
Olen tässä viime aikoina lueskellut useammasta miehisestä blogista tilityksiä siitä, että a. ei pääse treffeille, b. on päässyt deittailemaan tyttöä, joka ilmoittaa että ei halua enempää, mutta miehessä ei ole mitään vikaa, c. ei saa seksiä sitten millään keinolla. Itse olen jo vuosikaudet seukkaillut ihan vakavissani, mutta silti haluaisin jotenkin olla avuksi näille miesparoille. Tässä on muutamia listattuja asioita, joita mielestäni kannattaa tehdä ja mitä ei missään tapauksessa kannata tehdä, jos on kiinnostunut naisesta ja haluaa tehdä tähän vaikutuksen. Nämä ovat vain omia henkilökohtaisia mielipiteitäni sekä havaintoja, jotka perustuvat omiin sinkkuaikaisiin virityksiini, sinkkukavereideni tilitiyksiin miehistä sekä havaintoihin, joita olen tehnyt vuosien varrella mieheni muutamasta kaverista, jotka ovat oikeasti ihan kivoja, mutta eivät ole varmaan koskaan seurustelleet saati tehneet muuta muiden kuin naisten kanssa, joiden nimi loppuu .jpg.
Toivottavasti nämä eivät loukkaa ´ketään, se ei ole tarkoitus. Toivottavasti tästä olisi ihan oikeasti jollekin jotain vinkkiä. Joka tapauksessa, tämä kannattaa ottaa osaksi myös huumorilla eikä tulkita näitä ryppy otsassa.
DEITTAILEVAN MIEHEN MUISTILISTA
1. Näytä kiinnostuksesi. Jos olet aidosti kiinnostunut naisesta, millä tasolla tahansa, näytä se hänelle. Ei me mitään ajatusten lukijoita olla.
2. Ole oma itsesi. Jos esität jotain muuta mitä olet, sen huomaa.
3. Huomioi kiinnostuksesi kohde. Älä puhu tuntikausia venäläisestä kirjallisuudesta, jos ei se kiinnosta deittiäsi. Ole huomaavainen, pienet eleet kuten oven avaaminen, tuolin tarjoaminen jne. huomataan kyllä. Jos ajattelet, että hänellä on kauniit silmät, joihin voisi hukkua, sano se. Kohteliaisuuksia saa ja pitää kertoa, jos tarkoittaa niitä. Mieti, mikä deittiäsi kiinnostaa ja mikä hänestä olisi mukava puheenaihe. Jos deittisi selvästi nauttii väittelystä, sitten voi vaikka väitellä. Jos nainen ei ole sitä tyyppiä, ei kannata alkaa haastamaan mitään väittelyä, nainen saatttaa ihan oikeasti suuttua.
4. Ole romanttinen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi söpöä tekstiviestiä. Itse muistan yhä miten kauniita tekstareita ja runoja eräs poikaystäväehdokkaani lähetteli. Ongelmaksi osoittautui vain se, että en ollut ainoa, kenellä hän niitä lähetteli, vaan mm. kämppäkaverini sai osansa niistä. Romanttisuus voi tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että kun olet menossa tapaamaan naista, taitat ohimennen vaikka kukkivan tuomen oksan ja ojennat sen hänelle. Jos menette elokuviin, menkää naisen valitsemaan elokuvaan, älä pakota häntä katsomaan kahta tuntia jotain, mikä ei voisi häntä vähempää kiinnostaa. Kauniilla naisella voi olla useampiakin kiinnostuneita yrittäjiä ja puhelinnumeron kerjääjiä samaan aikaan, siksi on järkevää jollakin tavoin erottua muista. Se ei ole mitenkään vanhanaikaista, että mies maksaa aluksi treffeillä. Kyllä se tekee ihan oikeastikin hyvän vaikutuksen. Paitsi jos nainen vaatii saada maksaa itse, niin anna hänen sitten maksaa. Jos olet p.a., ei kannata keksiä mitään kallista treffailuaktiviteettiä. Kesällä vaikka puistossa istuminen ja jäätelöllä käynti voi olla ihan romanttista. Älä nyt kuitenkaan maksasta laskuasi naisella joka tapauksessa. Minusta toimivin käytäntö olisi sellainen, että jos mies esimerkiksi ostaa leffaliput, olisi naiselta ihan fiksua ostaa vaikka yhteinen karkkipussi. x)
5. Ole aloitteellinen. Jos olet kiinostunut naisesta, sinun tulee osoittaa se hänelle selvästi. Moni nainen ei periaatteesta halua ottaa ensiksi yhteyttä, vaikka olisi miten kiinnostunut. Jos nainen on viimeksi ottanut yhteyttä ja hänestä ei sen jälkeen kuulu mitään, voi syynä olla se, että hänen mielestään on sinun vuororsi tehdä aloite.
6. Älä etene liian nopeasti äläkä liian hitaasti. Jos nainen joutuu käymään kanssasi treffeillä monta kertaa ilman että yrität edes suudella häntä, se tulkitaan helposti niin, että et olekaan kiinnostunut kuin kaverimielessä. Pahimmassa tapauksessa nainenkin alkaa silloin ajatella sinua kaverina. Toisaalta, jos yrität koko ajan hakea pelkkää fyysistä kontaktia etkä halua keskustella, sinut voidaan helposti ymmärtää niin, että sinulla ei ole mielessä mitään muuta. Jos haluat seksiä, niin go for it, _tee_ jotain asian eteen. Älä ainakaan ala puhumaan siitä. Ennen seksiä ei ole mitään syytä keskustella edellisten seksikumppaneiden määrästä tai alkaa syvällinen pohdinta siitä, olisiko jo hyvä aika siirtyä siihen seuraavaan vaiheeseen. Jos nainen ei halua, syynä ei välttämättä ole se, etteikö hän haluaisi, vaan hän saattaa esimerkiksi olla sinusta kiinnostunut aivan vakavissaan ja pelkää, että et ole enää kiinnostunut seksin jälkeen. Voi myös olla, että jos nainen ei halua vielä, hän ihan oikeasti haluaisi ensin tutustua enemmän ja vasta sitten harrastaa seksiä. Voi olla tietenkin, että nainen on myös päättänyt, että et ole sittenkään hänen tyyppiään eikä hän haluakaan mitään sen enempää. Jos nainen sanoo ei, niin se myös tarkoittaa ei ainakin sillä kertaa. Jos silti vielä jaksaa vongata, antaa itsestään aika huonon kuvan. Jos tulee torjutuksi, ei se kuitenkaan aina välttämättä tarkoita sitä, etteikö nainen olisi kiinnostunut. Jos tulet torjutuksi, älä ainakaan suutu siitä ja ala vaatia naiselta jotain perusteluja, miksi nyt ei käynyt. Älä etene myöskään liian nopeasti. Jos olette tunteneet vasta muutaman kuukauden, älä ala puhua mistään yhteen muttamisesta äläkä ainakaan vauvojen hankkimisesta. Älä ainakaan ala suunnitella ääneen nimiä yhteisille lapsillenne. Mielessäsi voit toki laatia vaikka 20-vuotissuunnitelman, mutta sitä ei ehkä kannata kertoa ennen aikaisesti tälle toiselle osapuolelle.
7. Älä puhu ällöttäviä juttuja. Naisten kanssa, joihin haluat tehdä vaikutuksen, ei välttämättä kannata puhua ihan samalla tavalla kuin miespuolisten ystäviesi kanssa. Ei siis kannata ottaa puheeksi mitään ruumiin toimintoja. Sellaiset ovat aika varma turn-off. Myös jotkut typerät puujalkavitsit tai seksistiset, rasistiset tai tietokoneisiin liittyvät vitsit kannattaa ehkä jättää kertomatta.
8. Älä pidä liian montaa rautaa tulessa. Ei kannata deittailla montaa naista samaan aikaan, vaikka et olisikaan mitään luvannut vielä kenellekkään. Jos jäät touhusta kiinni, sinulla ei käytännöllisesti ole enää mitään mahdollisuuksia. Naisten kavereiden kanssa on myös hyvä tulla toimeen, mutta jos osoitat vääränlaista kiinnostusta naisen ystäviä kohtaan, se on myös todella paha virhe.
9. Katso vähän peiliin ennen kuin lähdet kotoa. Mikään ei ole kauhean monista naisesta kamalampaa kuin se, jos miehellä on liian lyhyet housut. Jos nilkkasi näkyvät housujesi ja kenkiesi välistä, on sinulla liian lyhyet housut. Älä myöskään tunge paitaa houisuihin, se on ihan karsean näköistä. Parturissa kannattaa käydä aina joskus, tai ainakin näyttää siltä että huolehtii itsestään. Haiseva hengitys liian lähellä on aika hirvittävä kokemus, samoin hien haju. Älä kuitenkaan lotraa liikaa sitä partavettä ja deodoranttia. Muistan vieläkin erään tyypin, kenen kanssa kävin joskus treffeillä. Hän oli aivan kauhean kiva ja mukava tyyppi, todella hyvännäköinen ja muutenkin kiinnostava. Mieleen jäi silti päällimmäiseksi kauhea partaveden lotraus. Oli oikeasti vaikea olla liian lähellä sen partaveden takia, oli vaikea hengittää. Haju tarttui myös vaatteisiini. Toinen tyyppi, se samainen joka lähetteli kauniita runoja ja tekstareita liian monille naisille, omisti aivan hirveät kengät. Hänen tyylinsä oli rockabilly, ja hänellä oli jalassaan ihan hirveät teräväkärkiset spittarit, joilla hän jatkuvasti liukasteli. Ne kengät jäivät myös ystävieni mieleen. Olisin voinut silti vielä sulattaa ne kengät, mutta tyyppi teki erittäin pahan virheen koettaessaan pitää peliä myös kämppikseni kanssa. Jos kutsut naisen kotiisi, ehkä kannattaisi tsekata, ettei kämppäsi ole mikään sikolätti. Pahimmassa tapauksessa naiselle valkenee sitä kautta se siivoamisen määrä, mitä yhteiselo kanssasi jonakin päivänä hänelle tuottaisi.
