Tänään tulin miettineeksi kauneutta. Sitähän miettii kaikkea juuri niinkin tärkeää, kun on juuri herännyt ja mutustaa ruisleipää aamupalaksi. Kun pitäisi alkaa siivoamaan, mutta ei ihan vielä jaksa. Eilen muuten uhosin siitä siivoamisesta... Täytyy tunnustaa, että projekti on vielä erittäin kesken. Eilen sain putipuhtaaksi vasta kylppärin ja keittiön. Auts. Siinä olikin kova homma, sukeltaessani käsi edellä viemäriin tulin ajatelleeksi, että hyvä kun on kumikäsineet keksitty. Jääkaappini uumeniin pesiytyneet muumioituneet paprikat ja epämääräiset oliivipurkit ja sweet thai chili-kastikkeet vuodelta papu saivat myös äkkilähdön. Voihan ällötys, mitä kaikkea jääkaapissaan säilyttääkään. Ja syötävät ruuat siellä seassa... No, onneksi oli ajaxia jolla kuurasin koko komeuden.
    Nyt kun olen saanut yksityiskohtaisella kuvailullani aikaiseksi huonon olon kaikille ketkä tätä erehtyvät lukemaan, voinkin siirtyä siihen varsinaiseen aiheeseen, eli kauneuteen. Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että melkein kaikki voi olla kaunista.   
    Minusta kaikki lapset ja vauvat ovat kauniita. Vanhukset ovat aivan kummallisella tavalla kauniita, kun he hymyilevät. Silloin rypyt ikäänkuin siliävät hetkeksi ja pyyhkivät vuodet pois. Vanhusten ja pikkuvauvojen silmistä muuten paistaa jotain hyvin samankaltaista. En tiedä mitä se on, mutta haluaisin ajatella että se on sielu tai jonkinlaista viisautta. Meikattuja ja laitettuja meikkimissejä kauniimpana minä pidän raikasta, sporttista naiskauneutta. Minusta naisessa, joka kantaa itsensä kauniisti ja halliten, on jotain eritysen kaunista. Naisvartalossa minusta on kaunista niskan kaari, kaari joka jää kaulan ja olkapään väliin, gasellimaiset sääret sekä selän kauniisti kaartuva linja. Ripset ovat myös naisilla kauniit sekä tietynlainen hymy, sellainen joka tulee sydämestä asti ja näkyy silmissä. Sellainen pirteä, aito hymy.
    Miesvartalon kauneudesta täytyy kirjoittaa ihan oma kappaleensa. Miehessä kauneinta ovat silmät, aivan oikeasti. Mikään ei ole vastustamattomampaa kuin mies, jonka katseessa pilkahtelevat äly ja huumori. Toisekseen valloittava hymy miehelläkin on aina kaunis. Kaunista miehen vartalossa on minusta erityisesti kädet, koko matkaltaan. Hauikset ja käsivarret, ja itse kämmenet ja sormet. Niissä on kieltämättä jotain eroottistakin. No, täytyy myöntää, että näen miehisen kauneuden aika pitkälle eroottissävytteisten lasien läpi. Se on kai luonnollista, kun olen heteronainen. Ainakin suurimmaksi osaksi. Miehessä on kaunista myös hartiat sekä rintakehä, ja kylkien V-mallinen kaari. Aivan käsittämättömän kaunis miehellä on kohta, jossa alaselkä päättyy ja pyöreät, kimmoisat pakarat kohoavat. Myös jännittyneet reisilihakset ovat miehellä kauniit. Täytyy sanoa, että minulla on käynyt kerta kaikkiaan hyvä tuuri oman mieheni suhteen. Hänessä kaikki on kaunista. Voisin joskus vaikka tuntikausia katsella häntä, kun hän makailee alasti tai touhuaa jotain. Voisin piirtää hänet uudelleen ja uudelleen. Maalata silmilläni. Ja sitä sanotaan, että miehillä on tapana objektisoida nainen... x)
    No niin, nyt kun pääsin kuolaamatta yli aiheesta Mies, voin jatkaa kauneuden käsittelyä. Sanomattakin on kai selvää, että luonnon maisemat ovat kauniita. Samoin arkkitehtuuri voi parhaimmillaan olla kaunista. Usein vanhat talot ovat jollakin tavalla ränsistyneinäkin aivan erityisen kauniita. hevonen on minusta ehkä maailman kaunein eläin, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Hevosen jalossa pään asennossa, siroissa muodoissa, värähtelevissä lihaksissa ja kauniissa silmissä kauneus jollakin tavoin kiteytyy. Delfiinit ovat myös kauniita. Tiikerit ovat raidallisella, energisellä ja pelottavalla tavalla kauniita. Taiteessa esteettisesti kauneinta ovat teokset, joista välittyy jokin tunnelma tai henki. Renessanssin mestareiden teokset, erityisesti veistokset, ovat mielestäni kaikkein lähinnä esteettistä kauneutta taiteessa. Sisustuksessa minua viehättää japanilainen, paljas ja karu, mutta harkitusti kaunis sisustaminen. Esteetisesti pidän myös intialaistyyppisestä sisustuksesta, lähinnä sen mausteisen värimaailman vuoksi.
    Yksi asia, mitä en silti ymmärrä, on ihmisen kauneuden taju. Miten ihmisillä on niin vahvana sisäsyntyinen käsitys kauneudesta? Miksi kaunis tai kauneus (liittyi se sitten itseen, kumppanin valintaan tai tarpeeseen ympäröidä itsensä kaikella kauniilla) on niin tärkeää ihmiselle? Mikä merkitys kauneudentajulla on lopulta ihmiselle, entä ihmiskunnalle? Jokin merkitys kai sillä täytyy olla. Vai onko todellakin niin, kuin olen joskus kuullut sanottavan: "Kaikki kaunis on jollakin tavalla turhaa."