Honey, I´m home! Eli päätin sittenkin palata bittimaailmaan. Piiitkän tauon jälkeen. Hei vain kaikki vanhat tutut, ette te minusta niin vain päässeetkään eroon. Edellinen kirjoitukseni vanhassa blogissani oli heinäkuun 9. päivänä. Päätin silloin sulkea oven takanani virtuaalimaailmaan pysyvästi hetken mielijohteesta. Hyväähän se tekikin. En vieläkään usko että palaan enää chat-maailmaan, mutta blogaaminen on asia erikseen. Blogaamiseenkin sain kuitenkin aika paljon perspektiiviä ja oli ihan hyvä, että pääsin tutkailemaan mm. motiivejani ja ottamaan hieman etäisyyttä koko virtuaalimaailmaan.
Entinen blogini tuntui aika ankealta, joten päätin vaihtaa koko blogausohjelmaa. Ihan hauska tämä uuden blogin ulkoasu minusta, vaikka tämä onkin tuollainen valmispohja. Ensin klikkasin jo itseni kohtaan "luo oma sivupohja", muttä nähdessäni joukon erinäisiä koodeja joista olisi pitänyt ymmärtää jotakin, tulin kummasti järkiini.
En usko että tästä blogista tulee välttämättä ollenkaan saman tyyppinen kuin vanhasta blogistani. Tai ehkä tuleekin. Nyt tuntuu taas hyvältä kirjoittaa jotain pitkästä aikaa.
Mitäkö tässä välissä on tapahtunut minulle? Oikeastaan sitä samaa mitä aina ennenkin. Opiskelua, töitä, parisuhdetta. Ystäviä ei sittenkään ole ollut aikaa nähdä niin paljon kuin tahtoisin. Syksyn pimeys löi ensimmäistä kertaa minua halolla päähän viime viikolla ja sai harkitsemaan kirkasvalolampun ostamista. Kulta väittää, että jos vain hyväksyisin, että talvi on tulossa, minun olisi paljon helpompi olla. Ehkä siinä on joku totuuden siemen... Myönnän että herkästi linnottaudun syksyn tullen kotiin protestiksi pimeydelle ja kylmyydelle. Syksy on tavallaan hidas ja kivulias kuolema, joka sammuttaa elämän liekin tullessaan. Puiden lehdettömät luurangot tekevät surulliseksi.
Parisuhde taitaa tällä hetkellä olla elämässäni se ainoa asia, mikä tekee minut onnelliseksi. Se on hassua, miten vielä viiden vuoden jälkeenkin joku voi olla niin ihana ja tuntua niin oikealta...
Luin viime yönä Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat ja se sai minut pitkästä aikaa nauramaan ääneen. Suosittelen lämpimästi. Tänään päätimme, että lähdemme parin "kaveripariskunnan" kanssa joulukuussa Tallinnaan. Sekin lämmittää mieltä.
Se minun tylsästä ja melko säälittävästä elämästäni, mitäs teille kuuluu?
Entinen blogini tuntui aika ankealta, joten päätin vaihtaa koko blogausohjelmaa. Ihan hauska tämä uuden blogin ulkoasu minusta, vaikka tämä onkin tuollainen valmispohja. Ensin klikkasin jo itseni kohtaan "luo oma sivupohja", muttä nähdessäni joukon erinäisiä koodeja joista olisi pitänyt ymmärtää jotakin, tulin kummasti järkiini.
En usko että tästä blogista tulee välttämättä ollenkaan saman tyyppinen kuin vanhasta blogistani. Tai ehkä tuleekin. Nyt tuntuu taas hyvältä kirjoittaa jotain pitkästä aikaa.
Mitäkö tässä välissä on tapahtunut minulle? Oikeastaan sitä samaa mitä aina ennenkin. Opiskelua, töitä, parisuhdetta. Ystäviä ei sittenkään ole ollut aikaa nähdä niin paljon kuin tahtoisin. Syksyn pimeys löi ensimmäistä kertaa minua halolla päähän viime viikolla ja sai harkitsemaan kirkasvalolampun ostamista. Kulta väittää, että jos vain hyväksyisin, että talvi on tulossa, minun olisi paljon helpompi olla. Ehkä siinä on joku totuuden siemen... Myönnän että herkästi linnottaudun syksyn tullen kotiin protestiksi pimeydelle ja kylmyydelle. Syksy on tavallaan hidas ja kivulias kuolema, joka sammuttaa elämän liekin tullessaan. Puiden lehdettömät luurangot tekevät surulliseksi.
Parisuhde taitaa tällä hetkellä olla elämässäni se ainoa asia, mikä tekee minut onnelliseksi. Se on hassua, miten vielä viiden vuoden jälkeenkin joku voi olla niin ihana ja tuntua niin oikealta...
Luin viime yönä Minttu Hapulin Selibaattipäiväkirjat ja se sai minut pitkästä aikaa nauramaan ääneen. Suosittelen lämpimästi. Tänään päätimme, että lähdemme parin "kaveripariskunnan" kanssa joulukuussa Tallinnaan. Sekin lämmittää mieltä.
Se minun tylsästä ja melko säälittävästä elämästäni, mitäs teille kuuluu?
Kommentit