10. Älä tekeydy naisen ystäväksi. Jos et ole oikeasti kiinnostunut naisen ystävyydestä, älä tekeydy hänen ystäväkseen. Jos olet oikeasti kiinnostunut seurustelemaan tai pääsemään lähituntumaan muuten naisen kanssa, älä esitä hänen ystäväänsä vain ollaksesi hänen lähellään. Todelliset motiivisi paljastuvat kuitenkin viimeistään, kun olet kännissä ja teet jonkin tökerön lähentely-yrityksen. Naisesta tuntuu silloin, että oletkin koko ajan huijannut häntä etkä ole ollutkaan ystävälle osoitetun luottamuksen arvoinen. Jos joudut ystävämies kategoriaan, sinulla ei ole kauheasti mitään mahdollisuuksia tulla vakavasti varteenotetuksi muuten. Jos haluat oikeasti olla naisen ystävä, älä pilaa sitä kännissäkään heittämällä jotain typerää "sä olet muuten helvetin seksikäs nainen tai "onko sulla aina ollut noin isot tissit" -juttua. Se ystävyys voi kaatua siihen.
11. Älä renttuile. Älä vedä kaatokännejä joka viikonloppu, äläkä osoita, että ryyppääminen on hauskin harrastuksesi. Ei kannata myöskään narkata, vaikka sitä nyt ei kyllä kannata muutenkaan tehdä. Äläkä ole mikään väkivaltainen sonni, joka uhoaa kännissä kaikille.
Tässä pähkinänkuoressa lyhyt deittiopas miehille. Tiedän, kauhean pinnallisia jotkut noista asioista, mutta olinpahan rehellinen. Nämäkin jutut ovat aika lailla naiskohtaisia varmaan, mutta ainakin minä ja varmaan aika moni ystävistänikin voisi vaikka allekirjoittaa nämä teesit.
Kaiken kaikkiaan, ei se niin vakavaa ole! Ei siitä kannata masentua, jos saa yhdeltä naiselta pakit. Eikä vielä siitäkään, vaikka saa monelta. Älä ainakaan katkeroidu ja ala vihata naisia! Se nimittäin näkyy ja silloin mahdollisuutesi pienenevät entisestään.
Niinkuin näkyy, loppujen lopuksi meidän kanssa on ihan helppo pärjätä. Ei me naiset mitään kauhean pahoja olla. Jos on jotain kysyttävää, niin antaa palaa!
Tuon "ole oma itsesi" kliseen voisit kyllä ottaa pois kun kuitenkin suosittelet toimintatapoja jotka eivät varmasti ole "omaa itseä" monien miehien kohdalla, esim. romanttiset tekstarit (mitä ne sitten lienevätkin). Ymmärrän kyllä mitä haet takaa sillä kliseellä.
Minusta eräs suuri syy yksinäisyyteen voivat olla liian jyrkät ja ehdottomat mielipiteet. Joku voisi kutsua sitä jopa suvaitsemattomuudeksi. Baariin tai yökerhoon ei tietenkään voi mennä, mutta kirjastossa tai bussipysäkillä ei myöskään naista voi lähestyä, koska "niin tekevät vain hullut".
Mutta kun mies näyttää kiinnostuksensa - vilpittömällä ja kiltilläkin tavalla - hän ottaa riskin, että joutuu poliisikuulusteluun.
"2. Ole oma itsesi. Jos esität jotain muuta mitä olet, sen huomaa."
Tähän kohtaan vastataan Ilman naista -sarjakuvan sanoilla: "Imagon muuttamisen sijasta mies voi olla päättäväisemmin oma itsensä. Tämä ei toimi. Naiset eivät ole kiinnostuneita miehestä juuri sen vuoksi, että hän on se, kuka hän on." Jos roolia pystyy esittämään, naisen saa ehkä antamaan roolille pillua. Mutta omana itsenään kelpaa harva mies.
"3. Huomioi kiinnostuksesi kohde."
Suomeksi: Ole koko ajan varpaillasi, koska nainen suuttuu, ikävystyy tai torjuu odottamatta, ilman järjellä ymmärrettävää syytä, prinsessan oikkuna. Koeta koko ajan olla mieliksi. Paitsi että jos olet mieliksi, se on mielistelyä, johon Tosi Mies ei tietenkään syyllisty.
"4. Ole romanttinen."
Suomeksi: Maksa sen pummin viinat ja safkat, ja sittenkään et saa pillua. Ei sinne päinkään. Kuten tunnettua, Richard Feynman sai naiset polvilleen nimenomaan olemalla kovis ja kingi, joka ei ylhäisyydessään maksanut kenenkään naisen viinoja ja safkoja.
"5. Ole aloitteellinen."
Aloitteellisuus voi johtaa ahdistelusyytteisiin ja poliisikuulusteluun. Joka kerta kun mies päättää olla aloitteellinen, hän päättää ottaa massiivisen riskin.
"6. Älä etene liian nopeasti äläkä liian hitaasti."
Eli siis taas kerran: Miten päin teetkin, se on aina väärin.
"7. Älä puhu ällöttäviä juttuja."
Päin vastoin. Puhu _harkitusti_ ällöttäviä juttuja. Jos naiselle sanoo suoraan että haluaa nussia, mutta jos samalla naiselle on selvää, että se ei ole ainoa asia mitä pystyy sanomaan - jos selvästi haluaa nussia naista, mutta ei ole _uhkaava_ eikä tee ehdotuksia _kouristuksenomaisesti_, nainen saattaa päätyä polvillaan kerjäämään kyrpää sisälleen ja kieltä klitorikselleen. Halut ne on naisellakin, nainen vain ei yleensä uskalla antautua niille, koska miehet ovat ihan oikeasti vaarallisia. Jos mies sanoo selvästi haluavansa panna, mutta samalla on ilmeistä, että hän on halujensa herra (osaa puhua muustakin, ja ehtii vaihtaa omasta aloitteestaan puheenaiheen joksikin turvallisemmaksi ennen kuin nainen ehtii edes kunnolla loukkaantua) ja ettei hän raiskaa eikä ole vaarallinen, kilttikin tyttö uskaltaa antaa haluilleen vallan. (Tämä muuten on sellainen juttu, jonka olen huomannut ihan käytännössä.) - Kokonaan toinen juttu on hermostunut mies, joko neuroottisesti joko välttelee seksiaihetta tai puhuu pelkkiä seksijuttuja: sellaista nainen pelkää ja ihan syystä, koska sellainen mies ei ilmeisestikään ole seksihalujensa herra eikä ole vielä aikuistunut riittävästi integroidakseen seksin osaksi persoonallisuutensa kokonaisuutta - puhumattakaan siitä, että hän aivan ilmeisesti on kokematon, eli huono rakastaja.
"8. Älä pidä liian montaa rautaa tulessa."
Oman mielenterveyden takia kannattaa olla panostamatta liikaa yhteen ainoaan naiseen, ennen kuin pillua on alkanut tulla ja vakava suhde on näköpiirissä. Muuten päätyy poikuutensa säilyttäneeksi kolmekymppiseksi, ja tilastojen mukaan se on varmempi tie ennenaikaiseen hautaan kuin tupakka ja viina. Monenlaisista naisista saadut seurustelu- ja seksikokemukset sitä paitsi ovat kallisarvoista sosiaalista kokemusta, josta on varmasti hyötyä sen Suuren Rakkaudenkin kellistämiseen.
"9. Katso vähän peiliin ennen kuin lähdet kotoa."
Eli siis haista ei saa, mutta jos yrittää huolehtia hygieniastaan, silloin haisee liikaa dödölle. Niin tai näin, aina väärinpäin. Hur man än vrider och vänder på sig, alltid har man rumpan bak. Muuten: jos mies panee naisen ulvomaan orkuissaan, sen jälkeen naista ei kiinnosta miehen hygienia tai hygieniattomuus suuntaan tai toiseen, sen jälkeen nainen haluaa aina vain lisää, vaikka mies kömpisi esiin viemäristä. (Tutkittua tietoa se on tämäkin.)
"10. Älä tekeydy naisen ystäväksi. Jos et ole oikeasti kiinnostunut naisen ystävyydestä, älä tekeydy hänen ystäväkseen. Jos olet oikeasti kiinnostunut seurustelemaan tai pääsemään lähituntumaan muuten naisen kanssa, älä esitä hänen ystäväänsä vain ollaksesi hänen lähellään. Todelliset motiivisi paljastuvat kuitenkin viimeistään, kun olet kännissä ja teet jonkin tökerön lähentely-yrityksen. Naisesta tuntuu silloin, että oletkin koko ajan huijannut häntä etkä ole ollutkaan ystävälle osoitetun luottamuksen arvoinen. Jos joudut ystävämies kategoriaan, sinulla ei ole kauheasti mitään mahdollisuuksia tulla vakavasti varteenotetuksi muuten."
Tämä on kyllä ihan totta. Siksi pitää tehdä alusta lähtien selväksi, että jos pillua ei ala tulla, ei tarvitse sitten pitkän päälle jutella eikä uskoutuakaan. Kiltit miehet tekevät sen virheen, että kun nainen uskoutuu heille tavalla, jolla hänen heidän käsityksensä mukaan pitäisi uskoutua vain poikaystävälle, heillä olisi jotain mahdollisuuksiakin.
