, jossa oli aavistus vihreää seassa ja täytyy sanoa että harvemmin olen yhtä happaman makuista keltaista kohdannut. Samanlainen vaikutus minuun on harvemmin ollut muilla keltaisilla sävyillä, puistattava happoreaktio on tähän mennessä aiheutunut minulle ainoastaan tietyistä vihreän sävyistä. Vieläkin nousee karvas tunne kielelle, kun ajattelen sitä keltaista.

Kuvassa Design-museon sivuilta napattu Paimio-tuoli, joka muuten on kohtuuttoman matala ja epämukava istua.