"11. Älä renttuile. Älä vedä kaatokännejä joka viikonloppu, äläkä osoita, että ryyppääminen on hauskin harrastuksesi. Ei kannata myöskään narkata, vaikka sitä nyt ei kyllä kannata muutenkaan tehdä. Äläkä ole mikään väkivaltainen sonni, joka uhoaa kännissä kaikille."
Kuten Lord Boredomkin jo sanoi, miehen renttuus, väkivaltaisuus ja päihteiden käyttö tekevät hänestä naisille jännittävän ja kiehtovan. Kiltit, päihteettömätkin tytöt ovat ainakin puhtaasti hormoni- ja pimppalitinätasolla kiinnostuneita väkivaltaisista huumeidenkäyttäjistä. Tunsin kerran kaverin, joka oli nainut puolen kaupungin tyttöjä. Hän käytti viinaa alkoholistin tavoin ja hakkasi kaikkia tyttöystäviään maailman luonnollisimpana asiana. Hän oli luonnollisesti pannut kaikkia tiedostavia feministi- ja radikaalityttöjä; yksi heistä oli lopulta pannut välit poikki, ei väkivaltaisuuden takia, vaan siksi, ettei hän ollut tarpeeksi kovakourainen.
Varo vaan Chi:n mies ;)
Tarkkailija: En tarkoita kuitenkaan että kaikki naiset odottaisivat miehen olevan se aloitteellisempi osapuoli, on niitäkin naisia jotka vievät ja mies on se joka vikisee. Aika monet naiset kuitenkin odottavat että mies on ainakin aluksi se "kiinnostuneemman oloinen" osapuoli, aikka he olisivatkin itse kuinka kiinnostuneita.Tämä mun listalla esitetty malli on varmaan joistakin ihan älyttömän vanhanaikainen koska miehen odotetaan olevan aloitteellisempi, mutta ihan oikeasti se kovin monilla naisilla menee näin. Heh, taidat olla mies, kun et tiedä mitä romanttiset tekstarit ovat..? No ne ovat sellaisia, joissa joko vihjataan tai suoraan paljastetaan, että on ajatellut toista, ei voi lakata ajattelemasta toista, miten kaunis tms muuten ihana toinen on, tai että haluaisi kauheasti tavata toisen uudelleen. Jotenkin sillä tavalla söpösti ja herkästi kirjoitettuna. Ihan oikeasti tarkoitin että pitäisi silti muuten olla oma itsensä, kannattaa vain vähän "siistiä" sitä omaa itseään tietyiltä osin ettei päästä ihan kaikkia sammakoita karkaamaan.
Peggy: Hyvä huomio muuten! Jos ei käy missään on aika vaikea tosiaan tavata ketään. Baarissa kukaan ei tosin ole sellainen kuin oikeasti on, vaan kaikki vain esittävät jotain ihanneminäänsä, mutta voihan baarissakin mennä juttelemaan ja vaikka kysyä, voisiko tavata joskus myöhemmin uudestaan. Monet ihan kunnolliset ihmiset ovat tavanneet toisensa baarissakin. Minusta esimerkiksi kavereiden järjestämät bileet ovat loistavia tilaisuuksia tavata ihmisiä. Itse tapasin oman mieheni kavereiden kautta. Harrastusporukat ovat myös hyviä paikkoja. Ainakin kamppailulajipiireissä niitä romansseja tuntuu syttyvän aina vähän väliä, koska järjestetään paljon mm. yhteisiä saunailtoja yms. vapaa-ajan tapahtumia. Voin kertoa, että kannattaa sitten valita joku sellainen harrastus/kerho, missä niitä naisiakin käy. Jostain shakki- tai go-kerhosta voi toki löytää jonkun naisenkin, mutta todennäköisimmin hänkin on sitten jo valmiiksi varattu. Ihan totta muuten tuo liian jyrkät ja suvaitsemattomat mielipiteet. Monet miehet ovat tottuneet lisäksi kavereidensa kanssa miehisesti väittelemään ja lyttäämään toistensa mielipiteitä. Aika monet miehet väittelevät naistenkin kanssa samalla tavalla aggressiivisesti. Jos on naisesta kiinnostunut, ei kannattaisi ainakaan jyrätä häntä, vaan syvällinen ja rakentava keskustelu on varmasti parempi vaihtoehto ainakin naisen kannalta.
=) Kyllä mun mielestä olisi hauska, jos joku kiva tyyppi lähestyisi mua vaikka kirjastossa. Ehkä mä olenkin sitten itse hullu. Jos lähestyy naista jossain tuon tyyppisessä paikassa, kannattaa tehdä se sillä tavalla että tuo ilmi, että ei yleensä tekisi koskaan niin, ja varoa ettei näytä miltään pervolta stalkerilta. Kannattaa kuitenkin vähän miettiä niitä lähestymistapoja. Mun entisen kämppiksen pyörään, jossa ei ollut valoja, oli joku kerran yliopistolla asentanut täysin toimivan dynamolampun sillä aikaa kun kaveri oli luennolla. Sinänsä hänestä oli kiva saada valo pyöräänsä, mutta vielä tänäkään päivänä ei ole selvinnyt, kuka sen lampun asensi. Koko juttu oli itse asiassa vähän liian outo, se toi mieleen että joku outo stalker väijyisi jossain varjoissa...
Näistä yllättävistä lähestymisistä puheen ollen... Kerran kun meillä oli miehen kanssa riita, niin lähdin kiukuspäissäni tähän lähiopiskelijakapakkaan kahville. Siellä olikin joku tyyppi, joka kysyi voiko istua samaan pöytään ja kyllähän se mulle sopi, ettei tarvinnut yksin istua.. Tyyppi oli vaikka kuinka fiksu ja mukava! Hänellä oli mukanaan kirja, johon hän kirjoitteli runoja ja sitten hän luki niitä mulle ja kyseli mun mielipiteitä niistä. En sitten tiedä oliko hän tarkoittanut sitä miksikään iskuyritykseksi, mutta voin kertoa, että se todellakin olisi toiminut jos en olisi jo ollut varattu. Kun kerroin tapahtumasta miehelle, hän tietenkään ei ollut kauhean ilahtunut...
Tähti: Totta! Tuo kehonkieli on tosiaan sellainen, mitä kannattaa miettiä. Naiset ovat kauhean hyviä lukemaan toisen kehonkieltä ja ilmeitä. Ihan oikeasti muuten kauhean monet miehet tuijottavat puhuessaan anisen rintoja, niihin on ilmeisesti helpompi katsoa kuin silmiin. Älkää tuijottako niitä rintoja! Kyllä ne siellä pysyvät, vaikka ette tuijottaisikaan. Jos luulette, että voitte jotenkin huomaamattomasti tuijotella niitä, olette väärässä. Myös, jos olette naisen kanssa jossain ja ohi kävelee joku aivan tyrmäävä nainen, lähes kukaan mies ei voi hillitä seuraamasta tätä naista ohimennen katsellaan niin kauan kuin näkee tämän naisen. Luulen että se tapahtuu aivan tiedostamatta. Se on muuten todella, todella ärsyttävää!!! Keskittykää siihe, kenen kanssa olette.
Jotain hauskaa ja omaperäistä kannattaa kyllä keksiä. Mieheni esimerkiksi tavatessamme ennusti kädestäni. Hän oli lukenut jonkin kirjan, jossa kerroottiin mitä käden viivat tarkoittavat ja mitä niistä voi lukea jne. Kieltämättä aika hyvä keino! Syntyy kädestä pitämistä ja fyysistä kontaktia ihan luonnollisesti... Ja oli todellakin omaperäistä. Sen jälkeen "I only had eyes for him.." x)
Kivaa kun tästä tulee keskustelua!
Heh. :D En mä väittänytkään, että naiset olisivat loogisia. Kultainen keskitie on monessa asiassa paljon parempi kuin äärilaitoihin meno. Mistä ihmeestä sä olet muodostanut nuo kummalliset käsityksesi naisista? Ilmeisesti sun planeetalla naiset ovat jotain ihan eri rotua kuin sillä planeetalla, jossa mä elän.
Tuo pornoleffoista opittu "Haluan nussia sua" -avausrepliikki toimisi ehkä, jos mies näyttäisi Brad Pittiltä tai David Beckhamilta, ja nainen olisi itsekin vain seksin puutteessa. Itse uskaltaisin väittää, että tuo toimisi varmaan jossain tanssibaarissa, jossa katkerat ja kitkerät juuri eronneet ehkä hieman vanhemmat naiset ovat menneet tuhannen humalassa baariin etsimään seksiseuraa ja todistamaan itselleen, että ovat vielä haluttavia.
Nuo suoraan tehdyt rivot ehdotukset eivät toimisi ainakaan 99,99%:iin tuntemistani naisista. Eivät todellakaan, vaikka mies olisi kuinka hyvännäköinen. Useimmiten muuten ne miehet, jotka itse luulevat eniten olevansa hyvännäköisiä, eivät oikeasti olekaan mitenkään erikoisen; vaan ainoastaan liian sliipatun näköisiä.
Jos teillä on joku perversio päästä puhumaan rivoja naiselle, kannattaa ehkä soittaa niille seksilinjoille eikä testata sitä "oikeisiin naisiin". Parisuhteessa asia voi olla sitten jo eri juttu, jos se on molemmille osapuolille ok.
Joskus baareissa tulee vastaan näitä suoran toiminnan miehiä, jotka kaikenlisäksi vielä käyvät heti käsiksi. Tarttuvat pakaraan tai rintoihin tai muuta yhtä ällöttävää. Kerran punk-bändin keikalla joku kauhea tyyppi kävi sivusta päin väkisin kiinni, piti kaikin voimin halausotteessa ja nuoli mun poskea. Voin kertoa, että MIKÄÄN ei ole ollut yhtä ällöttävää. Mies ehkä itse luuli olevansa kovinkin HOT?! Mun mielestä todellakin NOT!!! No, pääsin pois tilanteesta, kun mieheni ryntäsi hätiin. Sen jälkeen Melkein pääsin todistamaan kukkotappelua, mutta onneksi tilanne ei sentään kärjistynyt ihan niin pahaksi.
Olen myös itse joskus avarilla pamauttanut näitä törkeitä kähmijöitä ympäri korvia. Eivätpä sen jälkeen enää kähmineet. Jos minuun käydään käsiksi, minä katson että minullakin on totta vie lupa puolustautua fyysisesti.
Miehet: Ei kannata ehdotella suoraan rivoja ällöttävällä ja pervolla tavalla. Älkää myöskään käykö käsiksi. Älkää myöskään väijykö ja vaaniko naisia tai muuten käyttäytykö jotenkin pelottavasti ja poikkeavasti. Silloin voi hyvin käydäkin niin, että joutuu poliisikuulusteluun ennen pitkää. Naisia voi kyllä lähestyä fiksulla ja omaperäisellä tavalla siten, että annatte itsestänne mukavan ja hauskan kuvan vaikuttamatta kutienkaan pervolta. Jos te joudutte poliisikuulusteluun siksi, että olette lähestyneet naista, olette tehneet sen Erittäin huonolla tavalla ja rikkoneet Suomen lakia. Ei sinne poliisikuulusteluun turhanpäiten pyydetä. Eikä kukaan nainen huvin vuoksi nosta mitään kanteita.
Panu, eivät naiset yleisesti halua mitään väkivaltaisia, ryyppääviä ja narkkaavia sikoja. Ei sellainen ketään kiinnosta eikä kiihota. Jos haluaisivat, olisin kirjoittanut niin.
Eivätkä muutenkaan naiset halua mitään luolamieskäytöstä, paitsi joskus todella harvoin oikeassa tilanteessa omalta mieheltä. Korkeintaan sängyssä, ja sielläkin vain joskus.
MIka!!! :D Sinuna ehkä keskittyisin testaamaan noita juttuja siihen omaan tyttöystävään.. ;) Vai pitääkö mun seuraavaksi kirjoittaa opas seurusteleville miehille: Näin pidät tyttöystäväsi?
Aurinkoista päivää kaikille!
Mut se opas pitäisi olla tietysti naisille: Näin pidät Chi:hin hullaantuneen miehesi. Ellei se sitten ole suunnattu sinun miehellesi =)
En ny jaksanu lukea kaikkie ni jääköön kommentoimatta =D
Eräs sitten turvautui fyysiseen väkivaltaan. Raukkamaista!
Heh. No sitten oli kyseessä varmaan vähän huumorintajuton nainen. "Ennustajan" ei ehkä kannattaisi paljastaa kaikkia korttejaan ihan heti.. ;)
Sanokaa mua kyyniseksi, mutta musta kyse on siitä, että on monia strategioita. Näissä vinkeissä kuvataan ehkä yksi strategia, joka toimii vain tietyntyyppisillä miehillä. esim. nämä oven avaamiset, laskun maksamiset toimii ja on käyttökelpoisia miehille, joilla on fyysisesti vahva olemus, esim. pitkät lihaksikkaat miehet, mutta toimii paljon huonommin lyhyillä ja kaposilla miehillä. Jokaisen täytyy etsiä ja löytää sopiva strategia, joka tepsii naisiin, mutta sen täytyy olla johdonmukainen alusta loppuun. Lyhyiden miesten kannattaisi olemuksellaan painottaa tasa-arvoisuutta, tasavertaisuutta naiseen, ja siksi tuoda esille empaattisuuttaan, kuunnella, ymmärtää, uskoutua ja antaa naisen uskoutua jne. Vaarana tuossa on, että "joutuu" kaveriksi, mutta lyhyillä miehillä se on vaarana joka tapauksessa.
Viileys ja etäisyys on myös yksi strategia, joka joillekin toimii paremmin kuin ovien avaaminen jne.
Ohjeesta 2. Ole oma itsesi. Huono ohje. Kukaan ei ekoilla treffeillä ole oma itsensä, vaan yrittää antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan. Ei ole väärin tuoda esiin tiettyjä puolia itsestään ja "salata" toisia. Onnistunut itsensä markkinointi on vaan merkki sosiaalisesta älystä, siitä, että on pystynyt arvioimaan naisen tarpeet ja vastaamaan niihin oikein.
Ohjeeseen 4 lisäisin. Olet romanttinen tavalla, jolla se sinulle on luontevaa. Älä tee asiasta isoa numeroa. Romanttisuuden kanssa pitää olla ERITTÄIN varovainen. Siinä täytyy jo tuntea nainen hyvin, muuten tekee äkkiä itsestään pellen. EI ALOITTELIJOILLE!
Tää on ihan hullu:
"Jos olet oikeasti kiinnostunut seurustelemaan tai pääsemään lähituntumaan muuten naisen kanssa, älä esitä hänen ystäväänsä vain ollaksesi hänen lähellään. Todelliset motiivisi paljastuvat kuitenkin viimeistään, kun olet kännissä ja teet jonkin tökerön lähentely-yrityksen. Naisesta tuntuu silloin, että oletkin koko ajan huijannut häntä etkä ole ollutkaan ystävälle osoitetun luottamuksen arvoinen."
Todelliset motiivisi paljastuvat? Entä jos miehen kiinnostus naiseen onkin herännyt sen jälkeen kun he ovat päättäneet ollakin vain ystäviä? Onko tuo naiselle aivan mahdotonta? Mies, joka on kerran laitettu ystävä-kategoriaan ei voi koskaan siirtyä rakastaja-kategoriaan? Miksei?
Ja mitenkä niin huijannut? Miten se, että lähentelee, osoittaa olevansa naisesta kiinnostunut myös "sillä" tavalla on huijaamista? Eikö mies voi olla naiselle sekä ystävä että rakastaja? Ja miksi luottamus on kiinni seksuaalisesta kiinnostuksesta tai kiinnostumattomuudesta? Onko tässä kyse uskoutumisesta? Nainen ei pysty uskoutumaan rakastajalleen, mutta sellaiselle pystyy, joka on vain ystävä, niinkö?
Ohje 8. Älä pidä liian montaa rautaa tulessa. - on huono. Oikean strategian oppii vain deittailemalla, ja paljon, sitä ei opi lukemalla - ainakaan naisten tekemiä - deittailevan miehen muistilistoja. Sori vaan.
Reaalimaailmasta ja käytännön kokemuksesta.
"Ilmeisesti sun planeetalla naiset ovat jotain ihan eri rotua kuin sillä planeetalla, jossa mä elän."
Niin, tai sitten naiset eivät kerta kaikkiaan kykene tarkastelemaan omaa parisuhde- ja deittailukäytöstään objektiivisesti.
"Tuo pornoleffoista opittu "Haluan nussia sua" -avausrepliikki toimisi ehkä, jos mies näyttäisi Brad Pittiltä tai David Beckhamilta, ja nainen olisi itsekin vain seksin puutteessa."
Kuka puhui mitään _avaus_repliikistä? Tosin olen kyllä saanut sekä kaikki aikaisemmat, tilapäiset seksipartnerini että nykyisen tyttöystäväni nettitreffailemalla, jolloin oli alusta lähtien selvää että seksi oli tavoitteena. Kun mies tekee selväksi alusta saakka että meidän kämpille ei ole asiaa jollei ole tarkoitus naida, voin vakuuttaa että sinne kämpille myös tulee naisia.
"Nuo suoraan tehdyt rivot ehdotukset eivät toimisi ainakaan 99,99%:iin tuntemistani naisista."
Olen aina halunnut sanoa tämän naiselle: Sinä et todellakaan tiedä naisista yhtään mitään.
"Jos teillä on joku perversio päästä puhumaan rivoja naiselle"
Ei, kyllä se meidän perversio on päästä rämpyttämään häpykieltä ja työntämään siitintä sisälle. Rivojen puhuminen kuuluu toki asiaan.
"Joskus baareissa tulee vastaan näitä suoran toiminnan miehiä, jotka kaikenlisäksi vielä käyvät heti käsiksi. Tarttuvat pakaraan tai rintoihin tai muuta yhtä ällöttävää."
No on se ihme, ettei viesti mene perille. Sanoin, ettei rivoja puhuessa tietenkään saa aiheuttaa naiselle pelontunteita. Käsiksi käyminen on sallittua vasta kun nainen antaa yksiselitteistä vastakaikua. Pointtini oli, että mies tekee selväksi olevansa halukas, mutta antaa naisen - kostuvine pimppoineen - tehdä itse päätöksen seksiin suostumisesta.
"Eikä kukaan nainen huvin vuoksi nosta mitään kanteita."
Tuo on oikeasti karkeaa valetta. Kyllä nostaa ja tiedät sen varmasti itsekin oikein hyvin. Aivan varmasti kaveripiiriisi kuuluu ainakin yksi nainen, joka on nostanut miestä vastaan kanteen kyseenalaisin tai tulkinnanvaraisin perustein.
"Panu, eivät naiset yleisesti halua mitään väkivaltaisia, ryyppääviä ja narkkaavia sikoja."
Paavikaan ei kuulemma ole katolinen. Ja Saharassa tahtoo nykyään olla pahuksen kosteaa.
No mä nyt luulin, että on sanomattakin selvää, että jos availee ovia tms. osoittaa huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, että siitä ei pidä tehdä jotain numeroa ja kuvitella saavansa jonkin palkkion. Joten kuvittelin muutenkin, että noi on aika perusjuttuja, jotka olis vähän joka jätkällä hallussa. Ilmeisesti olin väärässä.Sillä, miltä se tuntuu naisesta, kun joku on kohtelias ja huomaavainen, ei ole mitään tekemistä miehen pituuden tai lihaksiston kanssa.
Ole oma itsesi -kohdalla tarkoitin sitä, ettei kannata esittää olevansa kauheasti erilainen kuin oikeasti on, sillä silloin toinen voi ihastua itsestäsi luomaan kuvaan, ja kun paljastuu, ettei olekaan sellainen kuin on esittänyt olevansa, se kostautuu. Tarkoitin, että kannattaa olla rehellinen ja aito, feikkaamisen huomaa yleensä aina jossain vaiheessa.
Lisäyksesi kohtaan neljä oli minusta hyvä, se mikä on luontevaa yhdelle, ei välttämättä ole luontevaa toiselle.
Tuohon ystävämies kohtaan: puhun vain omista kokemuksistani, joita on tässä asiassa aika monta. Monilla kavereillanikin on vastaavia kokemuksia. Voi tottakai olla, että miehen kiinnostus olisikin herännyt ihan yhtäkkiä, mutta jos kiinnostus tulee puskan takaa yllärinä naiselle, joka ei ole yhtään varautunut siihen, siitä saattaa suuttua. Jotenkin se tuntuu siltä, että jos on puhunut ystävämieheölle jotain todella henkilökohtaisia asioita, joita ei puhuisi heti miehelle, johon on ihatunut, tulee tunne että toinen on ollut ikään kuin "susi" lampaan vaatteissa tms. Tai että onkohan toinen ollut koko ajan salaa ihastunut ja käyttänyt luottamusta väärin hyväkseen. Naiselle voi olla esimerkiksi aivan luonteva ajatus pyytää kaverimies kotiinsa ja käväistä vaikka pikaisesti suihkussa samalla kun kaverimies katselee vaikka telkkaria. Naiselle ei ihan oikeasti tule välttämättä mieleen, että kaverimies voisi "katsoa sillä silmällä" ja että kaverimiehen katseelta tulisi jotenkin suojautua. Jos kaverimies myöhemmin illan aikana avautuukin että on aivan ihastunut eikä hän voinut uskoa silmiään, miltä nainen näytti pelkkä pyyhe päällään, tulee sellainen olo kuin olisikin ollut pelkkä objekti. Tai että onkohan mies koko ajan ajatellut naista sillä tavalla. Tavallaan kaverimies silloin ns. "laskeutuu" samaan kategoriaan muiden miesten kanssa.
niin, mun on kylölä ollut aika mahdotonta siirtää ystävämiehiä sieltä ystävä-kategoriasta seksuaalisesti kiinnostavien miesten kategoriaan. Jos niin on onnistunut tekemään, niin sitten taas miestä on ollut vähän vaikeaa enää pitää ystävänä, sillä miestä, johon on esim. ihastunut ujostelee ihan eri tavalla kuin ystäviä, eikä ystävyys voi olla enää yhtä avointa kuin ennen.
Jos ollaan jo päästy seurustelun asteelle ja ollaan rakastuttu, on minusta ystävyys ehdoton edellytys suhteen jatkumiselle ja hyvinvoinnille. Se ystävyys sitten kehittyy siinä vähitellen... Nainen pystyy kyllä uskoutumaan miehelleen, usein syvällisemmin kuin kenellekään ystävälleen.
Nää on aika monimutkaisia ja tunneperäisiä asioita, joita on aika vaikeaa selittää miehelle. Miehen voi olla aika hankalaa näitä tajuta, sillä miehet ilmeisesti ajattelevat kaikesta niin eri tavoin. Nää asiat on aika pitkälle tunneasioita, ja niitä on silloin tosi vaikea järjellä selittää.
Ei nää mun "teesit" ootarkoitettukaan miksikään yleismaailmallisiksi ohjeiksi, jotka pätisivät kaikkiin naisiin. Nää on tarkotettu jotenkin helpottamaan niiden miesten elämää, jotka ovat _aivan pihalla_ naisten suhteen, eivätkä oikeasti tiedä yhtään, miten naisten kanssa kannattaisi menetellä tai olla.
Aika hauska muuten, että kaikki naiset jotka tätä ovzat kommentoineet, ovat silti olleet mun kanssani aika pitkälle samoilla linjoilla, näitä vastaanväittäviä "eipäs"-viestejä on tullut vain miehiltä. x) Mä olen itse nainen, kyllä mä osaan ainakin omasta puolestani parhaiten sanoa, mikä muhun tehoiaisi ja mikä ei. Ja missä miehet yleensä menevät vikaan.
Ei näitä oo pakko uskoa, jos ei halua. x)chi
Juu, se kyllä tiedetään nyt aikuisena. Nuorena miehenä tilanne oli toinen, kun silloin oli antanut aivopestä itsensä uskomaan siihen "naiset haluavat herkän miehen" -roskaan. Et tiedäkään kuinka monet kiltit ja älykkäät miehet uskovat tuohon hölynpölyyn ja yrittävät olla ystäviä siinä toivossa, että pääsisivät tytön poikaystäviksi sitä tietä.
Minä en kyllä aidosti ymmärrä mikä saa niin monet naiset ajattelemaan että mies ja nainen jotka ovat molemmat vapaita voisivat olla puhtaan platonisia ystäviä.Tai siis, tiedän että monille naisille tulee vastaan näitä "joo ollaan vaan ystäviä"-miehiä mutta sitä en ymmärrä etteivät naiset oikeasti näe mistä oikeasti on kyse. Mies on_aina_ (pois lukien homot) valmis seksiin tämän ns. ystävän kanssa ja ainoa syy miksi hän ei tätä tuo suoraan esille on se että hän joko ujostelee tai tietää että nainen ei suostu. Aina on poikkeuksia mutta ne ovat hyvin, hyvin harvinaisia.
Tuolla muuten on merkitystä. Usko pois. Itse olen lyhyt ja kapoinen, siksi tiedänkin. Tässä on siis kyse oven avaamisesta ja naisen puolesta maksamisesta. Jos mies on samankokoinen kuin nainen ja esim. avaa naiselle oven, huomaat kai, että se on hieman koomista. Oven avaamisessa ym. on kyse muustakin kuin vain kohteliaisuudesta ja huomaavaisuudesta. Siinä on kyse vallasta. Avaamalla oven tai maksamalla naisen puolesta mies viestii tietyllä tavalla ylivertaisuuttaan, sitä että mies hallitsee tilannetta. Tosiasia on, että lyhyellä miehellä tällainen valta ei ole samalla tavalla automaattista kuin pitkällä ja riskimmällä, jolla on etuasema, koska hän hallitsee tilaa, pelkästään olemuksellaan, paremmin kuin lyhyempi. Minä en vitsaile. Tässä on kyse seikoista, jotka ovat naisille tiedostamattomia. Myönnän, että yksistään tällä seikalla ei ole suurta merkitystä. Merkitys syntyy kaikista tällaisista tiedostamattomista pikkuasioista kokonaisuutena.
Vaikeata on antaa yleispäteviä neuvoja, jotka toimisivat kaikissa tilanteissa, mutta yksi neuvo, mitä itse olen oppinut menisi näin (siis miehelle): Ole dominoivampi kuin nainen. Musta tuo on hyvin tärkeä. Naiselle ei saa antaa vaikutelmaa, että hän hallitsee tilannetta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä chi ja muut naiset tähän sanovat. Siksi esim. kohteliaisuuden sanominen naiselle + pikku palvelut EI toimi silloin, jos nainen kontrolloi tilannetta, esim. keskustelua. Kohteliaisuuden pitää olla miehelle aina pieni myönnytys, ennen kuin se merkitsee naiselle mitään. Siinä mies luovuttaa naiselle osan vallastaan, jota hänellä on naisen yli. Ei toimi, jos miehellä ei alunperinkään ole sitä valtaa, jota antaa.
"Naiselle ei ihan oikeasti tule välttämättä mieleen, että kaverimies voisi "katsoa sillä silmällä" ja että kaverimiehen katseelta tulisi jotenkin suojautua."
Oletteko te naiset noin naiiveja? Ihan kun sitä olisi miehellä kaksi eri paria silmää, ja se ihan tahdollaan voisi päättää kummilla silmillä se naista milloinkin katsoo?
Minun käsittääkseni kaikista paras, kaikista paras neuvo minkä voi antaa, on se että ole itsevarma. Jos et ole, niin opettele itsevarmaksi, jos ei onnistu niin opettele edes esittämään sellaista. Itsevarmuus kaikenlaiset varmat ja harkitut liikkeet, avuttoman sähläämisen sijaan, on niin niin paljon paremmin toimivia.
Kokematon mies on lähinnä säälittävä, kokematon nainen sen sijaan ei. Jälkimmäisiä harvemmin löytää, tuppaavat neitsyytensäkin ennen poikia menettämään. Sen sijaan ensimmäisiä kyllä löytää, ja se kokemattomuus näkyy päällepäin, se antaa naiselle huolestuttavaa signaalia.
Jotain tämänkaltaisia neuvoja kukkasten ja "ole oma itsesi" sijaan. Yksinkertaisesti asioita, jotka saa miehen vaikuttamaan mieheltä; itsevarmuus, päättäväisyys ja hallinta jota tässä on jo vähän käsitelty. Ei pakolla venytettyjä romeo-liikkeitä, joissa mies tuntee itsensä yhtä ketteräksi kuin tiejyrä. Itse olen käyttänyt sitä tietä, ja minulta meni puolisen vuotta toipua nöyryytyksestä mitä tuli kun runosuoni alkoi sykähdellä. Olisi pitänyt pysyä sillä peruslinjalla.
Tosiaan. Tuttavapiirissäni on muutamia miehiä jotka saavat säännöllisesti, ja heidän yksikään "bravuurinsa" ei liity tasa-arvoon tai romeo-liikkeisiin, he vain yksinkertaisesti, ovat itsevarmoja moukkia.
Minä en myöskään tajua tuota naisten kaverijuttua, mies on yhä MIES vaikka kutsuisit sitä kaveriksi. Joten älkää ollenkaan ihmetelkö jos alkaa vähän mieli tehdä, jos siinä pyyhe päällä keimailette tai alastomanakin viuhahtelette "vain kaverin" edessä. Vielä parempi jos on suhteessa, selittäkää miehellenne sitten sitä vain kaverin edessä viuhahtelua. Itse olen yrittänyt joskus päästä kaveri-kategoriasta ylöspäin, mutta tyhjää arpaa. Ovatko naiset oikeasti näin tyhmiä miesten suhteen? Ei se että kutsut miestä kaveriksi meinaa mitään, ihan yhtä hyvin hän voi haluta sinut silti selättää.
Tuossa myös mainittiin että seksin jälkeen kaveruus muuttuu vaikeammaksi, seksi yleensäkin tuntuu vaikeuttavana asioita. Olen joskus miettinyt mitä naiset tarkoittavat kun kirjoittavat deitti-ilmoitukseen "tahdon älyllistä väittelyä ja syvällistä keskustelua" ja vitut tahtovat, sellainen mies joka siihen pystyy harvemmin naisia kiinnostaa. Sitä paitsi kuka täysjärkinen tahtoo väitellä suhteessa. Niin se seksi. Seksi tuntuu yhä enemmän kilpailulta, ja kumppani jonka kanssa harrastaa seksiä, sille on täysin erilaiset standardit kuin muille, välistä tuntuu että sen kumppanin pitää olla mahdollisimman pinnallinen jotta sitä voisi naida. Itse olen avautunut ongelmistani, ja jouduin vieraslistalle sen seurauksena, ei mitään toivoa pillusta siinä tilanteessa ja sitten tuli sitä "ollaan vaan kavereita", seksi on kilpailua ja se on sitä vielä parisuhteessakin. Kaikenlaiset mussutukset "ei saa olla suoritus, vaan rakkaudenosoitus" on ihan puppua, sinä päivänä kun miehellä ei ota eteensä nainen saa kohtauksen.
Minusta on hyvin stressaavaa ajatella että pysyvän seksisuhteen saadakseni minun pitäisi osata olla aina se kalliontapainen itsevarma mies, sen sijaan jos lipsun nöösä-kategoriaan niin myös vieraslistalle joutumisen todennäköisyys tuplaantuu. Ihmiset kuvittelevat olevansa kauhean fiksuja kun sanovat; jos seksi toimii se on 5% suhteesta jos ei niin se on 95%. Oikeasti tuo on kaikista pahin asia mitä suhteesta voi sanoa, ja sitä viljellään ihan kevyesti ympäriinsä. Seksi on se jolla parisuhde muodostuu, ja näköjään se mikä pitää yhdessä, jos ei lyö kipinää ei mitään toivoa pidemmän päälle.
Koetin aikani päästä treffeille naisten kanssa vaikka kuinka vuosien ajan. Kolusin baarit, kirjastot, kahvilat, kaikki läpi. Kahlasin kaikennäköiset oppaat ja vihjeet, kuinka pitäisi muuttua ja flaksi kävis. Enkä puhu vain seksistä vaan aidosti tarpeesta läheisyyteen johonkuhun. Lopulta kehen tahansa.
Lopulta kyllästyin turhaan yrittämiseen ja menin käymään prostituoidulla, koska minulla alkoi olla jo ikää ja tavoitehaarukka säilyi edellee nuorena, tuossa vaiheessa jo vähän liian nuorena. Olkoonkin sitten mitä on tuo prostituutio, se oli aivan helvetin hauskaa ja kävinkin sitten muutaman vuoden ajan eri prostituoitujen luona ja pikkuhiljaa onnistuin sitä kautta löytämään edes jotain siitä itsestäni, minkä olin vuosien aikana kadottanut.
Sittemmin olen treffaillut oikeasti, tavannut ihania ihmisiä ja nykyisin olen upeassa suhteessa. Sitä osaa niin kuin arvostaa, kun tietää, mitä se vaatii.
Jos ei muiden onni jollekulle muulle kelpaa, koska ei tapoja tai keinoja kelpuuta, haistakoon paska. Minua tympii kuunnella asioista tietämättömien ikuisia vipuja sille kuinka hommat saataisiin toimimaan. Jos joku tulee hieroon mulle nenää tuosta, niin vannon, että ihan vain kommentista vaikka tapan siihen paikkaan ja jos en oikeaa saa kiinni, tapan sata muuta ihan vaikka turhaan. Silleen niin kuin oikeen pahasti.
Te ette vaan taukit tajua itse omista teoistanne ja niiden vaikutuksista vittu yhtään mitään.
Ihan vain, että kun joku sitten puhuu vaikka prostituution kieltämisestä, niin voi miettiä, mitä todella onkaan pyytämässä, koska mä ainakin olisin tappanut jo, ellei olisi apu löytynyt. Kiitti vitusti tekopyhät.
Kuinka helvetin tahditon ja typerä naisena saa olla? "Yyhyy, mä kekkaloin nakuna sen edessä, nyt se haluaa nussia"?
Vaikken olekaan huorissa itse käynyt, allekirjoitan tuosta joka sanan. Kun homma ei toimi ja sitten saa kuulla kaikkien pikkutyttöjen hyviä neuvoja jotka on tuloksetta kokeillut jo miljoona kertaa niin vitutuskäyrä nousee aivan järjettömiin lukemiin.
Tarkkailija: Monet naiset uskovat platoniseen ystävyyteen miehen ja naisen välillä. Ystävyys on kaunista, jotenkin platonista aina, eikä siihen oikein kannata sotkea mitään muuta. On mulla sellaisiakin miespuolisia kavereita, jotka eivät varmasti ole ikinä katselleet "sillä silmällä" vaikka ollaankin oltu yhtä aikaa sinkkuja. En ainakaan usko. Miesystävät voivat olla monesti jotenkin paljon rehellisempiä ja reilumpia kuin naispuoliset ystävät. Jotenkin turvallisia kanssa sitä paitsi, vähän niinkuin isoveljiä. x)
Kantapääkikka: Heh, kai sitä sitten ollaan ilmeisen naiiveja. Tai no eivät kaikki varmaan ole. Mun mielestä alastomuus ei oo niin kauhean iso juttu; kamppailulajin harrastajana edes fyysinen kontakti miehen kanssa ei ole mitenkään seksuaalista aina. Ei mattopainikaan, vaikka monet heti louulevat että siinä on jotain seksuaalista, jos mies ja nainen ovat vastakkain. Alastomuus kuuluu minusta suomalaiseen saunakulttuuriin, enkä kyllä mitenkään usko, että miespuoliset treenikaverit katselisivat saunassa naispuolisia "sillä silmällä", Kyllä voi olla ihan platonistakin ystävyys/kaveruus! Joku voi pitää tätäkin naivina, mutta ei se minusta ole. Eihän sitä uskaltaisi kohta mennä enää edes uimarannalle, jos ajattelisi että siellä ne kaikki miehet kyttäävät "se" pystyssä. uosta hallitsevuudesta/dominoivuudesta: en ole ajatellut ikinä, että oven avaus tms. voisi olla mitenkään vallan osoitus. Minusta se on osoitus siitä, että minut huomataan naisena. Jahas, taidan ollakin vähän huono feministi, kun en tajunnut että tuokin on muka joku valtakysymys. Minä ajattelen sen niin päin, että minullahan se valta on, koska mulle avataan niitä ovia..?! x)
Hmm, itse asiassa kyllä se on totta että sellainen mies, joka jollakin tavalla on aina tilanteen tasalla ja jotenkin "hallitsee tilanteen" on kyllä vetoava. En silti pidä mitenkään dominoivista miehistä eikä varmasti kauhean moni muukaan pidä; jos se tarkoittaa esimerkiksi sitä että mies tahtoisi päättää puolestani jotain. Kaikki naiset eivät varmasti edes pidä mitenkään "hallitsevista" miehistä; sekin on tyyppikysymys. Monissa kaveripariskunnissa huomaan, että nainen on todellisuudessa se "maskuliinisempi" suhteessa, enemmän järki-ihminen, käytännöllinen jne. Mies taas saa enemmän "taiteilla" ja on enemmän pilvilinnoissa kiinni. Meillä se on kyllä enemmän toisinpäin. Varmaan ne vastakohdat täydentävät toisiaan oikeastikin, ainakin mulla ja miehellä on jo 5,5 vuotta ihan hyvin mennyt. Mä oon se joka maalaa taivaanrantaa ja mies on se, jolla on jalat maassa. Jos me oltaisiin samanlaisia, ei meillä olisi yhtään niin hauskaa keskenämme. Eikä muuten olisi ikinä rahaakaan.. x)
Russ: Oikein hyvä neuvo minustakin tuo itsevarmuus. En tullut sitä ajatelleeksi, mutta tuo on kyllä totta. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin mies, joka ei osaa päättää jotakin. Joka jahkailee samalla lailla kuin minä itse. :P
Niin tuohon alastomuuteen taisin vastata jo edellä; siis minusta Suomessa alastomuus nyt ei ole mitenkään ihmeellistä. Olen mä joskus joutunut käymään suihkussa, vaikka meillä on ollut miehen kaverikin käymässä. Ei siinä minusta ole ollut mitään ihmeellistä tai kummallista. Kuulemma ei miehestäkään.
Miehillä ja naisilla tuntuu olevan kaveruudesta/ystävyydestä sitten hieman eri käsitykset näiden vastausten perusteella. Onko se nyt oikeasti niin naivia kuvitella että miespuolinen ystävä osaisi olla ihan vain platoninen ystävä?
Russ, tietyntyyppinen väittely voi olla hyvin kiihottavaa. Sellainen väittely, jossa tunteet käyvät kuumina eikä jyrätä mitenkään toista, ja molemmilla on mahdoolisuus voittaa. Samasta syystä miehen kanssa pelaaminenkin voi olla kiihottavaa. Kyllä se seksi on suhteessa hyvin tärkeää, ei sitä voi kiistää. Ei suhde kuitenkaan sille perustu. ITse asiassa on nykyään hyvin hyvin tavallista, että mies onkin syystä tai toisesta se haluttomampi osapuoli, ja nainen joutuu elämään puutteessa. Ihan tosi!!
Yksi joka ei haluaisi kommentoida vuodatuksen blogiin: Miksi et haluaisi? =)Ei minustakaan kokematon mies ole mitenkään säälittävä. Jotkut naiset saattaisivat jopa pitää sellaisista. Mitähän tapahtuisi, jos kokematon mies laittaisi deitti-ilmoituksen, jossa etsisi itselleen omaa Mrs. Robinssonia? Voi olla ettei tarvitsisi niin kauaa enää olla kokematon. Sitäpaitsi, monet nelikymppiset naiset ovat aivan hulluina 20-30v miehiin, vaikka ei siitä yleisesti puhutakaan. On muuten totta, että jos näyttelee itsevarmaa niin itsevarmuus alkaa kehittyä itsestään. Olen huomannut tämän esimerkiksi esiintymisen suhteen: ennen jännitin esiintymistä ihan hulluna ja nykyään teen sitä työkseni.
Mukavaa iltaa kaikille, olisi hauskaa jos muutkin naiset sanoisivat mielipiteitään näihin asioihin. Mä alan nyt katsoon aasialaista leffaa nimeltä "The Legend of the Evil Lake" (2003). Toivotaan hienoja maisemia ja taistelukoreografioita!!!
Niinhän se menee että Dharma saa maalata taivaanrantaa niin kauan kuin Greg hoitaa jättifyrkat himaan.
Pointti oli se, että vastakohdat usein kiinnostavat. Ja täydentävät toisiaan.
Kun sinne maailman suureen kapakkapöytään - siihen Öyhönmäen yrjöpöytään - istuu nuori nainen, joka sanoo olevansa koskematon, kokeneiden poikien penikset kumisevat välittömästi pöydän alapintaan kuin kellojen kielet ja kaikki ilmoittautuvat yhteen ääneen vapaaehtoisiksi korjaamaan tilanteen.
Nyt voisi sitten vähän alkaa siistimään tuota kielenkäyttöä täällä, monikin. Keskustelu on ihan ok, jos se pysyy asiallisena.
Mulla on myös se kommenttien moderointimahdollisuus, jota en epäröi käyttää jos jutut alkavat ylittää tietyn rajan.
Kiitos!
10.02.2007 - 00:22
"Juu, se jännittävä väkivaltainen narkkarimies kiinnostaa sitä raitista kilttiä tyttöä. Ja sen raittiin kiltin pojan on tyydyttävä siihen suonikohjuiseen juoppoon tupakoivaan koulut kesken jättäneeseen yksinhuoltajaan jolle se jännittävä väkivaltainen narkkarimies nuorempana laittoi lapsia aina pahoinpitelyjen välillä. Vastakohdat täydentävät toisiaan, heheheheehee."
Minua on lähestynyt baarissa juuri tämäntyyppinen tapaus, tein sen virheen että puhtaasta mielenkiinnosta jäin kuuntelemaan, siinä sitten tämä minusta selvästi kiinnostunut ylipainoinen, tupakoiva ja ihan kivasti juonut nainen. Kertoi suhteistaan ja siitä miten entisessä suhteessa poikaystävä rikkoi talossa paikkoja ja rähisi, epäilemättä myös löi. Minä tavisnöösänä kuuntelin ihan monttu auki, ja jo silloin mietin että minä en koskaan kuule ylipainoisen nörttiäisen valittavan siitä miten huonoja suhteita hänellä on ollut. Näitä tavisnöösiä, kuten minua, ärsyttää suunnattomasti se että he tulevat saantijärjestyksessä vasta näiden moukkien jälkeen, vasta niiden moukkien jälkeen aletaan miettiä tavisnöösiä, vasta sen jälkeen he alkavat olla olemassa, muuten he ovat toiminnan ulkopuolella. Ei tavisnöösä ajattele että "ai nyt minulla on mahdollisuus olla jollekin oikein hyvä, kun sillä on ennen ollut niin rankkaa", ei hän niin mieti, hän miettii sitä kaljua tautoitua eksää ovensa takana rähisemässä, sukupuolitauteja, tupakan hajua (eikä se nainen todennäköisesti pysty lopettamaan) naisen oikuttelua menneisyydestä johtuen. Kaikenlaista joka vaikeuttaa asioita, tavisnöösä haluaa naapurintytön, ei projektia.
chi
10.02.2007 - 01:28
"Panu, joidenkin naisten "synti" on se, että he ihan oikeasti haluavat parantaa sen miehen. Jotkut naiset saattavat kuvitella, että jos toista rakastaa oikein kovin, niin toinen sitten lopettaa ryyppäämisen, narkkaamisen tai hakkaamisen. He näkevät ehkä sen rentun sisällä jotain muuta, mitä muut eivät näe; kenties sen ihmisen mikä renttu voisi olla jos parantaisi tapansa. Surullisinta on vain se, että eivät ne rentut useimmiten paranna tapojaan. "
Minusta kaikista huvittavinta tässä koko jutussa on naisten selitykset pois kaikesta, jotta he voisivat yhä pitää itseään hienoina ja pörröisinä, sisäänrakennetusti parempina joka tilanteessa. Jos nainen jakaa pitkin kylää, hän ei kanna siitä mitään vastuuta, vaan ne oli ne pahat pelimiehet jotka aiheuttivat sen että pillu otti komennon, hän oli jälleen uhri ei suinkaan se joka päätti levittää haaroja ja nauttia seksuaalisesta vapaudesta. Jos nainen pettää, se kertoo suhteen syvästä kriisistä ja naista ei ole kohdattu emotionaalisellta tasolla tms ihme juttua. Jos hän menee jatkuvasti väkivaltaisiin miehiin, hän on äiti teresa, myös käypää polttoainetta feministeille.
"No mä nyt luulin, että on sanomattakin selvää, että jos availee ovia tms. osoittaa huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, että siitä ei pidä tehdä jotain numeroa ja kuvitella saavansa jonkin palkkion. Joten kuvittelin muutenkin, että noi on aika perusjuttuja, jotka olis vähän joka jätkällä hallussa. Ilmeisesti olin väärässä.Sillä, miltä se tuntuu naisesta, kun joku on kohtelias ja huomaavainen, ei ole mitään tekemistä miehen pituuden tai lihaksiston kanssa."
Ainoa asia mikä on itsestäänselvää on kuolema. Mielestäni suuret ja merkittävät asiat koostuvat pienistä yksityiskohdista, kaikenlaisista kukkasista ja runoista pitää tehdä pieniä hienostuneita työkaluja, jotka ei vie liikaa huomiota pois tai vaadi miestä kohtuuttomasti venyttämään itseään, saaden hänet tuntemaan itsensä (ihan aiheesta) kömpelöksi.
"Ole oma itsesi -kohdalla tarkoitin sitä, ettei kannata esittää olevansa kauheasti erilainen kuin oikeasti on, sillä silloin toinen voi ihastua itsestäsi luomaan kuvaan, ja kun paljastuu, ettei olekaan sellainen kuin on esittänyt olevansa, se kostautuu. Tarkoitin, että kannattaa olla rehellinen ja aito, feikkaamisen huomaa yleensä aina jossain vaiheessa."
Ajatusleikki. Meidän tavisnöösällä kävi onni, ja nainen on tulossa hänen asunnolleen, nainen sanoi puhelimessa että ei minun vuokseni kannata siivota, miten tavisnöösämme on parasta menetellä? Olla sellainen kuin on, bokserit ja parit sukat keskellä lattiaa, tiskit siivoamatta, runkkupaperit vielä roskakorissa näkyvillä? Pitää olla edustava, pitää tavallaan osata myydä itseään, ajatelkaa sitä työnhakuna!.
"Tai että onkohan toinen ollut koko ajan salaa ihastunut ja käyttänyt luottamusta väärin hyväkseen. Naiselle voi olla esimerkiksi aivan luonteva ajatus pyytää kaverimies kotiinsa ja käväistä vaikka pikaisesti suihkussa samalla kun kaverimies katselee vaikka telkkaria. Naiselle ei ihan oikeasti tule välttämättä mieleen, että kaverimies voisi "katsoa sillä silmällä" ja että kaverimiehen katseelta tulisi jotenkin suojautua. Jos kaverimies myöhemmin illan aikana avautuukin että on aivan ihastunut eikä hän voinut uskoa silmiään, miltä nainen näytti pelkkä pyyhe päällään, tulee sellainen olo kuin olisikin ollut pelkkä objekti. Tai että onkohan mies koko ajan ajatellut naista sillä tavalla. Tavallaan kaverimies silloin ns. "laskeutuu" samaan kategoriaan muiden miesten kanssa."
Naiset haluavat olla pinnallisia, ei me miehet olla niitä joilla on pitkät 101 listat miten näyttää nuoremmalta/vanhemmalta/laihemmalta/fiksummalta/muodikkaalta siihen päälle muotilehdet, meikkivinkit, tai enkeliparannuksella laihemmaksi. Kerran erehdyin lukemaan reginaa, ja se lehti oli kyllä aika kylmää kyytiä, auto ja tietokone -lehtiä minulle KIITOS!. Naiset eivät ymmärrä miestä, sen takia naisten ei ole fiksua kirjoittaa deitti-opasta, naiset kyllä ymmärtävät että miehet haluavat heitä, joskus riesaksi asti. Miehet joilla on onnistuneita kokemuksia ja tatsia asiaan, ovat asiassa paljon enemmän avuksi. Naisille se on ihan normaalia että heitä yritetään iskeä baareissa yms.. sen sijaan jos miestä lähestytään, se on nykypäivänäkin melko harvinaista ja jokaista sellaista tapausta kohden on niin paljon enemmän toisinpäin meneviä (niin se pitääkin mennä, kukaan ei halua aitoa tasa-arvoa). Naiset eivät tiedä miltä se tuntuu että jos nyt mokaa tämän, niin ei mitään takuuta koska seuraava on luvassa, sen sijaan naisille riittää keskimäärin enemmän hakijoita, toisille jopa kiusaksi asti. Toisaalta miehet eivät tiedä miltä tuntuu, kun tarjontaa on niin paljon että ei osaa oikein päättää, ja tekee mieli vähän kokeilla. Useimmat jotka kirjoittavat seksipalstoille tästä "olen vielä nuori, ihan kiva poikaystävä pillu kuitenkin märkänä ja mietin jääköhän paljonkin kokematta ja olenko valmis jättämään tämän", ovat juuri niitä naisia.
"Eihän sitä uskaltaisi kohta mennä enää edes uimarannalle, jos ajattelisi että siellä ne kaikki miehet kyttäävät "se" pystyssä. uosta hallitsevuudesta/dominoivuudesta: en ole ajatellut ikinä, että oven avaus tms. voisi olla mitenkään vallan osoitus. Minusta se on osoitus siitä, että minut huomataan naisena. Jahas, taidan ollakin vähän huono feministi, kun en tajunnut että tuokin on muka joku valtakysymys. Minä ajattelen sen niin päin, että minullahan se valta on, koska mulle avataan niitä ovia..?! x)"
Itse asiassa olen ollut mukana parissakin porukassa joilla on päät uimarannalla kääntyilleet kun naisia on kulkenut ohi, mutta kyrpä ei ole kyllä pystyssä ollut, sen sijaan kyllä sitä on paljon naisia tullut rannalla ihailtua. Tiedän että merkittävät osa naisista huomaa heitä ihailevat ja "mittailevat" katseet, ja useimmat pitävät siitä.
"Miehillä ja naisilla tuntuu olevan kaveruudesta/ystävyydestä sitten hieman eri käsitykset näiden vastausten perusteella. Onko se nyt oikeasti niin naivia kuvitella että miespuolinen ystävä osaisi olla ihan vain platoninen ystävä?"
Naisten on vaikea ajatella tätä asiaa miesten näkökulmasta koska naiset voivat keskimäärin paljon paremmin säännöstellä pillun toimintaansa, he tietävät mitä kaikkea sillä voi saada, joten tottakai sitä ollaan opittu käyttämään hallitusti. Miehet puolestaan sutivat silloin kun saavat, jos mies sattuu olemaan pitämisen arvoinen hän pääsee sutimaan samaa pesää useamman kerran, täten varmistetaan ettei tee mieli toiselle pesälle. Jos mies arvioi että pystyy polkemaan montaa yhtä aikaa, hän todennäköisesti tekee sitä niin kauan kunnes luulot otetaan pois.
"Russ, tietyntyyppinen väittely voi olla hyvin kiihottavaa. Sellainen väittely, jossa tunteet käyvät kuumina eikä jyrätä mitenkään toista, ja molemmilla on mahdoolisuus voittaa. Samasta syystä miehen kanssa pelaaminenkin voi olla kiihottavaa. Kyllä se seksi on suhteessa hyvin tärkeää, ei sitä voi kiistää. Ei suhde kuitenkaan sille perustu. ITse asiassa on nykyään hyvin hyvin tavallista, että mies onkin syystä tai toisesta se haluttomampi osapuoli, ja nainen joutuu elämään puutteessa. Ihan tosi!!"
Ei tuossa ole mitään uutta, sitä kutsutaan tossun alle jäämiseksi ja kipinän puuttumiseksi. Jos minä olisin tossusuhteessa ei minunkaan libidoni parhaimmasta päästä olisi, se myös tappaa kipinän koska nainen ei syty nöösämiehestä niin helposti, mutta ei myöskään aina kehtaa jättää, koska haluaa kuitenkin olla se sisäänrakennetusti parempi. Itse olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa että kipinää ei ole, mutta kumpikaan ei oikein kehtaa tehdä asialle mitään. Minä olen ihan täysnöösä, ja minua alkaisi naurattamaan jos yrittäisin jotain frederik-manööveriä. Reetu on saanut varmasti enemmän kuin minä ja minun kaverit yhteensä, kerrattuna vielä jollakin luvulla 3-5 välistä.
north east suburban life south carolina state government - apostilles party supplies widewaters village nc stirling silver infinity ring gamestopcom today 96.5 problems with academy life insurance co canon copier pc420 parts psunami disaster
north east suburban life south carolina state government - apostilles party supplies widewaters village nc stirling silver infinity ring gamestopcom today 96.5 problems with academy life insurance co canon copier pc420 parts psunami disaster
floor systems goldberg models sprint pcs benyamin jadidi how to be more adult used pews mingo creek greenway plan 1999 laredo norvasc daniel boone area school district
bawdesy ferry hawaii vacation macon county health department tapeworm june 9 2006 platoon 1085 sylva pediatrics how many ounces are in .5l direct tv free flamingo clip art wells fargo
slankard chynowa 2007 trek bicycles perry county missouri sympatheticnervoussystem w.s.burroughs riviera real estate herzog my beginner bra pictures women statistics on telling directions
look for the hook baycity baptist movie being filmed at skellig in waltham fha loans arizona dj express soft drink glass bottles house inspections rights of college students with bad grades medicare bangboat
tri-care for life in al 35133 fabio scorpio marvel lacoste tie up ballet style shoes
dyfs new jersey post-it picture paper mytmobile complex ovarian cyst
trip advisor the phonecian vintage glamour models tax issues yacht salvagers
trip advisor the phonecian vintage glamour models tax issues yacht salvagers
rude awakenings conair linksys setup router for remote applications worksport cargo trailers
rude awakenings conair linksys setup router for remote applications worksport cargo trailers
colicky baby gamestop com 1984 san francisco giants roster horse liniment
tryst stories main stories of 2005 adorable vagina sit pizza sauce
tryst stories main stories of 2005 adorable vagina sit pizza sauce
tryst stories main stories of 2005 adorable vagina sit pizza sauce
lyrics to billie jean fort lauderdale south 20carolina 20state ford pick up turcks
lyrics to billie jean fort lauderdale south 20carolina 20state ford pick up turcks
sos song windowslivelocal photos of mc donals defining moment
canadian stamp luthstansa airline s-2385 printing specialtys
pastor salaries according to membership jacqulionlawson tera patrick lady lake fl millage rates
nortons anti virus brad talley denise cantolina new jersey department of vehicle
locman latin lover diamond craigslist new yok gateway van rentals aol firewall
teen actor boys nude quakertown star tribune devide by 19 1985 chevrolet caprice auto body parts x-men legends 2 seats at the table real log homes lotto results ballet dresses
teen actor boys nude quakertown star tribune devide by 19 1985 chevrolet caprice auto body parts x-men legends 2 seats at the table real log homes lotto results ballet dresses
list of every ska band circomsion antoinette carbone michlik - dallals tx greyhound bikini topless beach mime download fasfa springfield mo batman logo dcbar
gilded cage movie podlock parts indianapolis star excelsior hotel alger france t-mobil usa school board vp arrested pennsylvania major arthur fitzpatrick usaf songair pieces of the past encarta
gilded cage movie podlock parts indianapolis star excelsior hotel alger france t-mobil usa school board vp arrested pennsylvania major arthur fitzpatrick usaf songair pieces of the past encarta
douglas elliman murray hill nng eisenmenger syndromes teens with bellies quantus air amin red headed slut drink complaints about doctor obid in panama city fl everett ma stadium supream air pump
groups dolph magicdolphin los angeles county 1996 plantparenthod guenevere queen of the summer country sbc yellow pages national furniture novasyshealth general motors vintage cars free sheet music reveille for trumpet
> > > > >
>
> > > > >
>
> >
hearth and kettle bakery bleeding internal roomba off the grill presbyterian homes louisville ky emerils restaurants nys police new folsom hostage j-dia national association education young children membership
livetation device dusk till dawn pictures lasting effects of katrina ny post ruger pistols signs of anorexia kobes first one financial written exercises for stress blinds express
does bcbs cover ci hope for us lyrics day without an immigrant in virginia beach hp8760c nyc 24hr car rental free gay movie post ash wednesday who cloned the president it-216 tax form medium hairstyles
cherish lyrics everett ma stadium appalachian state u walmart gun prices
jr music tewksbury marching band zijde garen bank of america credit card
jr music tewksbury marching band zijde garen bank of america credit card
new york times best seller list 1997 murphy lincoln mercury mystic lou illegal pictures of 13 year old girls naked
new york times best seller list 1997 murphy lincoln mercury mystic lou illegal pictures of 13 year old girls naked
amsoil baldgarce ensign oil elwood haynes museum - kokomo what is a normal blood sugar reading
kix country fortune 100 best places to work rockport shoes concord lacross
kix country fortune 100 best places to work rockport shoes concord lacross
kix country fortune 100 best places to work rockport shoes concord lacross